maanantai 9. huhtikuuta 2012

Lupauksia keväästä


"NIISKUNEITI OLI LÖYTÄNYT
ENSIMMÄISEN ROHKEAN KROOKUKSEN NENÄNNIPUKAN.
SE OLI PISTÄNYT ESILLE LÄMPÖISESTÄ MAASTA
ETELÄISEN IKKUNAN ALLA,
EIKÄ OLLUT VIELÄ EDES VIHREÄ.
-PANNAAN LASI SEN PÄÄLLE, NIISKUNEITI SANOI.
SITTEN SE SELVIÄÄ KYLMÄSTÄ YÖSTÄ.
ÄLÄ PANE, SANOI MUUMIPEIKKO.
ANNA SEN SELVITÄ MITEN SE PARHAITEN TAITAA.
MINÄ LUULEN ETTÄ SE SELVIÄÄ PAREMMIN,
JOS SILLÄ ON VÄHÄN VAIKEUKSIA."
-TAIKATALVI-


Myös lumikello (Galanthus nivalis) on nostanut päätään.

Pienet akileijan (Aquilegia vulgaris) lehtiruusukkeet ovat hurmaavia.


Myös pullistuneet silmut ovat lupaus kesästä.

Pihasyreeni (Syringa vulgaris)

Terttuselja (Sambucus racemosa)



3 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, upeita tunnelmia kaikissa näissä pääsiäispostauksissasi! Itse kuvasin tänään juuri myös aikileijan ruusukkeen pihanperällä ja mietin pienessä päässäni, että mikähän kukka se mahtaakaan olla. Tälläisessä vanhassa vuosien saatossa usean perheen asuttamassa talossa on tosi jännää seurailla mistä mitäkin kasvia putkahtaa esiin ja tuumailla kukahan ne on aikoinaan istuttanut.

    Hieno uusi layoutti myös blogissasi!

    VastaaPoista
  2. Voi, sulla löytyy varmaan ihania aarteita pihaltasi. Vanhemmilta pihoilta usein löytyy sellaisia kasveja, mitä ei kaupasta enää saa.
    Ja näin keväällä on ihana ku joka päivä joku uusi alku putkahtaa esiin.

    Elämyksellisiä ja aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!