sunnuntai 29. marraskuuta 2015

I adventti


Hyasintti
Hyacinthus orientalis
hyacinth
ヒアシンス 風信子、飛信子、学名


Tänään on ensimmäinen adventti.
Joulun odotus Vaahteramäellä alkaa tästä.
Olemme saaneet jo aika hyvin remontin jälkeen tavaroita paikoilleen.
Ensimmäiset joulukukatkin ilahduttavat meitä.
Verhoja ei vielä ole ja matot ovat pesulassa.
Joulun tunnelmaan pääsee kuitenkin hyvin tähän hämärään aikaan, 
vaikkei kaikki olisikaan tiptop.
Sytyttää vain kynttilöitä ja rauhoittuu.
Joulu tulee loppujen lopuksi yksinkertaisista asioista.

 Paistoin aamiaiselle joulutorttuja.
Sytytettiin ensimmäinen kynttilä adventtikynttelikköön.





vaaleajouluruusu
Helleborus niger
Christmas rose
クリスマスローズ 


Laitoin tämän saman runon viime vuonnakin tänne blogiin.
Se on niin kaunis ja kuvaava, että laitan sen uudestaan teidänkin iloksi.


 Liekki lämmin kynttilästä
syttyy ihmissydämeen,
matkaa arjen hämärästä
teen jo juhlaan jouluiseen.

Sydämessä pienessäkin
asuu joulun taika.
Pysähdy siis Sinäkin,
nyt on juhlan aika.
~Tuntematon~

Kaunista adventin aikaa!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.


26 kommenttia:

  1. Kaunita kuvia ja loistava idea tehdä joulutorttuja aamiaiselle, mikä voisi sopia paremmin ensimmäiseen adventtiin! =) Itse aion tänään suunnistaa joulumarkkinoille. Aika hyvin pääsin jo joulutunnelmasta eilen kiinni, kun laitoin vaan paljon tuikkuja palamaan. Ne on ne yksinkertaiset asiat, ihan niin kuin sanoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KesäKukka! <3
      Mä rakastan joulutorttuja. Ja ne maistuu erityisen hyville juuri ennen joulua. Joulunpyhinä on niin paljon kaikkea hyvää, että joulutortut tuntuvat melkein liian raskailta.
      Monessa jutussa yksinkertaiset asiat ovat parhaita. :)

      Poista
  2. Mukavaa adventtia Vaahteramäellekin. Minulla on vielä joulutortut paistamatta, taidan tehdä itsenäisyyspäiväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! <3
      Minä paistelen joulutorttuja vähän harvase päivä. Onneksi on valmistaikinoita ja valmiita hilloja, niin se on niin helppoa. Ennen luumuhillotkin taidettiin tehdä itse.

      Poista
  3. Kauniita, tunnelmallisia kuvia! Joulun odotus alkaa nyt tosiaan tuntua. Ihanaa adventinaikaa sinne! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! <3
      Joulu hiipii pikkuhiljaa...ihanaa!

      Poista
  4. Tunnelmallista adventtisunnuntaita sinulle - kauniit kuvat <3

    - Suvi -

    http://suvikullstrom.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Kauniita, tunnelmallisia kuvia. Kiva kun tulee jouluista tunnelmaa näistä blogikuvista, vaikka ulkona on niin ankea sää. Hyvää ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! <3
      Ulkona on tänään ollut erityisen kurja sää ja pimeää. Tuuli on ollut aikamoinen. Sisällä on onneksi jouluntunnelmaa.

      Poista
  6. Tunnelmallista joulunodotusta. Adventista se alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Riitta! <3
      Adventista se joulu alkaa, olkoon ulkona mikä tahansa sää. :)

      Poista
  7. Juu, joulu tulee vähemmälläkin hössötyksellä :) Mukavaa ekan adventin iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun tekee varmasti ihan muut jutut kuin hössötys ja kaupoilla juoksu. Välillä itsekin täytyy ihan pysähtyä ja miettiä mistä se joulu itsellekin oikein muodostuu.
      Tunnelmallisia joulunodostuspäiviä sinullekin Intianminttu! <3

      Poista
  8. Ihanan tunnelmallista! <3 Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! <3
      Mukavaa joulunodotusta Oravanpesäänkin!

      Poista
  9. Kauniita tunnelmakuvia. Mukavaa joulunodotusta ja myöhästyneet nimipäiväonnittelut! Piti laittaa ne keskiviikkona, mutta Tallinnan reissun vuoksi en ehtinyt ja sitten unohdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between ja kiitos nimpparionnitteluista! Ihanaa, että huomioit ja muistit. <3

      Poista
  10. Hyvää ja tunnelmallista ensimmäistä adventtia Vaahteramäelle.

    VastaaPoista
  11. Kiitos, kauniit tunnelmakuvat ja ne välittävät aidosti adventin ja joulunodotuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Molley! Ihana, jos aito tunnelma välittyi. <3

      Poista
  12. Kuvasi ovat herkän eteerisiä ja runo ihana. Saisiko sen kopioida? Tottakai kerron, mistä sen bongasin. Terveisin Tuija pst. lähetin sähköpostia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! <3
      Runon minäkin olen löytänyt joskus netistä. Tekijäksi oli merkitty "Tuntematon". Ilman muuta saat kopioida sen. :)
      Laitoinkin blogiisi kommentin, etten jostain syystä ole saanut sähköpostiasia. Osoite on versojavaahteramaelta@phnet.fi.
      Mutta luin blogistasi ilouutisen arpajaisvoitosta. Olen ihan onnessani, voitto ja kalenteri olivat todella iloinen yllätys näin synkkänä päivänä.
      Tunnelmallista joulunodotusta sinullekin Tuija! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!