keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Koreanperhosvaahtera

 Vaahteramäen vaahterat osa 1

koreanperhosvaahtera
Acer komarovii  
チョウセンミネカエデ 


Kuten varmasti arvaatte ja tiedättekin, 
vaahteroilla on täällä Vaahteramäellä erityinen asema.
Ne ovat tämän paikan nimikkokasveja, 
sillä mäki on täynnä metsävaahteroita.
Myös Japani on lähellä sydäntä ja siellä vasta vaahteroita kasvaakin. 
Valitettavasti kasvuvyöhekkeemme ei salli 
monia Japanissa kasvavia vaahteroita kasvatettavan täällä. 
Siksi olenkin keräillyt muita kauniita vaahteroita,
jotka ovat myös upeita kasvutavaltaan.

Päätinkin kertoa teille aina silloin tällöin Vaahteramäen vaahteroista.
Vaahterat ovat vielä aika pieniä, 
sillä olen hankkinut ne Mustilan taimipäiviltä pieninä taimina. 
Olen ajatellut, että näin ne sopeutuvat paremmin kasvupaikalleen. 
Pienien taimien kanssa täytyy olla kärsivällinen, 
sillä jo juurtuminenkin vie oman aikansa. 
Vasta sen jälkeen ne alkavat kasvaa kunnolla. 
Mutta myös kasvua on ihana seurata. 

Tässä 1. osassa esittelen koreanperhosvaahteran,
 joka on todella siro ja kaunis kuin perhonen.


Talvella edellisen kesän oksiin ja silmuihin 
kehittyy kirkkaanpunainen väri.

Koreanperhosvaahtera on 3-5 m korkea puu tai pensas.
Se on kotoisin Pohjois-Koreasta ja itäisen Mantsurian syrjäisistä vuoristometsistä.



Koreanperhosvaahteran kasvatus ja hoito

- Viihtyy puolivarjossa ja keskiravinteisessa ja tuoreessa kasvualustassa.
- Pärjää kasvuvyöhykkeillä I-III
- Ruskan väri on puna- tai keltaoranssi, kasvupaikasta riippuen.



koreanvaahtera
Acer pseudosieboldianum
チョウセンハウチワカエデ


Edit: 26.5.2021 klo 14.30 
Olin luullut, että minulla on kaksi koreanperhosvaahteraa,
 mutta tämä toinen yksilö onkin koreanvaahtera.
Kerron tästä myöhemmin lisää.
Ja kiitos Samettihortensia tunnistusavusta! 



Tämä kuva on otettu Mustilan Arboretumista.
Kuvasta näkyy hyvin koreanperhosvaahteran kasvutapa.
Sen oksat kasvavat yläviistoon leviten.
Oksat leviävät laakeiksi tasoiksi. 

Omat koreanperhosvaahterat ovat vasta alle metrin korkuiset piiskat.
Odotan oikein, milloin niille tulee kasvupyrähdys ja 
puutarhaa kaunistaa sen luontainen habitus.

Olisi kiva kuulla, kasvaako teillä näitä koreanperhosvaahteroita 
ja miten ne ovat menestyneet.



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

10 kommenttia:

  1. Ihana kun keräilet vaahteroita! Sopii hyvin blogisi nimiteemaankin :) Minulla on koreanperhosvaahtera, olikohan 5 vuoden jälkeen kun teki yllätyskasvun ja heti sen jälkeen myrskyssä latva katkesi eli on pikkuinen jälleen. Erittäin hentoiset oksat sillä on. Koreanvaahtera on myös tosi ihana. Vaahteroihin voi todellakin jäädä pahasti koukkuun. Käyn itse ihastelemassa upeita vaahteroita Helsingin kasvitieteellisessä. Onnellista vaahterakevättä vaahteramäkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että sulla on koreanperhosvaahtera viihtynyt. Mutta harmi tuo myrsky. Välillä luonto näyttää, kuka on kuka. Ei siihen auta kuin tyytyminen. Onneksi vaahterasi säilyi kuitenkin hengissä.
      Itse olen jäänyt vaahteroihin koukkuun. Niitä haluaisi kaikenlaisia. Sulla onkin kaikkea ihanaa ja erikoista puutarhassasi. Aina kuolaan ihastuksesta, kun luen blogiasi.
      Ja täytyykin mennä joku kerta Helsingin kasvitieteelliseen ihan vaahteroita ihastelemaan.
      Osaatko muuten sanoa, mitä eroa on koreanperhosvaahteralla ja koreanvaahteralla? Aloin nimittäin epäilemään olisiko tuon mun alempi vaahtera sittenkin koreanvaahtera.

      Poista
    2. Minustakin kuvassa on koreanvaahtera! Minulla myös koreanperhosvaahtera ja sillä erilainen lehti ja kasvutapa ylipäätään. Miten rasittavan samankaltaiset nimet näillä onkaan. No ei haittaa vaikka sekaantuisi, kauniita ovat joka tapauksessa.

      Poista
    3. Kiitos paljon! <3
      Lisäänkin tuohon alle myös koreanvaahteran nimen.

      Poista
  2. Ei löydy perhosvaahteraa, mutta koreanvaahtera kasvaa pihassa. Sain joskus siementaimen, jonka istutin kukkapenkkiin. Taimen antaja sanoisitä koreanvaahteraksi, muttaen ole lajista aivan varma.Tulin toisiin aatoksiin, enkä halunnut isoa puuta tuohon kohtaan. Oli kuitenkin liian myöhäistä kaivaa puu ylös,joten olen rajusti leikannut sitä. Nytseon vähän jättibonsain oloinen. Luonnonvarainen jättivaahtera löytyy pihasta ja muutama sata pienempää. Suhteeni siihen on kaksijakoinen, se on komea, mutta on väsyttävää kitkeä sen siementaimia ja karsia pieniksi puiksi ehtineitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin kiva nähdä sun jättibonsaista kuva.
      Vaahterat herättävät tosiaan kaksijakoisia ajatuksia. Ne tosiaan pitävät huolen sukunsa jatkumisesta ja siementaimia on kaikki paikat täynnä. Silti tykkään vaahteran habituksesta tosi paljon. Ennen tonttimme ostoa haaveilin aina vaahteroista ja nyt niitä totisesti on.

      Poista
  3. Tuleepa siitä kaunis puu. Vaahteralajikkeita on paljon ja onneksi edes osa niistä viihtyy Suomen oloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen ollut innoissani, kun muutama vuosi sitten tajusin, että Suomessa viihtyviä erilaisia vaahteralajikkeita on tosi paljon. Aiemmin sitä vain tiesi olevan metsävaahteran, mongolianvaahteran, hurmevaahteran, verivaahteran ja saarnivaahteran sekä tietysti erilaiset arat japaninvaahterat.
      Mustilan Arboretum on ihan mahtava paikka, siellä silmät avautuivat, kun näki vaahteroita ihan livenä.

      Poista
  4. Vaahtera on hieno puu, sekä keväällä kukkiessaan että myöhemmin kesällä ja vielä syysvärin saadessaan. Mutta se siementäminen! Nuo herkät eksoottiset vaahterat olisivat sopivampia puutarhoihin, mutta niiden selviytyminen taas niin arvoituksellista. Sinun puutarhassasi vaahterat tosiaan ovat itseoikeutettuja kasvamaan. Voi, kun saisitkin sinne suotuisat olosuhteet myös aremmille vaahteralajikkeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siementäminen on tosiaan vähän hankalaa. Kun puutarhassa on yksikin vaahtera, sen jälkeen vaahteroista ei ole pulaa.
      Toivon, että keräilemäni vaahterat viihtyisivät meillä ja löytäisin vielä muitakin kauniita vaahteroita niiden kaveriksi.
      Kaikki vaahterat eivät tietysti meille mahdu, mutta onneksi niitä voi käydä ihailemassa esimerkiksi Mustilassa.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!