sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Ajaton yhdistelmä

 Versoja Vaahteramaelta


On asioita, joiden kauneus ei haihdu vuosienkaan saatossa.
Yksit tällainen asia on tulppaanit Aalto-maljakossa.
Se on ajaton yhdistelmä, joka on toiminut vuosikymmeniä
ja tuntuu  yhä vain freesiltä 2020-luvullakin.
Klassinen yhdistelmä sopii kaikkiin tyyleihin, romanttisesta moderniin.
Kukkien väri vaikuttaa myös olennaisesti lopputulokseen. 
Reippaista keltaisista ja punaisista kukista tulee ihan eri fiilis
kuin hempeistä pastelliväreistä tai valkoisista.
Hauskoja ovat myös sekakimput.
Niillä saa helpotusta värien nälkään.

Tulppaaneja on aivan pakko saada tähän aikaan vuodesta.
Ne, jos mikä ovat kevään merkki.


Versoja Vaahteramaelta

tulppaani
Tulipa 
チューリップ


Versoja Vaahteramaelta


Leikkotulppaanien hoito-ohje:

- Katkaise tulppaanien varresta pari senttiä, ennen maljakkoon laittamista.
- Anna tulppaanien ensin imeä vettä itseensä tunnin verran kääre ympärillä.
Näin niiden nestejännitys on hyvä ja ne pysyvät suorassa.
- Maljakossa ei tarvitse olla paljon vettä, noin 10 cm riittää.
Tulppaanit pitävät viileästä vedestä sekä viileämmästä lämpötilasta.
Älä siis aseta niitä esimerkiksi takan viereen.
- Hyvä konsti saada tulppaanit kestämään pitkään,
on siirtää ne yöksi viileämpään paikkaan, esim. eteiseen tai kuistille, 
jossa ei ole pakkasta.
- Kun tulppaanit alkavat repsahtaa, jäädytä ne jäälyhdyn sisään.
Näin ne ilahduttavat vielä pitkään ulkona puutarhassa.

Versoja Vaahteramaelta

Versoja Vaahteramaelta


Mitä mieltä sinä olet tulppaaneista ja Aalto-maljakosta?


Iloa ja kevään tuulahduksia päivääsi!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


8 kommenttia:

  1. Aalto-vaasi on hyvä juuri tulppaaneille. Harvoin mitään muuta leikkokukkaa on niin isoa kimppua, että sen saisi nätisti Aaltoon asetelluksi.
    Tulppaanit aloittavat kevättunnelman heti joulun jälkeen. Tavaksi on tullut ostaa tulppaanikimppu ruokaostoksilla käydessä. Siitä riittää iloa yleensä viikoksi, joskus pidemmäksikin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aalto-vaasi on kuin tehty tulppaaneille. Siihen menee kaksi nippua just hyvin tai jos on jotain vihreää joukossa, yhdestäkin nipusta saa kauniin lopputuloksen.
      Minäkään harvoin ostan itselleni niin suurta kimppua, joka näyttäisi Aalto-maljakossa hyvältä, mutta joskus onneksi joku vieras on välillä tuonnut upean kimpun. Nyt tosin vieraatkin ovat olleet vähän vähissä viimeisen vuoden aikana.
      En ole itse vielä kokeillut, mutta Aalto-vaasiin on olemassa niitä reijällisiä invase-kukkatukia, joiden avulla saa aseteltua pienemmänkin määrän kukkia Aaltoon.
      Tulppaanit ovat niin ihania keväällä, että niitä ei voi olla ostamatta viikottain.

      Poista
  2. On tuo niin hyvä yhdistelmä. Äidillänikin on Aalto, ja keväisin siinä aina tulppaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä yhdistelmä toimii äidiltä tyttärelle.... ja vaikka isoäidiltäkin lapsenlapselle. On mahtava, että jotkut asiat eivät muutu, eivätkä kulu vuosien saatossakaan.

      Poista
  3. Niin kauniita! Pitääkin muistaa taas ilahduttaa itseäni tulppaaneilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tärkeää ilahduttaa aina välillä itseään. :)

      Poista
  4. Kaunis yhdistelmä! Olisin tänään ostanut lähikaupasta tulppaaneja, mutta oli vain punaisia tarjolla ja nyt ei ollut punainen fiilis ollenkaan :)
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kukkien valinnassa on tärkeää toimia fiiliksen mukaan. Joskus kaipaa räväkämpää ja joskus hempeää tai rauhallista väriä.
      Ihanaista viikon jatkoa sulle Outi! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!