torstai 26. toukokuuta 2022

Tarhakylmänkukka

 

tarhakylmänkukka
Pulsatilla vulgaris ´Alba`


Ihastuttavan valkoisen tarhakylmäkukan kukinta alkaa olla jo loppusuoralla. 
Yleensä se kukkiikin hieman aikaisemmin,
mutta tänä vuonna kylmä ja hidas kevät ovat viivästyttäneet sen kukintaa.
Tarhkylmänkukkia on markkinoilla myös muissa väreissä.
Yleisin väri taitaa olla liila, mutta sitä löytyy myös punertavia lajikkeita. 
Tänne Vaahteramäelle on valikoitunut valkoinen väri, mikä ei liene yllätys.




Kasvatus ja hoito

- viihtyy kuivassa, hiekkapitoisessa ja hyvin ojitetussa kasvualustassa
ja aurinkoisessa tai puolivarjoisessa kasvupaikassa
- kasvaa 15-30 cm korkeaksi
- kukkii huhti-toukokuussa, mutta voi uusia kukintansa syksyllä
- istutusväli 25 cm
- lannoitetaan keväällä typpipitoisella kevätlannoitteella ja syksyllä syyslannoitteella. 
Syyslannoitus parantaa talvenkestävyyttä ja seuraavan vuoden kukintaa.
Kalkkia voi lisätä muutaman vuoden välein.
- Tarhakylmänkukka pitää kasvurauhasta, joten sitä ei kannata siirtää. 
Sitä lisätäänkin siemenistä.

Vaahteramäellä tarhakylmänkukka kasvaa kasvihuoneen rinteessä, 
jossa vesi ei seiso ja paikka on puolivarjoinen. 
Se on pärjännyt hyvin tässä kasvupaikassa. 
Kohopenkki tai rinne ovatkin sille parhaita kasvupaikkoja. 


Mukavaa helatorstaita!



  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.



8 kommenttia:

  1. Valkoinen tarhakylmänkukka on kyllä kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Olen onnellinen, että se kukkii jo toista vai kolmatta vuotta. Viime kesän kuivuus kyllä vähän näkyy. Se ei ole kasvanut yhtään edellisestä vuodesta.

      Poista
  2. Tarhakylmänkukka on minusta ihan perennojen aatelia. Se on kaunis läpi kasvukauden, ei leviä hallitsemattomasti, viihtyy olemattomalla hoidolla ja on vielä niin pehmoinen silitelläkin. Minulla on valkoinen ja muutama erisävyinen liila, mutta haluaisin vielä punaisiakin kun vain tulisi jossain vastaan. Aurinkoista toukokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasit loistavasti kuvailla tarhakylmänkukan ominaisuuksia. Se on todella kaunis ja ihana, että siitä löytyy eri värivaihtoehtoja joka makuun. Toivottavasti löydät punaisen tarhakylmänkukkasi jostain. Olisi kiva, jos puutarhassasi olisi koko värisuora.

      Poista
  3. Valkoinen tarhakylmänkukka on tosi kaunis. Koetan nyt tänä vuonna lisätä tätäkin ihanuutta siemenistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olisi ihana, jos puutarhassa kasvaisi oman kasvatuksen tulos.

      Poista
  4. Kiitos kasvatusohjeista! Tarkoitukseni on hankkia jossain vaiheessa kylmänkukkia. Nuo valkoiset ovat sieviä, vaikkakin eniten minua houkuttaisi vaaleanpunertavat yksilöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin suositus! Ja kannattaa tosiaan tutustua eri värivaihtoehtoja. Jokainen löytää varmasti omat suosikkinsa niiden joukosta.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!