sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Helppo palmuvehka

 

Helppo palmuvehka

palmuvehka
Zamioculcas zamiifolia
ザミオクルカス・ザミーフォーリア



Aurinko on paistanut muutamana päivänä jo ihanan keväisesti ja 
vihreyden kaipuu alkaa olla jo aika kova.
Vaikka maa alkaakin jo pilkistelemään, ainakin talon reunamilta, 
maa on vielä syväjäässä. 
Vielä ei siis päästä ihan heti kuopsutushommiin
 ja nauttimaan vihreydestä ulkona puutarhassa.
Onneksi huonekasveja hoitamalla saa suurimman viherkaipuun hieman rauhoittumaan. 
Joulukoristeiden jälkeen kotikin voi tuntua hieman autiolta, 
vaikka raikkauskin on tervetullutta. 
Huonekasveilla voi kuitenkin lisätä freesiä tunnetta kotiin.
Vihreyden katseleminen tuulettaa ja virkistää myös päätä ja ajatuksia.


Kodista löytyy monenlaisia kohtia, jotka olisi kiva viimeistellä huonekasvilla.
On aurinkoisia ikkunan edustoja, 
kohtia joihin valo siivilöytyy kauniisti, aamuauringossa kylpeviä ikkunalautoja 
ja sitten on niitä harmillisen hämäriä nurkkia.
Mutta ei hätää, kaikkiin paikkoihin löytyy sopivia kasveja,
myös niihin harmillisen hämäriin nurkkiin.
Palmuvehka on helppo kasvi, joka viihtyy oikeastaan missä vain,
myös niissä kodin hämärissä nurkissa. 
Helppous tulee esille myös siinä, että se kestää myös pientä kuivahtamista. 
Sen saa hengiltä ainoastaan, jos kastelee sitä  liiaksi 
tai antaa juuriston lillua vedessä pitkiä aikoja. 
Muuten se pärjää myös huolimattoman kastelijan hoivissa. 


Helppo palmuvehka

Ja juuri tuo monenlaiseen valoon sopeutuminen tuo mahtavaa lisäarvoa tälle kaunottarelle.
Meilläkin se on telvision vieressä, aika pimeässä nurkassa. 
Ja katsokaa vain, sieltä pukkaa uutta lehteä jopa tammikuussa. 
( Nämä kuvat on tosin otettu muualla, 
koska kyseinen hämärä nurkka on liian pimeä valokuvaamiseen.)


Helppo palmuvehka


Upea, graafinen ulkonäkökin sopii monenlaiseen sisutukseen. 
Patinoituneessa saviruukussa se on juuri passeli vaikka vanhan talon kirjastohuoneeseen 
ja modernissa ruukussa sen ulkomuoto on veistoksellisen kaunis
 selkeälinjaisen sisutuksen keskellä.
Olen joskus leikannut verson myös maljakkoon leikkokukan asemasta. 
Yksikin oksa tuo raikasta vihreyttä sivupöydälle tai vaikka eteisen lipastolle. 
Viherkasveja kannattaa muutenkin hyödyntää sekä leikkokukkien välivihreinä
 tai ihan yksistäänkin maljakkokukkina. 
Monet huonekasvit vain innostuvat siitä, jos niitä välillä vähän leikkelee. 
Hyvässä lykyssä versoihin kasvaa maljakossa juuret ja 
saat lisättyä kasvia itselle tai ystävälle. 


Helppo palmuvehka


Palmuvehkan hoito-ohje:


- Kasvaa hyvin aurigossa ja varjossa 
sekä  kaikkialla siltä väliltä.
- Kastellaan säännöllisesti, mutta multa kannattaa kuivahtaa kastelujen välillä.
Sietää paremmin kuivuutta kuin märkyyttä.
- Lannoitus vähätyppisellä lannoitteella kerran kuussa keväästä syksyyn.
Talvella palmuvehka ei tarvitse lannoitusta.
- Istutetaan uuteen ruukkuun joka toinen tai kolmas vuosi keväällä.
- Lisätään leikkaamalla ja istuttamalla lehdykkä multaan. 
Se kasvattaa uuden juurimukulan ja ajan kanssa uuden kasvin.



Helppo palmuvehka


Onko siellä havaittavissa vihreän kaipuuta? 
Vai olenko minä ihan yksin tämän kaipuun pauloissa?



 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 


4 kommenttia:

  1. Et todellakaan ole yksin. Ostin juuri värikkään mehikasvin meille :) Palmuvehka on myös hyvä kasvi siitä, että yleensä ei aiheuta allergiaa, joita moni viherkasvikin aiheuttaa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tosiaan tekee mieli hankkia lisää kasveja kotiin. Mehikasvi on myös mahtavan helppo ja siitä on iloa pitkään. Itsekin tykkään kaikenlaisista mehikasveista sekä sisällä että ulkona.
      Ja tuo oli hyvä lisäys, ettei palmuvehka aiheuta allergiaa. Kiitos, että mainitsit tärkeän pointin.
      Kiitos samoin, mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  2. Palmuvehka on kyllä huippukasvi pimeisiin nurkkiin. Olen kuullut, että sellainen on selvinnyt kuukaudesta pimeässä muuttolaatikossa ilman vettä ihan kelvosti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tuo tarina kyllä todistaa, että palmuvehka ei pienestä hätkähdä ja sopeutuu mitä ihmeellisempiin olosuhteisiin. Kiitos, kun jaoit sen meille! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!