sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Valkoinen sinisarja

Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä 
 

valkoinen sinisarja 
Agapanthus
アガパンサス

On jännä, kuinka joku kasvi voi tuoda muistoja ja 
mielleyhtymiä samaan aikaan läheltä ja kaukaa. 
Sinisarja on vanha, perinteikäs suomalaisten pappiloiden ja kartanoiden kasvi, 
ja yhtä lailla se on tuttu Austaralian ja Uuden-Seelannin matkoilta. 
Sinisarja on Suomen oloissa monivuotinen kesäkukka,
sillä sen voi talvettaa. 
Talvetus onnistuu samaan tapaan kuin pelargonioiden talvettaminen. 
Itselläni on entuudestaan sininen sinisarja,
 jonka talvetan sen omassa ruukussaan autotallissa.
Ihanteelliset talvetusolosuhteet ovat valoisassa ja viileässä tilassa,
jossa on noin +5 - +10 astetta.
Meidän autotallissamme on reilusti yli kymmenen astetta,
mutta talvetus on onnistunut sielläkin hyvin
ikkunan ääressä. 






Sinisarjassa on mielestäni jotain tosi ylvästä ja yksinkertaisen kaunista. 
Siksi se kuuluu suosikkikasveihini. 
Halusin etuoven ruukkuihin jotakin simppelin tyylikästä ja 
sinisarja (erityisesti valkoinen) tuntui juuri oikealta kasvilta korkeisiin ruukkuihin. 
Keväiset orvokit ja krysanteemit saivat jo väistyä. 
Orvokit tosin istutin toisaalle, sillä ne olivat hyvässä kunnossa
 ja hyvällä hoidolla kukkivat koko kesän. 
Keväisen istutuksen näet täällä:


Sinisarjan hoito

Kasvukaudella sinisarja tarvitsee paljon aurinkoa 
ja ravinteita ja säännöllistä kastelua.
Lepokaudella kastellaan niukasti.
Sinisarja pitää ahtaasta ruukusta,
joten kannattaa valita vain hieman ostoruukkua suurempi ruukku. 
Liian väljässä ruukussa sinisarja ei jaksa kukkia, 
koska energia menee juurien kasvattamiseen.
Sinisarjaa on tarjolla myös tietenkin sinikukkaisena,
sekä leikkokukkana.




Mitä muistoja ja mielikuvia sinisarja sinussa herättää?


Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

8 kommenttia:

  1. Sinisarjassa on kyllä kaikkea sitä mitä sanot. Minulla on vain sinikukkainen Madeiralta vuosia sitten tuotu sinisarja. Valkokukkainen olisi upea sen parina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sun matkamuistona tuotu sinisarja on varmasti oikea aarre. On ihana, kun kasvit tuovat muistoja.

      Poista
  2. Sinisarja on todella kaunis ja valkosarja on sitäkin himpun verran kauniinpi. Ostin sinisarjan Madeiralta ja samalla ostin myös ihanan Crinumin.
    Sinisarja osoittautui valkosarjaksi ja nyt olen sen kertaalleen joutunut jakamaan. Valkosarjalla on ikää kohta kaksikymmentä vuotta.Kesäkodissa sen talvetin pimeässä kellarissa ja kävihän se hyvin niinkin mutta kukinta siirtyi aika myöhään syyskesälle.
    Täällä kaupunkioloissa minulla ei ole mahdollisuuttaa sitä talvettaa, ellen sitten vuokraa jostain viileätä talvetuspaikkaa.
    Ihailin sinisarjaruukkuja tässä muutama vuosi sitten käydesäni Mustion linnan pihalla, ruukut olivat kahtapuolin pääsisäänkäynnin ovien edessä.
    Pikapuolin käyn kesäkodissa ja ilmeisesti tuon toisen valkosarjaruukun tänne ja ehkä jaan sen ja katson miten sen saisin talvetettua.
    Onnea ja menestystä valkosarjallesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Olisipa ihanaa, jos omat kasvini menestyisivät noin mahtavan pitkään kuin sinulla. Kaksikymmentä vuotta onnistunutta talvetusta on ihan mahtava määrä.
      Ja totesin jo Kruunuvuokollekin, että on mahtavaa, kun kasvit tuovat myös muistoja.

      Poista
  3. BIN TOTAL BEGEISTERT::: SOOOOOO SCHÖN

    wünsche noch einen schönen ABEND
    bis bald die BIRGIT aus TIROL

    VastaaPoista
  4. Moikka, vieläkö sulla on valkoisia sinisarjoja? Itse koitan kovasti miettiä mikä menee pieleen, kun elävät kyllä (sekä siniset - 2 erilaista ja valkoinen), mutteivät kuki. Talvet viettävät autotallin ikkunalla vihreinä, viileää on, mutta mietin pitäisikö laittaa lisävaloja. Talvisin kastelen äärimmäisen harvoin, muutaman kerran - toki jotainhan teen oikein, kun elävät, mutta kukat olisi mukava bonus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on, mutta minullakaan eivät kaikki aina kuki. Yksi syy voi olla liian iso ruukku. Kun kasvi innostuu tekemään valtavan juuriston, se ei enää jaksa kukkia.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!