perjantai 20. tammikuuta 2023

Varjoviikuna

Blogiyhteistyö: Huiskula 


varjoviikuna
Ficus microcarpa
Ficus ginseng


Talvi ei ole hellittänyt otettaan luonnossa,
vaikka vaihtelevia säitä onkin ollut enemmän kuin tarpeeksi.
Onneksi sisälle kotiin voi loihtia vihreyttä ja kevättä hieman varmemmin.
Huonekasvit piristävät kotia ja omaakin mieltä valtavasti näin talven harmaudessa. 
Kukkiakaan ei välttämättä tarvita,
jo pelkkä vihreys piristää,
kun kasvien muotokieli on mielenkiintoinen.
Varjoviikuna tuo tuulahduksen itämaisuutta ja
 hauskaa muotokieltä sisustukseen bonsaipuuksi leikattuna.
Luonnossa tämä söpöliini voi kasvaa 15 metriä korkeaksi, 
mutta huonekasvina se kasvaa korkeintaa 2-3 metrin korkuiseksi 
ilman leikkaustakin.
Yleisesti kukkakaupoissa myytävät varjoviikunat
 ovat muotoiltu ja kasvatettu Bonsain muotoon.





Varjoviikunan hoito-ohje


- Varjoviikunan nimi on harhaanjohtava, 
sillä se viihtyy parhaiten runsaassa valossa,
mutta pärjää puolivarjossakin.
Suorassa auringonpaisteessa sen lehdet saattavat kuitenkin kellastua.
- Varjoviikuna viihtyy huoneenlämmössä
ja vedottomassa paikassa.
Alle 16 asteen lämmössä varjoviikuna ei viihdy.
Kun se on kotiutunut johonkin kasvupaikkaan,
sitä ei kannata siirrellä. 
- Varjoviikuna kerää paksuun juuristoonsa vettä ja ravinteita
ja pärjää pitkiäkin aikoja ilman kastelua.
Varsinkin talviaikaan sitä ei tarvitse juurikaan hoitaa.
Sitä kannattaa kastella kerralla runsaasti
ja antaa mullan kuivahtaa kastelujen välissä.
- Varjoviikuna pitää sumuttelusta.
- Lannoitetaan kesäkaudella niukasti.
Varjoviikuna ei tarvitse lannoitusta talvella.
- Istutetaan uuteen ruukkuun ja hiekansekaiseen multaan 
vasta kun juuristo on täyttänyt ruukun. 
Mullanvaihdon optimiaika on keväällä.
- Jos varjoviikunasta halutaan kasvavan Bonsai-mallisen, 
muotoilu tehdään keväisin ja kesäisin.
- Varjoviikuna saattaa pudottaa talvisin lehtiään valon puutteen vuoksi. 
Lisävalo auttaa tähän ongelmaan.



Onko sinulla jo vihreän kaipuuta,
vai nautitko talvesta?

Blogiyhteistyö: Huiskula 




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


6 kommenttia:

  1. Kaipaan niin paljon jo kevättä ja kesää ja sitä ihanaa vihreyttä. Viimeksi Ikean reissulta meinasin kotiuttaa tällaisen viikunan, mutta ajattelin, että tapan sen kuitenkin, joten jätin sen kauppaan :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään ja vihreyden kaipuu alkavat olla jo aika huippulukemissa varmasti monella meillä. Kannattaa kokeilla rohkeasti viherkasveja. Monia helppoja tapauksia on paljon. Ja niillä saa hieman vihreyden kaipuuta laannutettua.

      Poista
  2. Nautin kyllä talvesta, kun se on talven näköinen;) Täällä meillä on vähän lunta, maisema siis valkoinen. Mutta silti kaipaan jo kovasti kevättäkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut aika vaihtelevia säitä, se on rassannut varmasti monen mieltä. Talvinen kuulas pakkasilma ei olisi ehkä niin paha kuin vesisade ja synkkyys.
      Itse kaipaan jo kovasti kevättä. Onneksi se on edessäpäin.

      Poista
  3. En nauti talvesta pahemmin. Sen takia ollaankin täällä Maltalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on toinen, joka ei talvesta niin piittaa. Minulle sopisi myös olla talvet sinisen ja aurinkoisen taivaan alla. Kevät, kesä ja syksykin on Suomessa aivan ihania, mutta talven voisin skipata helposti. En oikein lapsenakaan välittänyt talvesta tai talvijutuista. Siksi huonekasvien höösääminen on minulle tärkeää ja helpottaa vähän ainaisen kesän kaipuuta.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!