sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Keltaluumu ´Laatokan Helmi`


Oi, mikä luumuvuosi onkaan tänä vuonna!
Istutin keltaluumu ´Laatokan Helmen` Vaahteramäelle viitisen vuotta sitten.
Viime kesänä luumuja tuli muutama
ja ne maistuivat tavattoman makeilta ja herkullisilta.
Tämän kevään kukkaloisto antoi jo hieman lupausta,
mitä tänä vuonna saattaisi olla luvassa. 
Ja nuo kukkapilvet eivät valehdelleet. 
Nyt luumuja on valtavasti ja
 ne maistuvat yhtä herkullisilta kuin viime vuonnakin. 

  keltaluumu ´Laatokan Helmi`
Prunus domestica ´Onega` 
プルーン

Oksat ovat aivan notkuneet luumsadosta.
Ja aika hauskaltakin nuo keltaiset luumut näyttävät kaiken vihreyden keskellä.


Nyt luumuilla on herkuteltu oikein urakalla. 
Hilloakin olen aikeissa keittää.
Kaikkein parhaimmilta ne kuitenkin maistuvat näin tuoreeltaan. 
Ja mikä voisi olla makoisampaa, kuin välipalat omasta puutarhasta!


Jos haluat lukea enemmän tästä herkkuluumusta
ja nähdä millainen kukkapilvi ilahdutti meitä keväällä,
klikkaa itsesi tänne:
Suosittelen tätä luumulajikettä aivan jokaiseen puutarhaan. 
Kokokin on maltillinen, joten se sopii myös pienehkönkin puutarhan hedelmäpuuksi. 
Ja muista, että syksy on myös oikein hyvää istutusaikaa!



Olisi hauska kuulla myös teidän kokemuksianne tästä ´Laatokan Helmestä`.

Herkullista päivää!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

24 kommenttia:

  1. Kivan näköinen puu keltaisine luumuineen :) Minä ostin vuosia sitten luumupuun ja jäin odottamaan satoa ja sitten, kun satoa tuli niin ne olivat omenoita :) Oli tainnut mennä kaupassa laput sekaisin joten luumupuuta ei ole vieläkään, mutta sellainen pitäisi kyllä hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, nuo keltaiset luumut näyttävät hauskoilta vihreyden keskellä.
      Ohoh, siinä oli laput ja ehkä myyjäkin mennyt hieman sekaisin. Onneksi sait kuitenkin herkullista satoa, vaikka laji olikin hieman toinen.
      Ja onneksi aina voi hankkia uuden puun. Suosittelen lämpimästi!

      Poista
  2. Tämä on tosiaan ollut käsittämättömän ihana luumuvuosi! Mekin olemme syöneet paljon luumuja yli kolmen viikon ajan päivittäin. Auttaa, että lajikkeet kypsyvät porrastettuna. Ihan parhaita syödä suoraan tuoreena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vuosi on ollut ilmeisesti koko maassa ja kaikilla lajikkeilla hyvä.
      On jännä, etten ainakaan minä ole yhtään kyllästynyt luumuihin, vaikka olen syönnyt niitä aivan valtavan paljon.
      Ne ovat todella herkullisia tuoreena.

      Poista
  3. Ensi kerran meidän keltaluumupuumme teki hedelmiä tänä vuonna ja herkkua olivat! Kypsyivät jo muutama viikko sitten, joten kaikki on jo syöty:) Toisella pihalla istutin Laatokan keltaluumun ehkä liian kuivaan paikkaan, tai sitten Kesän aikana se on tehnyt uudet versot, epäilen vaan, etteivät ole enää Laatokan keltaluumuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ensi kerrat, kun satoa tulee ovat erityisiä. Viime vuonna saimme tosiaan muutaman luumun, mutta tämä vuosi on meillekin melkein ensimmäinen, ainakin kunnon sadon määrän vuoksi.
      Toivottavasti saamme nauttia ensi kesänäkin herkkusadosta. Istutin vuosi sitten myös pilariluumun puutarhaamme. Siitä ei vielä tullut yhtään satoa. Toivottavasti ensi kesänä siitäkin saataisiin edes yksi maistiainen.

      Poista
  4. Meillä kesäkodissa kasvaa keltaluumua, tosin tuskin on Laatokan helmi vaan jokin hyvin vanha juurijalolajike. Välillä on vienyt pakkanen ja välillä nakertanut rusakko. Muistan kun ne alkuperäiset pienet taimet istutettiin ja nyt nämä nykyiset ovat jo ehkä neljännet hyvää satoa tuottavat puut/ pensaat. Luumu on hyvin saman näköinen kuin kuvassa ja maku on todella hyvä. Siellä ne on kasvaneet ihan omissa oloissaan, toki aina välillä on täytynyt karsia ja kaataa melkein pystyyn kuivuneita puita, muutoinhan koko alue olisi yhtä ryteikköä.
    Meillä melko yleinen kysymys sisarusten kesken kuuluukin, että tuleeko nyt tänä syksynä luumuja ja kun niitä tulee joskus ihan ämpärikaupalla hakijotakin riittää ihan kylältä asti. Joskus taas luumusato on laskettavissa ihan yhden käden sormin.
    Tämä ” luumutarha” on hyvin vanha, laskin vuosia olevan ainakin 50 ja vielä muutama vuosi yli. Toki jos se olisi ollut täysin hoitamatta niin se olisi jo ihan pystyyn kuivunut ryteikkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillä onkin oikea luumutarha. On mahtavaa, että saatte vaalia noin vanhaa luumutarhaa ja -kantaa.
      Toivottavasti ensi vuonnakin saatte oikein runsaan sadon!

      Poista
  5. Kolme raakiletta roikkuu puussa, mutta eivät ole kasvaneet kuukauteen mihinkään suuntaan eivätkä myöskään pehmenneet. Kovasti odotettiin maistiaisia, mutta taidettiin jäädä vielä tänä vuonna ilman. Uusi yritys toivon mukaan ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että kuiva kesä saa ne hieman jämähtämään tiettyyn pisteeseen.
      Toivottavasti ensi kesän sato olisi parempi ja runsaampi!

      Poista
  6. Komea luumusato. Oma into syödä luumuja meni, kun luumussa oli karmean iso, valkoinen mato.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blääh! Joo, kyllähän tuollainen kokemus jää muistiin.
      Joskus omenaa haukatessa on syönyt tai ainakin saanut suuhunsa jos jonkinlaista matoa. Sen jälkeen tuo paha maku ja yökötys tuntuu suussa yleensä pitkän aikaa.
      Toivottavasti tuo muistikuva vielä muuttuu, että saat nauttia tulevaisuudessa herkullisista luumuista!

      Poista
  7. Hankin keväällä Laatokan keltaluumun ja nyt toivon sille menestystä puutarhassamme ja tietysti myöskin jossain vaiheessa hyvää luumusatoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hankinta!
      Toivon teidän ´Laatokan Helmelle` menestystä ja satoisia vuosia!
      Yllättävän kauan meillä meni, ennen kuin satoa alkoi tulla. Mutta tarvitsi ilmeisesti ensin kunnon juurtumisvuodet.

      Poista
  8. Luumut on herkkua ja parasta tuoreena naposteltuna. Kiva saada hyvä sato omista puista. Luumulla on oivallinen nimi. Se on todellakin kuin helmi puussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tuoreita hedelmiä ja marjoja ei yleensä voita mikään.
      Ja nyt puutarhan sadolla pitäisikin herkutella, kun vitamiinitkin ovat runsaimmillaan.
      ´Laatokan Helmi` on todellinen helmi puutarhassa ja luumut kuin herkkuhelmiä puussa.

      Poista
  9. Oi miten ihanan paljon luumuja. Tänä vuonna luumut ovat olleet erityisen makeita, tykkään kovasti. Välillä ollaan herkuteltu miehen kanssa luumuilla iltasella leffoja katsoessa.
    Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumut ovat kuin pieniä karkkeja ja niitä voi napostella hyvällä omalla tunnolla vaikka kuinka.
      Meilläkin on ihan vakiona ollut olkkarin pöydällä kippo luumuja ja vieressä toinen kippo, mihin kivet voi laittaa. Luumut ovat hyviä leffaherkuja!
      Ihanaa uutta viikkoa Outi! <3

      Poista
  10. Suoraan puusta ovat parhaita! Minulla Laatokan Helmen runko on halkeillut pahasti, ilmeisesti pakkasissa. Silti on hyvin hengissä ja teki suuren sadon. Minusta nuo ovat miedon makuisia eivätkä niin makeita kuin pihan yleinen punaluumu jonka epäilen olevan Victoria. Mutta silti hyviä, hillosta tulee kauniin väristä, keitin sitä jo uuden erän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suoraan puusta on todellakin parhaimpia.
      Eilen illalla saunottiin pihasaunassa ja siinä vilvotellessa tuli taas napsittua monta luumua.
      Ihana, ettei teidän ´Laatokan Helmi` hermostunut rungon halkeamisesta.
      Punaluumut ovat myös hyviä. Olisikin ihana, jos puutarhasta löytyisi edes pari lajiketta.
      Istutin viime kesänä pilariluumupuun myös puutarhaamme. Toivottavasti siitä saadaan satoa myös jonakin päivänä.
      Minulla on hillot vieläkin keittämättä. Nyt täytyisi ryhdistäytyä, vielä kun satoa on.

      Poista
  11. Minkälainen kasvutapa tällä luumupuulla on? Haaveilen oleskelualueesta ja laatoituksesta juuri samaisen puun alle, mutta jos kasvaa pystykasvuisena niin sitten ei, tarkoitus olisi että latvus antaisi viilennystä helteellä?🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatokan Helmi ei ole ihan leveimmästä päästä hedelmäpuita, mutta ei se mikään ihan kapeakasvuinenkaan ole. Toki sen kasvutapaa voi hieman ohjailla haluttuun suuntaan leikkaamalla ja taivuttamalla. Luumupuut eivät tarvitse samalla lailla leikkausta kuin omenapuut, mutta oikeaan aikaan leikkaaminen on kuitenkin ihan ok. Luumupuut leikataan loppukesästä, sadonkorjuun jälkeen. Keväällä sitä ei kannata leikata, sillä Prunus-sukuisena se vuotaa helposti kumivuotoa leikkauskohdista ja voi jopa kuolla rajuihin kevätleikkauksiin.

      Poista
  12. Kiitos! Hyvä tietää! 🙂 Punaluumu löytyy ja seuraavaksi istutetaan tämä Laatokan Helmi keltaluumu. 👍🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Ja vaikka Laatokan Helmi on itsepölytteinen, se hyötyy kuitenkin toisen luumun kukinnasta.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!