maanantai 13. maaliskuuta 2023

Maaliskuun aurinko

 


Yhtäkkiä tuntuu jo keväälle, 
vaikka pihat ja puutarhat ovat vielä ihan lumen vallassa.

Eilen hoidin autotallissa pelargonejani.
Rapsin kuivia lehtiä, leikkasin ja kastelin niitä.
Kaksi menetystä tuli tälle talvelle, 
mutta muut ovat hienosti hengissä.
Se on aina ilon hetki, 
kun huomaa talvetettujen kasvien selvinneen.
Huomasin minä vähän jotain muutakin tallin ikkunalla,
nimittäin neidonhiuspuun ja japaninvaahteran silmut ovat pullistuneet.
Nekin tietävät, että talvi alkaa olla pikku hiljaa voitettu
ja voi aloittaa uuden kasvun. 
Sininen taivas ja lintujen laulu kertovat myös keväästä.
Samoin tulevien päivien sääennusteet ja sateet.
Vaikka nämä kevättalven aurinkoiset päivät ovat upeita, en pane pahakseni, 
vaikka vettäkin tulisi taivaan täydeltä. 
Se tietää nimittäin lumien sulamista ja kevään lähestymistä.


Köynnösruusu ´Pohjantähti`kin kurkottelee aurinkoa kohden.


Ja mikä ihana ääni kuuluikaan kasvihuoneen luona.
Räystäillä oli pitkät jääpuikot ja 
niiden sulaessa ihana ´tip tip` kuului korviini.


Kohta rinne alkaa sulamaan ja pikku hiljaa kevät saa otteen talvesta.
Sitä ennen nautitaan sinisestä taivaasta ja välillä harmaastakin. 
Sillä harmaus tuo sateet ja sateet tuovat kevään. 


Jos pohdit pelargonien keväthoitoja,
käy lukemassa aiheesta täältä:


   


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.




8 kommenttia:

  1. Ihana aurinko! Tänään oli hienosti kevään tuntua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ja tänään tiistaina ei aurinko paista, mutta vesisade tietää myös kevättä. Ihanaa!

      Poista
  2. Onpa kauniin sininen taivas.
    Litsis-lätsis ja tip-tip ovat herkkua korville. Ennustavat lumen sulamista ja kevään edistymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo taivaan sinisyys tekee mielen aina niin iloiseksi ja tuntuu sielussa saakka.
      Tänään on tosin ihan harmaa taivas, mutta se edistää vain kevättä. Nyt kuulee yhä selvemmin kuinka räystäät tippuvat ja välillä lumia oikein jyrähtää katolta alas.

      Poista
  3. Ihana tippuvan veden ääni ja kaunis valo! Täällä satoi koko yön ja nyt on edelleen hankea pihalla, mutta paljaitakin kohtia, aika isojakin. Ja se hanki on silkkaa sohjoa.
    Nyt ei enää pakkasia kaivata, saa sohjo sulaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kevätsateet tekevät ihmeitä, vaikka harmaus on aina vähän synkkää. Ihan mahtavaa, että teillä on jo paljaitakin kohtia. Tästä se lähtee.

      Poista
  4. Maaliskuun aurinko on niin erityisen ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Se virkistää mieltä valtavasti ja lupaa kevään koittaneen.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!