maanantai 28. kesäkuuta 2021

Kesäkuun loppu

 Kesakuun loppu

 päivänkakkara
Leucanthemum vulgare
フランスギク


Kesäkuu lähenee loppuaan ja puutarha on runsaimmillaan.
Huomasin kuitenkin kuvaavani muutamia yksityiskohtia,
joihin katse naulautui.
Itseäni viehättää monessa asiassa yksinkertaisuus
ja tykkään, että myös puutarhassa kukin kasvi pääsee oikeuksiinsa. 
Vaahteramäen puutarha on aika runsas,
koska jo ympäröivä luonto on rehevä. 
Kuvatessa pystyy huomaamaan parhaiten yksityiskohdat 
runsauden keskeltä ja katsomaan niitä rauhassa. 
Samalla itsekin rauhoittuu. 
Ehkä tästä syystä tykkään niin kuvaamisesta sekä puutarhanhoidosta.
Siinä kaikki muu unohtuu. 


Kesakuun loppu
vuohenputki
Aegopodium podagraria
イワミツバ



Kesakuun loppu

  tarhakurtturuusu
Rosa rugosa ´Ritausma` 
ハマナス
バラ 

Ritausman kukat muuttuvat vaaleanpunaisesta valkoisiksi kukinnan edetessä.

Täältä voi lukea lisää Ritausmasta ja muista tarhakurtturuusuista:


Kesakuun loppu

särkynytsydän
Lamprocapnos spectabilis ´Alba`
ケマンソウ


Särkynytsydän, varsinkin tämä valkoinen lajike, 
on yksi ehdottomista lempikasveistani.
On ihan uskomatonta ja jopa hieman epätodellisen tuntuista, 
että luonto muovaa tuollaisia muotoja. 


Kesakuun loppu
rotkolemmikki
Brunnera macrophylla 



Näiden kuvien myötä toivotan sulle ihanaa loppukuuta!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


16 kommenttia:

  1. Ihania kukkia ja aivan ihana tuo valkoinen särkynyt sydän.
    Kaunista kesäkuun viimeistä viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on minunkin lempparini.
      Kiitos samoin, kauneutta kesäkuun viimeiseen viikkoon! <3

      Poista
  2. Päivänkakkara on mielestäni kesäkukista parhain. Se tuo mieleen lapsuuden kun nypittiin terälehtiä ja luruiltiin tykkääkö joku poika juuri minusta❤ tykkää, ei tykkää, tykkää jne🙃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota melkein kaikki ovat varmaan tehneet ja päivänkakkarat tuovat juuri siksi niin kivoja muistoja. Joskus saattoi kyllä ei niin mieleinen -vasatauskin, eikä poika muka tykännyt. Pojaltahan ei kysytty mitään, vaan luotettiin päivänkakkaran sanomaan. ;)
      Yhdessä lempielokuvistani ´Sinulle on postia` päähenkilö saa päivänkakkara-kimpun ja kertoo niiden olevan hänen lempikukkiaan. Se on jäänyt myös jotenkin mieleen. Päivänkakkaroista tulee aina jotenkin niin hyvälle mielelle. Ne ovat iloisia ja aurinkoisia.

      Poista
  3. Valkoinen särkynytsydän on niin huippukaunis, mutta en ole saanut sitä oikein viihtymään. Tänäkin vuonna lehdet nousivat, mutta kukinta jäi vaisuksi. Toivon sen innostuvan vielä tulevina vuosina.
    Hyvää viikkoa kesäkuun vaihtuessa heinäkuuhun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että valkoinen särkynytsydämesi alkaisi kotiutumaan ja viihtyisi teillä.
      Mulla oli joskus aikoinaan aika suuri yksilö, mutta se hävisi silloin tappotalvena. Vasta viime kesänä ostin uuden taimen.
      Ihanaa kuun vaihdetta Kottikärryn kääntöpiiirillekin! <3

      Poista
  4. Minustakin yksityiskohtien kuvaaminen on rauhoittavaa niin mielelle kuin katselleekin. Otan kyllä laajempiakin kuvia, mutta eniten tykkään rajatummista näkymistä omissa kuvissani. Mielelläni katselen muiden blogeissa kokonaisuuksia ja päätän, että jatkossa minäkin...
    Kesä menee hurjaa vauhtia, huomenna jo kesäkuun viimeinen. Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan samoja mietteitä.
      Itse tykkään kuvat yksityiskohtia, mutta kyllä ne laajemmat kuvakulmat mielyttävät toisten blogeissa enemmänkin. Niistä saa enemmän ideoita. Mutta sitten kun tartun taas kameraan, huomaan kuvaavani yksityiskohtia. Minun pitäisi ryhdistäytyä tässä asiassa.
      Kesä on mennyt hurjaa vauhtia. Täytyy yrittää nauttia jokaisesta hetkestä.
      Kiitos samoin, aurinkoisia kesäpäiviä myös sinulle Between!

      Poista
  5. Kyllä luonto osaa tehdä kaunista ja pieniä, hienoja yksityiskohtia. Kun piha on iso, pienet kauneudet jäävät usein huomaamatta. Joskus on hyvä pysähtyä ja sinä olet tavoittanut kauniit yksityiskohdat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Luonto on mahtavin pihasuunnittelija ja yksityiskohtien mestari.
      On tosiaan hyvä välillä pysähtyä ja ihmetellä. Touhutessa jää moni kaunis asia usein huomaamatta.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!