tiistai 28. marraskuuta 2017

Satumainen joulu

Kirjavinkki
Yhteistyössä: Docendo


Joulukirjoja ei voi olla koskaan liikaa.
Eikä niiden sisältö sinänsä vanhene samallalailla,
kuin esimerkiksi sisustuskirjoissa.
Joulukirjoista haen ideoiden ja reseptien lisäksi 
myös fiiliksiä ja tunnelmelmia.
Mikä onkaan parempi tapa virittyä joulutunnelmaan,
kuin nähdä kauniita joulukoteja ja niiden jouluisia ideoita.

Ilona Pietiläisen 
uutuuskirjasta 
Satumainen joulu
löytyy kaikkea tätä.
On reseptejä, sisustus- ja askarteluideoita
ja ennenkaikkea satumaista tunnelmaa.
Kirjan kansitekstikin jo lupaa,
että kirjasta löytyy 
kauneimmat sisustukset ja herkullisimmat reseptit.


Kirjassa Ilona vierailee joulukodeissa ja 
tallentaa kotien joulutunnelmat kirjansa kauniisiin kuviin.



 Reseptejä löytyy sekä herkkuihin,
että askarteluihin.


 Kirjassa on myös paljon somistusvinkkejä,
ja osa niistä sopii myös syksynjuhliin.
Onkin hyvä, että kirja ei pursua vain kauniita lumisia talvikuvia.
Sillä harvoinhan sitä lumista satumaata meillä täällä Etelä-Suomessa enää jouluisin on.
Niin kuin kuvasta näkyy.

 Joulu ei ole vain kodin kaunistamista ja touhua,
vaan myös itsensä hellimistä ja lepoa. 
Ihastuin kovastin Tupaswillan Anun luonnollisiin kauneudenhoitoresepteihin.
Piparitaikinan tuoksuinen vartalokuorinta ja joulun ylellisin kasvonaamio
kuulostavat juuri oikeilta hemmottelutuotteilta jouluun. 
Ja olisivat myös hyviä joululahjaidoita.
Niitä on pakko kokeilla joulun ihanan laiskoina päivinä.


 Vietin inspiroivan hetken kasvihuoneessa joulufiilistellen
ja juoden glögiä. 
Vaikka ulkona ei todellakaan näytä jouluiselta satumaalta,
niin joulumieltä ei nyt puutu.


Kirja oli jotenkin kokonaisuudessaan hyvän mielen joulukirja.
Siihen palaa varmasti vuosi vuoden jälkeen,
kun kaipaa joulutunnelmaa.

Kiitos Ilonalle ja kaikille joulukotien omistajille
hyvän mielen jouluideoista ja tunnelmista!

Ilonan kauniita kuvia ja idoita löydät lisää myös hänen blogistaan:


Tiistain kirjavinkkisarja
Kerron joka tiistai jostain kivasta puutarha-, kasvi- tai joulukirjasta,
aina jouluun asti.
Nyt meillä puutarhaintoilijoilla on taas aikaa lukea enemmän kirjoja,
kun ulkona kuopsutukset vähenee ja illat pimenee.
Ja puutarha- tai kasvikirja on kyllä aina täysiosuma joululahjaksikin
kaikille puutarhaihmisille.

P.S. Ensi viikolla jätän kirjanvinkin väliin
itsenäisyyspäivän vuoksi.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

8 kommenttia:

  1. Ilonan kirjat ovat kauneimpia kirjoja mitä tiedän.
    Ihanaa tiistai-iltaa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat tosiaan täynnä kauneutta ja ideoita! Kuvista saa uutta inspiraatiota joka katselukerralla. Tämäkään kirja ei jää kyllä hyllyyn pölyttymään.
      Tunnelmallista keskiviikkoa Outi! <3
      Täällä joulutunnelmakin kohosi eilisestä vesisateesta, heräsimme valkoiseen aamuun.

      Poista
  2. Hypistelin kaupassa tätä kirjaa, mutta jäi vielä sinne. Minua kiehtoo eniten juuri ne kauniit kuvat ;)

    VastaaPoista
  3. Olipas kerrassaan luettavan näköinen opus. Taidanpa vinkata joulutontuille tuosta kirjasta!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!