maanantai 2. marraskuuta 2015

Luonnon ihmettelyä tavallisena maanantaina ja marraskuussa


Tänään, tavallisena maanantaina, vieläpä marraskuussa
luonto on antanut ihan ylenpalttisia elämyksiä.
Aamupäivällä minulla oli asiakaskäynti Sysmään.
Ja ihminen ei voi kyllä kauniimmasta työmatkasta edes uneksia.
Matka kulkee Asikkalan kautta, Pulkkilanharjun läpi, Päijännettä ihaillen.
Reitti on yksi Suomen kauneimmista.

Tulkaa mukaan kuvamatkalle ja 
lähtekää ihmeessä joskus ajelullekin tuonne Päijänteen maisemiin, 
jos ette ole siellä koskaan vielä käyneet.

Hakkuuaukeat eivät ole yleisesti ottaen kovin silmiä hiveleviä,
mutta heinittyneinä ne ovat kyllä kuin kullattuja.
Olen tänä syksynä ihaillut niitä monella automatkalla. Varsinkin aamuauringossa.
Aina ei ole ollut mahdollisuutta kuvaamiseen. 
Mutta nyt sain räpsäistyä pari kuvaa kullankeltaisista heinistä.






Tämän näköistä meillä on marraskuussa,
siis täällä koto-Suomessa.



Ja eikä siinä vielä kaikki.
Meinasin missata koti-ikkunan näkymät auringon laskiessa.
Onneksi tyttäreni ystävänsä kanssa huomasivat maalaukselliset maisemat.
Ja jos armaat naapurit äsken ihmettelivät kiljuntaa parvekkeella;
me vain ihailtiin auringonlaskua.
Kyllä minun mielestä tällaisesta näkymästä voi jo vähän kiljuakin.









Eli Tervetuloa vaan marraskuu,
jos olet näin kaunis!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.


20 kommenttia:

  1. Tänään oli hieno auringonlasku, itse näin siitä vain vilauksen, kurssipaikan ikkunasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonlasku on yleensä ihmeellisen nopeasti ohi, kiva kun näit edes vilauksen siitä. :)
      Minäkin touhuilin ihan muuta, enkä olisi huomannut sitä itse ollenkaan. Onneksi tyttäreni huusi minutkin ihailemaan sitä.

      Poista
  2. Minäkin ihailin kaunista auringonlaskua -ja päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tulla tänäänkin mahtavan kaunis päivä. Ihana, kun ihailtavaa riittää näin marraskuussakin.

      Poista
  3. Todella ihmeellinen päivä ja marraskuussa, auringonlasku voi joskus olla ihan petollisen kaunis ja näin tähän aikaan vuodesta aika harvinainen näky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella harvinaisen kauniita päiviä on tosiaan ollut. Koko vuosi on mennyt vähän hitaalla. Elokuussa tuntui, että on heinäkuu. Syyskuussa tuntui, että olisi elokuu. Ja viime päivinä on tuntunut melkein syyskuulta, vaikka on jo marraskuu. Ihan huippua! :)

      Poista
  4. Eilen oli tosiaan upea auringonlasku. Harmi, että sitä kuvatakseen olisi pitänyt kiivetä katolle. Toisaalta meidän naapurit olisivat sitten saaneet hyvän syyn tulla ulos katselemaan muutenkin hölmösti käyttäytyvää naapuriaan.
    Kyllä Suomessa on kaunista. Olen joskus ajanut Pukkilanharjulla ja taivastellut ympärillä avautuvia järvimaisemia. Upeaa. Myös noita hakkuuaukeiden pehmoisen näköisiä ja auringossa hienosti lainehtivia heinikkoja tulee välillä ihasteltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hyvä, että naapureillekin riittää jotain ihmeteltävää. :) Illalla katselin, kun kuu köllötti jännästi kyljellään toisella puolella taloa. Munkin ois pitänyt kiivetä katolle, ottamaan siitä kuvia. En tosin ois uskaltanut ja pidempi zoomikin ois ollut tarpeen. Tarttee varmaan hommata joku henkilönosturi, ihan vaan kuvausta varten.
      Kyllä Suomessa on niin kauniita paikkoja ja paljon on itsellä vielä näkemättä. Olen loppujen lopuksi aika vähän matkustellut Suomessa. Aina tulee mentyä vaan samoihin paikkoihin. Täytyykin varmaan ottaa etapiksi eri kaupunkeja ja tutustua niihin, ihan täällä Koto-Suomessa.

      Poista
  5. Juu naapureista viis, kiljutaan kaikki kuka millekin asialle! Toisten huomioon ottaminen on niin so last season...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D
      Ihminen on elossa, kun se innostuu. Tosiaan kuka mistäkin, vaikka postimerkkeilystä tai käsilläseisonnasta.
      Olihan se tietysti hyvä, ettei ollut ihan yöaika, kun kiljahdeltiin partsilla. Meillä on kyllä kivat naapurit. Heillä kaikilla on omissa elämissään tarpeeksi innostumisen aihetta, etteivät he paljon ehdi hermostua toisten elämänmenosta.

      Poista
  6. Eilen oli kyllä ihan huikean hieno aamu, ihanaa kun sait tallennetua kameralla. Olin eilen Aurinkovuoren koululla yhdellä kurssilla ja vieressä istuu yksi, joka asuu Kalkkisissa, olipa ihan päästä esittelemään hänelle sun kuvia seudulta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kuvat toivat iloa. :)
      Tämä päivä taitaa antaa, eilisisen lailla, kyllä niin ihanaa auringonpaistetta, että ihmetellä täytyy.

      Poista
  7. tuttu reitti:) Ihana nähdä sieltä kuvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin ihana reitti. Mietin ekan kerran, että nyt ois go-pro kamera tosi hyvä vempain. Silloille ei voi oikein pysähtyä ottamaan kuvia, niin go-prolla voisi ottaa videota.

      Poista
  8. Ei hassumpaa ollenkaan! Ihanat auringonlaskukuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan. :) Kiitos, auringonlasku oli todella mykistävä. (Tai ehkä huono sanavalinta, jos on kiljahdellut partsilla... :D)

      Poista
  9. Kauniit maisemat ovat pelastaneet muutamatkin automatkat, niistä saan lisähermoja lasten kitistessä turhautumistaan, kun matka vain jatkuu ja jatkuu :) Ja kyllä lapsetkin niitä ihastelevat mielellään :) Se on jännä, miten sitä äkkiseltään ajattelee, että taivas on sininen, vaikka se on myös pinkki ja liila ja persikkainen ja tulenpunainen ja oranssi... :) Kaunis on ollut marraskuun alku, toivottavasti se jatkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä luonto antaa lisähermoja ja poistaa stressiä. Meidän lapset eivät tunnu vieläkään oikein nauttivan automatkoista, vaikka ovat jo teinejä. Pahinta heidän mielestään oli meidän vanhempien harrastus; ajella ja katsella asuntoalueita, taloja ja pihoja.
      Ihmettelin itsekin tuossa auringonlaskussa noita värejä ja sitä kuinka ne olivat kuin maalattuja.
      Täällä Lahden seudulla mitattiin eilen kaikkien aikoijen lämpöennätys marraskuussa. Kyllä se vaan mulle passaa, auringonpaiste antaa myös lisähermoja. :)

      Poista
  10. Tuttuja paikkoja, kauniita maisemia. Yllättävän epämarraskuista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo maisemat ovat varmasti monen mummolan ja mökin reitillä. Ja varmasti syöpyneet meille monelle ihanaksi muistikuvaksi ikuisesti.
      Täytyy itsekin muistella vähän... Ennen motaria matka Jyväskyläänkin meni tuota kautta. Ja monen sillan kohdalla oli lossi. Nyt matka sujuu vähän nopeammin. Ja aina kun ajan noilla seuduilla, tunnen meetwurstileivän tuoksun. Niitä meillä oli aina lapsena eväänä. :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!