torstai 23. heinäkuuta 2020

Kesäretkellä osa 1

Tuias keramiikka ja Huone ett Rum


Viime viikolla kävin pienellä päivän mittaisella aivan ihanalla kesäretkellä.
Retken pääkohteiksi valikoituivat henkilökohtaiset lempikauppani,
Tuias keramikka Kytäjällä ja 
Huone ett Rum Inkoossa.
Toki matkan varrella katselimme maisemia ja 
nautimme kauniista kesäpäivästä muutenkin.

Nämä kaksi yritystä ovat idoleitani yrittäjyydessä.
Kumpikin yritys on lähtenyt pienestä ja 
heillä on selkeä oma visio ja oma tyylinsä.
On niin paljon yrityksiä, jotka myyvät vähän sitä sun tätä,
ja se ei oikein palvele ketään.
Nämä kaksi yritystä tarjoavat myös kotimaista käsityötä,
joka tuo työtä ja elinkeinoa Suomeen.
Siksi haluan kertoa niistä myös teille.
Tämä ei ole siis yhteistyöpostaus vaan henkilökohtainen suositteluni.


Tuias keramiikka toimii Kytäjällä,
kauniissa maalaismaisemassa.
Kauniit käsindreijatut käyttökeramiikka-astiat ovat suosikkejani.
Jokainen lautanen, kulho ja muki ovat yksilöitä
ja niistä syödessä ruokakin tuntuu erityisen hyvältä.
Pidän myös valtavasti tuosta kauniista värimaailmasta, mikä Tuiasin tuotteissa vallitsee.

Keramiikkapajalla on pieni myymälä ja herkkuja täynnä oleva kahvila,
jonka astioina ovat tietenkin omat tuotteet.
Täällä vierailu on ihanan rauhoittava elämys.

En yhtään ihmettele Tuias keramiikan tuotteiden suosiota.
Nytkin pajan perällä oli suuri tilaus lähdössä Sveitsiin saakka. 
Ja erityisen iloinen olen siitä, 
että myös japanilaiset ovat löytäneet nämä kauniit suomalaiset käsityötuotteet.


Tuias keramiikan myymälässä on nykyään myytävänä 
myös laadukkaita saippuoita, kynttilöitä, kahvia ja teetä. 

Tuias keramiikan kotisivuilta löydät lisää tietoa
 mm. myymälä/kahvilan aukioloajoista 
ja tuotteista:
Myös instagramista Tuias löytyy @tuiaskeramiikka -tilin takaa. 


Vierailin Tuiasin pajalla viime kesänä ensimmäistä kertaa
ja olen kertonut siitä enemmän täällä:






Toinen retkikohteemme oli ihastuttava Huone ett Rum Inkoossa.
Miljöö on yhtä ihastuttava kuin putiikkikin. 
Nimittäin myymälä on vanhan navetan vankkojen seinien sisällä. 



Huone Ett Rumissa on tarjolla kaikkea ihanaa sisustukseen.
Viherkasvit, maljakot, suomalaisten käsityöläisten monet laadukkaat tuotteet 
ja tarkasti valikoidut kirjat houkuttelevat tutkimaan myymälää ihan luvattoman kauan. 
Myymälän toisessa päädyssä on myös Sauli Iso-Lähteenmäen Luontokuvioita -taidenäyttely. 
Teokset olivat todella kauniita ja täynnä yksityiskohtia, 
joiden äärelle pysähtyi vain ihailemaan. 

Nämä kaksi teosta olivat suosikkini.

Tässä kohtaa retkeä harmittelin kovasti, että jätin kameran vahingossa autoon.
Auton jätimme kauas rantaan parkkiin, kun kävimme syömässä.
Nämä ovat siis kännykällä otettuja kuvia ja siksi epätarkkoja. 
Huone ett Rumin vieressä on kyllä ilmainen parkkipaikka, 
mutta me kävelimme kauempaa ja ihailimme samalla Inkoota.
Toivon, että tunnelma kuitenkin välittyy ja 
näette mitä kaikkea ihanaa Huone ett Rumista löytyy. 


Jos haluat lukea enemmän 
Huone Ett rumin valikoimasta ja taidenäyttelystä löydät lisää tietoa täältä:
Kannattaa ottaa myös instassa @huone_ett_rum seurantaan.
Myös taidenäyttelyn taiteilijan löydät instasta

Vierailin myös täällä viime kesänäkin.
 Reissusta löydät blogipostauksen täältä:



Näiden retkikohteiden jälkeen takakontista löytyi 
kyllä vähän yhtä ja toista ihanaa kotiin viemistä.
Mutta tällaisen shoppailun jälkeen on sellainen hyvä fiilis. 
Itse saa kotiin kaikkea ihanaa ja piristävää
ja samalla tukee suomalaista työtä. 
Myös mieli oli niin virkistynyt ja inspiroitunut
päivän jälkeen. 
On ihana, että nämä kohteet tarjoavat myös elämyksiä
ja pieniä keidashetkiä, joita voi muistella pitkään. 

 Retkipäivä jatkui vielä iltakahveille ja kävelylle Fagervikin ruukkiin,
mutta siitä kerron lisää seuraavassa postauksessa.

 Kaunista ja ihanaa kesäpäivää!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.




8 kommenttia:

  1. Kiitos kivoista vinkeistä. Tuias sijaitsee lähellä minua,mutta vasta nyt tulin siitä tietoiseksi. Pitääkin lähteä heti käymään, sillä pitäisi löytää lahjoja ystäville. Tuollaiset kesäretket ovat mukavia, itse pyörin kotinurkissa ihan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos vinkit olivat hyödyksi!
      Ja onpa sinulla ihana putiikki ihan lähelläsi. Kannattaa tarkistaa Tuiasin nettisivuilta tai somesta aukioloajat, varsinkin jos mielii samalla kahville. Silloin samalla itselleen ihanan rentoutushetken.
      Itsekään en ole käynyt oikeastaan missään koko kesänä, joten tällainen yhden päivän retkikin tuntui todella virkistävältä. Avoimet puutarhat taitaa olla ainut paikka, missä olen tämän päivän lisäksi vieraillut.

      Poista
  2. Kesäretkesi kohteet ovat hienoja kumpikin. Tuiasin keramiikka vetoaa minuunkin, joten tuonne voisi tehdä päiväreissun. Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi!
      On kiva, ettei aina tarvitse lähteä kauas eikä pitkäksi aikaa. Nämä yhden päivän retket ovat myös niin antoisia ja on ihana palata reissun jälkeen omaan sänkyyn nukkumaan.

      Poista
  3. Erityisesti tuo Tuiasin keramiikka kyllä vetää minua puoleensa, niin paljon kaikkea ihanaa <3
    Kaunista loppuviikkoa sinulle Riina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse ihan heikkona Tuiasin keramiikkaan, samoin tyttäreni.
      Niitä ei voi vain vastustaa.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!