maanantai 20. tammikuuta 2020

Sääkukka

sääkukka 
Dimorphotheca
アフリカキンセンカ

Sääkukka on monille meille tuttu kesäkukka.
Sääkukkia löytyykin todella monen värisiä 
ja jopa kerrottuja lajikkeita. 
Sääkukka on saanut nimensä siitä, että se ennustaa säätä, 
tai oikeastaan kertoo vallitsevan sään.
Pilvisellä säällä tai pimeällä sen kukka on supussa
ja aurinkoisella säällä se on apposen auki. 


Tavallisimmat sääkukan sävyt ovat liilahtavia tai keltaoransseja.
Täällä Espanjassa sääkukka on todella yleinen puutarhakasvi
ja värejä löytyy valtava kirjo.
Minä tietysti kiinnitän huomioni aina näihin valkoisiin kukkiin
ja olen löytänyt ihania valkoisia sääkukan lajikkeita.
Ehkä sääkukka löytyy ensi kesänä myös Vaahteramäeltä.



Sääkukan hoito-ohje kesäkukkana:
- Sopii sekä ruukkuun että kukkapenkkiin.
- Kesäkukka, ei kestä Suomen talvea.
- Kasvaa pensasmaisesti 20-50 cm korkeaksi.
- Viihtyy aurinkoisella ja jopa paahteisella kasvupaikalla.
- Kastellaan ja lannoitetaan säännöllisesti,
sietää kuitenkin kuivuutta hetkellisesti.
- Kukkii kesäkuusta syyskuuhun.
- Kuihtuneet kukat kannattaa poistaa.
- Kestää syksyllä jopa pientä yöpakkasta.






Joko sulla on mielessä ensi kesän kesäkukat?
Istutatko aina samoja kasveja
vai kaipaatko vaihtelua ja suunnittelet uudet kukat joka kesä?

 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


10 kommenttia:

  1. Sääkukkia ihastelin Plantagenissa viime kesällä. Minulla kukat valikoituvat väriteeman mukaan. En ole vielä päättänyt tämän kesän värejä :)
    Ihanaa viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkukissa on just tuo kiva puoli, että niillä saa vaihtelua puutarhaan ja terassille tosi helposti. Monivuotisia kukkia ei viitsi vaihdella, mutta yksivuotisilla saa uutta ilmettä vaikka joka kesä.
      Kiitos samoin ihanaa viikon jatkoa myös sinulle! <3

      Poista
  2. Ihastelen aina noita sääkukan keskustan metallinsinisiä värejä, niitä jää tuijottamaan samaan tapaan kuin tähtiä ja tulenlieskoja. Pitää varmaankin jonakin vuonna hankkia sääkukka. En harrasta kesäkukkaistutuksia, mitä nyt joitakin kylvän kasvimaalle. Mutta kaipa tuollaisen voisi ruukkuun hankkia. En vain jotenkin jaksa roudata niitäkin, kun roudattavaa saareen on aina riittämiin ilmankin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääkukan keskusta on aivan uskomattoman upea, kun sitä tarkastelee lähemmin. Ja tosiaan sitä jää oikein tuijottelemaan.
      Ymmärrän hyvin, että kesäkukkien raahaus saareen ei ole helppoa eikä varmasti aina järkevääkään. Minullakin on paljon talvetettavia kesäkukkia ja niiden lisäksi hankin aina jotain pientä. Myös kylvökukat ovat niin ihania. Ainakin kosmosta, ruiskukkia, kehäkukkia ja tuoksuhernettä pitää mulla olla joka vuosi.

      Poista
  3. Sääkukkia todella täällä piisaa!
    Minullakin yksi valtava 'rontti' violettia tähtisilmää tuolla kiinanruusun välissä ja joudun pistämään sen maantasalle pari kertaa vuodessa. Sieltä se aina jaksaa puskea uudelleen valtavaksi pensaaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtava kasvuvoima! Täällä tosiaan näkee ihan isoja puskia tuota sääkukkaa. Se näyttää tykkäävän kovasti tästä Espanjan ilmastosta.

      Poista
  4. Oi kun hauska, aivan uusi tuttavuus minulle! Kiitos vinkistä ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tuli esiteltyä uusi tuttavuus.:)
      Kiitos samoin, hyvää uutta vuotta myös sinulle! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!