sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Koulintaviikonloppu

Yhteistyössä: Willab Garden


Jos tämä kevät on myöhässä,
niin on tämä puutarhurikin.
En tiedä miksi aloitin kaikki kylvöhommat ihmeellisen myöhään.
Toisaalta on koko ajan ollut tunne,
ettei tässä mihinkään hätä ole. 


Olen koulinut taimiani vähitellen,
mutta tänä viikonloppuna oikein urakoin pienokaisia isompiin ruukkuihin.
Kasvivalojen alla luulen taimien ehtivän kuitenkin ajoissa,
tai siis tarpeeksi ajoissa. 

Kasvatan taimeni japanihuoneessamme,
joka on aika vähällä käytöllä jokapäiväisessä elämässä.
Mitään hienoja taimipöytiä siellä ei ole,
mutta hätä keinot keksii.
Jokaiselle purnukalle löytyy ihmeellisesti joku paikka.

 Tärkein juttu taimikasvatuksessa on valaistus, 
puhtaan kasvualustan lisäksi.
Tämä valaisin on yhteistyökumppanini Willab Gardenin mallistosta.
Löydät lisää tietoa tästä kasvatusvalaisimesta täältä.
Valaistuksen avulla taimien kasvu nopeutuu ja taimista tulee vankempia.

 punakaali

Japanihuoneessa on tällä hetkellä aikamoinen tungos ja ehkä jonkun mielestä jopa kaaos.
Itse kuitenkin näen näiden taimivauvojeni kasvun silmissäni,
enkä näe tätä sotkuna ja epäjärjestyksenä.
Aikamoisia viritelmiä taimihuoneessani kuitenkin on.
Ripustin nimittäin tuon kasvatusvalaisimen Ikean vaaterekkiin.
En halunut tai jaksanut ripustella mitään koukkuja kattoon,
joten tämä oli aika helppo ratkaisu näin väliaikaiseen tarpeeseen.

Onko teillä taimet jo loistavassa kasvussa? 
Ja olisi myös kiva kuulla, missä kasvatatte taimenne.

Voimia uuteen viikkoonne
ja vielä on muuten muutama tunti aikaa 
osallistua kivaan arvontaan täällä!

 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



20 kommenttia:

  1. Olet ahkeroinnut 🙂ostan valmiita taimia ja kukkia tänä keväänä 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän aikaa vievää hommaa tuo kouliminen on, mutta niin rauhoittavaa ja suorastaan terapeuttistakin.
      Valmiiden taimien ostaminen on kyllä järkevää, jos ei ole aikaa tai tiloja. Ja sitä paitsi, silloin saa topakat ja hyvät taimet. Ammattilaisilla on kasvatukseen oikeat olosuhteet. Kotikasvatukset vaativat kaikenlaisia viritelmiä, että valo ja muut seikat riittävät.

      Poista
  2. Oih, kokonainen huone näille pikkuisille. Miul on vaan taimet seilanneet olkkarin ikkunanedustan ja keittiön pöydän väliä. Kun ei oo tilaa niin ei oo, ikkunatkin on vähän hassuissa paikoissa, tai hassuilla korkeuksilla. Mutta mennään nyt näillä muutamalla taimella mitä on! Mustasilmäsussua ja pensasköynnöskrassia. Noo. Tulee varmasti aika, kun on semmoinen asunto, missä on tilaa kunnon taimihörhöilyyn. ;) Ja onneksi ison osan saa sitten suoraan ulos kylvettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eihän tuo huone taimikasvatukseen ole tarkoitettu, mutta se on talomme vähimmällä käytöllä oleva huone. Tytär joutuu soittamaan pianoa nyt taimien keskellä.
      Nuorempana ihmettelin aina jotain tuttuja mummoja, joilla oli kaikki paikat täynnä jotain taimipurnukoita. Nyt en ihmettele enää yhtään. Tytär sanoikin, että alan muistuttaa yhä enemmän omaa mummoani, kun pesin maitopurkkeja taimikasvatukseen. Nyt näkee kivan kodin elementit vähän toisenlaisesta näkökulmasta. ;)
      Suorakylvöt ovat hyviä. Ja monet kylvökset onnistuvat hyvin, varsinkin jos käyttää hallaharsoa apuna. Yleensä ulkokasvatuksista tulee topakampia taimia, kuin sisällä kasvatetuista.
      Ihania taimenkasvatushetkiä, sekä sisään, että ulos!

      Poista
  3. Salin ikkunalla on minun taimet, yhden lisävalaisimen alla. Mutta sekin on auttanut, taimet ovat vankemmat kuin ilman valaisinta kasvattaen. Kokonainen oma huone olisi luksusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valolla on ihmeellinen voima. Se piristää niin kasvit, kuin ihmisetkin.
      Olisi aivan mahtavaa, kun olisi sellainen viherhömpötyshuone ympäri vuoden käytössä. Laittaisin sinne kaikki ruukut ja muut tilpehöörit kauniisti esille. Ja jos huoneesta löytyisi vielä vesipiste, niin kasvien hoito ja kasvatus helpottuisivat valtavasti. Varmasti asuisin tuollaisessa huoneessa.
      Joskus Suomen kaunein koti -ohjelmassa oli ´Sunnuntaipuutarhurin` koti. Kodista löytyi valtavasti viherkasveja, mutta myös aivan unelma harrastushuone juuri tälläiseen viherhömpötykseen. Sellaisen, kun saisi...

      Poista
  4. Meillä on vain muutamia kasveja kasvamassa. Tuo lamppu on varmasti kätevä, kun meillä ei ainakaan valo riitä taimille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii kasvatta vaikka mitä. Varsinkin, kun kevät on näin myöhässä. Valo auttaa ihmeesti ja edistää kasvua valtavasti.

      Poista
  5. Paljon on taimia sinulla kasvamassa. Itse kasvatan taimet olohuoneen isojen ikkunoiden luona. Pientä ja suurempaa järjestelyä se vaatii, että saa kaikki mahtumaan. Tomaatit ja chilit ovat jo aika hyvän kokkoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin itsekin taimimäärää. Olen aina niin pessimistinen, että kylvän valtavasti samaakin laatua. En usko, että kaikki itävät. Ja nyt kaikki ovat aika hyvin itäneet. Onneksi ylimääräisille taimille löyty aina koti. Vien usein tuliaiskukkana äidille, anopille ja siskolle taimia näin kevään kynnyksellä. Joten onneksi ne ei hukkaan joudu.
      Tuollaiset suuret ikkunat ovat ihan loistavia taimenkasvatuspakkoja. Varmasti jokaisen viherpeukalon kodista löytyy kaikenlaisia epämääräisiä järjestelyjä ja sisustusratkaisuja näin keväällä. ;) Mutta se on elämän merkki. Liian kliininen koti on usein merkki elämättömästä elämästä.
      Onnea kaikille kasvatuksillesi ja paljon satoa tulevana kesänä! <3

      Poista
  6. On se niin vaan mukavaa touhuta noiden taimien kanssa! Kasvivalo on kyllä välttämätön kapine alkukasvatuksessa, myöhemmin riippuu onko minkälaisia ikkunoita käytettävissä. Pontevasti ovat sinunkin sammarit lähteneet kasvuun. Kaikenlaisia viritelmiä on täälläkin tehtävä, ja taimien parhaaksihan ne ovat vaikka näyttäisivät ihmissilmältä vaikka kuinka hullunkurisislta. Minulla käytössä mummonmökissä kokonainen huone taimilleni, pian ne pääsevät kasvariin kunhan ilmat vielä vähän lämpenevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin sitä aivot ihan nollautuu ja mieli rentoutuu, kun saa puuhailla rauhassa taimien kanssa. Se on varmasti yksi syy, miksi haluankn kasvattaa taimia. Jotenkin sitä haluaa edistää kevään tuloa ja päästä upottamaan sormensa multaan. Esikasvatustouhuissa pääsee aloittamaan puutarhahommat vähän etukäteen.
      Ihmissilmällä monet meidän tarhureiden ratkaisut näyttävät varmasti aika hullunkurisilta. Mutta toiset tarhurit ainakin ymmärtävät hyvin, vaikka kodissa olisikin vähän tilapäisratkaisuja näin kevään kynnyksellä.
      Tuollainen mummonmökki on aivan unelma kasvatuspaikka. Siellä saa varmasti touhuta rauhassa ja niiden kanssa ei tarvitse puljata sisällä.

      Poista
  7. Ihania kasvatuksia siellä!
    Minä joudun kasvattamaan taimeni olohuoneessa ja ikkunoiden edessä. Sellainen kevätsisustus täällä on, oikein trendikästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se vihersisustus ole nyt trendien kärkipäässä?! ;) Ja me puutarhaharrastajat seurataan trendejä taimipurkkiemme kanssa.

      Poista
  8. Voi hitsi miten kiva kuun oot jo koulintahommissa! Mulla roihahti ne lehtikaalit tosi nopeesti, istutin viime viikolla ja nyt on purkit niin täynnä, että pitäisi ehtiä koulimaan... Mihinhän saan mahtumaan:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtikaalit ovat niin herkkuja, että niitä kantsiikin kasvattaa ihan kunnolla. Ihailin sun lehtikaalien itävyyttä instassa. Vaikka sulla on paljon koulimishommia tiedossa, on myös satoakin. Ihan mahtavaa!
      Tuota tilaa ei ole varmaan koskaan tarpeeksi. Vaikka olisi kokonainen huone taimille käytössä. Ihmeellisesti niille purkeille aina jostain tilaa löytyy.

      Poista
  9. Ei varmaan nyt liian myöhäistä ole, valon lisääntyminen edistää kasvua ja kunhan saat taimet kasvariin niin kasvu vain kiihtyy. Taimetan suurimman osan lämmittämättömässä lasihuoneessa ja hyvin kaikki on aina ehtinyt niin satoon kuin kukintaan.

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, valon lisääntyessä kasvu kiihtyy. Monesti huomaa, ettei todella aikaisin aloitetut kylvökset valmistu oikeastaan sen nopeammin, kuin myöhemmin kylvetytkään. Kuukalenteriinkaan en aiemmin uskonut, mutta kyllä senkin on kokemus osoittanut ihan todeksi. Tosin aina ei ehdi kaikkea toteuttamaan kuun mukaisesti. Keväällä tuppaa olemaan niin kiirusta, että hommat on vaan suorittavat sopivissa raoissa. Luin just hyvistä koulimisenkin ajoista, mutta nyt en valitettavasti pysty niitä noudattamaan.
      Toivotaan oikein ihanaa ja lämmintä kesää, joka ottaisi kiinni tämän myöhäisen kevään ja myöhäisen tarhurin.
      Mukavaa ja aurinkoista viikkoa myös Kivipeltoon! <3

      Poista
  10. Voi miten kivasti siellä on taimet lähteneet kasvamaan. Minähän en ole vielä saanut tehtyä mitään :D
    Mukavaa viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimet ovat aika pirtsakoita, vaikka pieniä. Mutta maasta se pienikin ponnistaa, sanotaan.
      Ja vielä ehtii vaikka mitä. Kevät on vasta alussa. Ja aina saa valmiita taimia, eli nou hätä.
      Mukavaa viikon jatkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!