tiistai 21. heinäkuuta 2020

Heinäkuun pihakierros


Vihreys puutarhassa on salakalavasti tummentunut ja syventynyt
alkukesän hennoista ja herkistä vihreän sävyistä.
Vaikka rakastankin kevättä ja alkukesää
ja kaikkea sitä herkkyyttä, mikä puutarhassa silloin vallitsee,
rakastan myös juuri tätä heinäkuun loppupuolta ja elokuun alkua.
Yksi syy siihen on hortensioiden kukinnan alkaminen.
Hortensiat ovat ehdottomasti lempikasvieni top ten listalla.
Ja monesta alkukesän kukkijasta poiketen 
ne jaksavat kukoistaa ja kukkia viikko toisensa jälkeen.
Alkukesästä kaikki menee pikakelauksella ohitse,
mutta loppukesästä vallitsee verkkaisempi tunnelma. 
Nyt ehtii nauttimaankin ja napsaisemaan kameralla muutaman kuvankin,
ennen kuin kukinta on ohitse.

Myös työssäni on tässä kohtaa varaa hieman hidastaa.
Alkukesän kiihkeys on puutarha-alalla jotain uskomatonta,
jota ei voi edes kuvitella, jos ei ole sitä kokenut.
Elokuussa yleensä alkaa uudestaan kiireisempi aika,
mutta näin heinäkuun lopussa on mukavan seesteinen hetki.
Luonto kulkee tuossa samassa rytmissä.
Elokuussa puutarhassakin alkaa sadonkorjuu
ja muut syyskesän hommat.

pallohortensia 
Hydrangea arborescens ´Annabelle` 
 アメリカノリノキアナベル

 Alkukesästä perustamani uusi istutusalue on kasvanut kivasti.
Ainoastaan tuohon yhteen kohtaan täytyy siirtää lisää kesäpikkusydämiä.
Siinä taisi olla kompostimullassa hieman järeämpi kohta
ja luulen, että se on syynä taimien menehtymiseen.
Onneksi kesäpikkusydämien siirtotaimia löytyy runsaasti lisää omasta puutarhasta.
Taidan lisätä hieman pussimultaa ensin lisää,
ettei uusille taimille käy samoin.



 purppuraheisiangervo
Physocarpus opulifolius 'Lady in Red'
フィソカルプス・オプリフォリウス 

Kontrastit kiehtovat minua edelleen.
Värilliset lehdet ja  neulaset tuovat puutarhaan mielenkiintoisuutta,
vaikka kukkia ei olisikaan.

 hopeakuusi 
Picea pungens ´Glauca` 
コロラドトウヒ

Purppuraheisiangervo ´Lady in Red` istä olen kirjoitellut täällä enemmän:



tarhasarjalilja
Lilium Hollandicum-ryhmä 
ユリ
ja 
 kiiltoleimu
Phlox carolina
フロックス

 Hortensioiden lisäksi valkoiset liljat ja kiiltoleimut ovat loppukesän lempikasvejani.

   suklaakirsikka
Prunus cearasus ´Chokoladnaja`
スミミザクラ

Suklaakirsikassa ei ole vielä koskaan aiemmin ollut näin paljon satoa.



Suklaakirsikasta olen kirjoitellut enemmän täällä:


Nämä kuvat olen ottanut illalla.
Rakastan niin näitä heinäkuun tunnelmallisia iltoja. 


 laventeli
Lavandula
ラベンダー 

Laventelista olen kirjoitellut enemmän täällä:




Ihanaa viikon jatkoa!
Toivottavasti ukkosmyräkät eivät osuneet teidän kohdallenne.
Meidät se taisi kiertää, sillä jyrinä ja salamat olivat kauempana.
Vettä tuli jonkin verran.
Se teki kyllä hyvää puutarhalle hellepäivien jälkeen.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

22 kommenttia:

  1. Viime päivinä on ollut todella kauniita iltoja. Pallohortensioiden kukinta on alkanut, ihanaa. Onpa komeat laventelit, ne eivät tainneet kärsiä yhtään viime talven lumettomuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!
      Lähdettiin lauantainakin miehen kanssa ihan vaan ajelulle, kun oli niin kaunista. Ajettiin Vesijärven ympäri ihaillen kauniita maalaismaisemia ja auringon kultaamia peltoja.
      Pallohortensioiden kukinta on yksi kauneimmista ajoista, mitä tiedän. Ja laventelit eivät tosiaan näyttäneet hätkähtävän yhtään viime talven lumettomuudesta. Eivät taida noin komeita olla koskaan aiemmin ollakaan.

      Poista
  2. Hortensiaa mulla ei pihalla ole, mutta laventelit kukkivat rehevämpinä kuin koskaan. Ilta on parasta kuvausaikaa, kuten minäkin juuri blogissani totesin kun eilen ottamiani kuvia esittelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laventelit näyttivät tosiaan tykkäävän viime talvesta ja varmaan myös kesäkuun lämmöstä ja kuivuudesta. Ilta-aika on tosiaan parasta kuvausaikaa. Tosin nämä kuvat otin himpun liian myöhään. Vähän aikaisemmin olisi ollut vielä parempi valo.

      Poista
  3. Ihania kuvia teiltä, osa ihan uusista kuvakulmista💚 Hortensioiden aika on todellakin alkanut ja voi noita upeita laventeleita😍
    On nätti myös tuo tumma purppuraheisiangervo💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin ottaa vähän eri kuvakulmista kuvia kuin yleensä. On jotenkin niin vaikeaa keksiä uusia kuvakulmia, kun jotenkin jumiutuu aina samoihin.
      Hortensiat ja laventelit ovat tosiaan kummatkin niin upeita. Ja tuolla tekstissä hehkutin, kuinka pitkään hortensiat kukkivat. Nyt tajusin, että laventelitkin ovat ihanan pitkään kukkivia. Pitkään kukkivat tai muuten koko kesän kauniit kasvit ovat kyllä niitä mitä pitäisi haalia enemmänkin.
      Juuri purppuraheisiangervon kaltaiset lehdistöltään kauniit kasvit ovat myös erinomaisia. Niiden kauneus ei ole vain hetken huumaa.

      Poista
  4. Ihanan tunnelmalliset kuvat. Meillä satoi vain vähän, mutta jyrisi ihan kunnolla muutamia kertoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vaalean vihreää! <3
      Mietittiinkin, että jyrinä tuli sieltä teiltä päin. Meillä tuo järvi jotenkin erottaa ilmamassoja yleensä toisistaan. Nytkin ukkonen taisi kiertää enemmänkin järven toiselta puolelta meidät.

      Poista
  5. Siellä on niin kaunista! Täälläkin kuului viime yönä jyrinää jostain kauempaa. Mittarin pohjalla oli onneksi vähän vettä. Vaikka päivällä huomasin, että perunat lurpottavat, eipä se sade paljon kastellut :-D
    Hortensiat, tosiaan! Ihanaa kukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! <3
      Meilläkin satoi aika vähän. Huomasin, ettei maa oikeastaan ehtinyt kastumaan kunnolla. Teillä on kyllä aina ihan extera kuivaa, kun sateet taitavat kiertää teidät melkein aina. Toisaalta on ihana, kun ei ole sateinen paikka. Kasvien hoito olisi kyllä vähän helpompaa, jos luonto välillä avittaisi kastelussa.
      Hortensiat ovat tosiaan ne loppukesän kaunottaret, joita en jaksa olla ihailematta.

      Poista
  6. Kesäiltojen lempeä valo on ihanaa.
    Laventelit kukkivat meilläkin nyt poikkeuksellisen runsaasti.
    Täällä vettä tuli hetken aikaa kuin saavista kaataen, mutta ukkonen pysytteli loitommalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kesäiltojen valo on jotain niin kaunista. Loppukesää kohden valo jotenkin vielä kultaantuu entisestään.
      Tämä taitaa olla oikea laventeleiden kesä, kun Kristiinakin tuolla ylempänä totesi samaa. Aika ihana juttu!
      Jännästi tuo ukkonen taisi olla eilen tosi paikallista. Uutiset kertoivat todella rajuista ukonilmoista ja vesisateesta ja jopa suurista rakeista. Tuollaiset rajuilmat saattavat saada kauheaa tuhoa aikaiseksi. Onneksi paha ukkonen ei osunut teidänkään kohdalle.

      Poista
  7. Kiitos tästä pihakierroksesta! Kaunista on. Minusta on niin kiva, kun vuodenaikojen mukaan maisemat muuttuvat. En ikimaailmassa haluaisi elää etelänmaissa, joissa aina melkein samanlaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että viihdyit pihakierroksella! <3
      On tosiaan kiva, kun meillä on vuodenajat ja erilaista kauneutta eri aikoina. Tosin minun puolestani talvi voisi olla joulukuun mittainen ja sitten voisi alkaa jo kevät. En ole oikein talvi-ihmisiä. Jouluna on kyllä ihanaa, jos on lunta ja kaunista.

      Poista
  8. Kerrassaan kaunis ja tunnelmallinen puutarhakierros! Ihana oli pysähdellä kauniiden yksityiskohtien kohdalla ja katsella välillä laajemmasta kuvakulmasta, ah. Minäkin pidän lehtivärien kontrasteista. Tuo laventeli oli upea. Hortensiat puhkeavat aivan lähiaikoina kukkaansa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Päivi! <3
      Lehtivärien kontrastit tekevät sen, että puutarhassa riittää mielenkiintoista katseltavaa, vaikka mikään ei kukkisikaan. Ja on niin ihana, kun hortensioiden kulta-aika on kohta täällä.

      Poista
  9. Upeita tunnelmallisia kuvia. Minullakin on hortensia ruukussa ja luultavasti se kannattaisi istuttaa maahan elokuussa?????? voisi yrittää pärjääkö talven yli täällä Itä-Suomessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Onko hortensiasi patiohortensia / jalohortensia tai jokin monivuotisena viihtyvä lajike? Jos hortensiasi on monivuotinen pensas, se kannattaa ehdottomasti istuttaa maahan. Hortensioita on nykyään todella paljon ja ne pärjäävät vähän eri vyöhykkeillä, joten näin suorilta en osaa sanoa, pärjääkö se siellä Itä-Suomessa. Onko sinulla vielä nimilappua tallessa?

      Poista
  10. Niin kaunista! Ihanasti aurinko osuu tuossa viimeisessä kuvassa laventeleihin ja saa ne hehkumaan. Alkukesän kiihkeyden jälkeen heinäkuu tuntuu aina etenevän etananvauhtia. TAi sitten se johtuu siitä, että tekee mieli päästä jo siirtelemään ja jakamaan valeeseen istutettuja kasveja tai korjailemaan aiempien vuosien virhearviointeja :D Joitain kasveja olen kyllä siirrellyt isoilla juuripaakuilla heinäkuussakin, jos on ollut pidempi sadejakso, mutta niin kiire minulla ei ole, etten malttaisi odottaa jakamisten kanssa elokuulle. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! <3
      Nyt tosiaan ajan juoksu puutarhassa onneksi on hidastunut. Toki kesän haluaisi kestävän ikuisesti. Näistä heinäkuun hetkistä haluaisi nauttia loputtomuuksiin.
      Itsekin olen kyllä välillä siirrellyt kasveja myös heinäkuussa. Kastelusta täytyy vaan huolehtia, jos on kuumaa ja kuivaa. Mutta nykyään säät ovat niin oikullisia, ettei mistään voi olla enää varmaa. Siksi tuntuu, ettei enää oikein voi luottaa mihinkään vanhoihin ohjeisiin.
      Nyt on aikaa ehkä miettiä ja haudutella muutoksia ja alkaa sitten tositoimiin paremmin elokuun puolella. Silloin alkaa aina jotenkin uusi puutarhasesonki. Puutarhamyymälöihinkin tulee yleensä uusia taimia syysistutuksiin. Joten houkutuksiakin riittää. ;)

      Poista
  11. Niin ihana tunnelma näissä kuvissa! <3

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!