sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Valkoinen pihasyreeni

 pihasyreeni
Syringa vulgaris 
ライラック

Valkoinen pihasyreeni on yksi rakkaimmista kasveistani.
Sen tuoksu ja kukan kauneus sekä kotoisa fiilis, joka syreeneistä tulee,
on saanut minut nimeämään jopa oman yritykseni sen mukaan.
Halusin aikanaan yritykselleni sellaisen kasvin nimen,
jossa olisi piha tai puutarha sana.
Yksistään pihasyreeniä ei hyväksytty yritykseni nimeksi,
koska se on kuvaa jotain yleistä, joka on kaikkien käytössä.
En siis voinut omistaa sitä itselleni tai yritykselleni.
Niinpä lisäsin siihen yrityksen toimialaa kuvaavia sanoja,
pihasuunnittelu ja puutarhanhoito.
Vuosien saatossa toimenkuva on kuitenkin jalostunut
ja keskittynyt vain pihasuunnitteluun ja -neuvontaan.
No, eksyin vähän aiheesta heti tässä alkuun,
mutta halusin vain kertoa, että pihasyreeni on minulle erityisen speciaali kasvi.
Se kuuluu vahvasti myös suomalaiseen puutarhaan
ja siksikin minusta se oli oiva nimi yritykselleni,
jossa haluan vaalia myös suomalaista puutarhakulttuuria.


Olen halunnut vaalia suomalaista puutarhakulttuuria myös omassa puutarhassani.
Etupihalla vallitsee aika perinteinen suomalaisen maalaispihan tunnelma.
Haaveenani oli pihan perustamisvaiheessa
 keinua tuollaisessa perinteisessä puutarhakeinussa syreenien katveessa.
Vuosien kasvatuksen jälkeen, pihasyreeni alkaa saada kokoa sen verran,
että keinu vihdoin on syreenien katveessa.
Nyt alamme pikkuhiljaa tavoittamaan oikean tunnelman,
sellaisen mummolan sunnuntaitunnelman.






Valkokukkainen pihasyreenin ´Alba`-muoto kasvaa hieman hillitymmin ja hitaammin
kuin perinteisempi liilakukkainen pihasyreeni.
Siksi myös taimet saattavat olla kalliimpia taimikaupassa,
koska kasvatustyö on vienyt enemmän aikaa. 


Pihasyreenistä tulee ajan kanssa suuri pensas.
Vanhojen pensaiden korkeus saatta huidella neljässä metrissä
ja leveyttäkin tulee yli kaksi metriä.
Pihasyreeni sopii hyvin vapaasti kasvaviin aidanteisiin 
tai yksittäiseksi pihan pensaaksi.

Pihasyreeni viihtyy auringossa ja puolivarjossa.
Kasvualustan tulisi olla ravinteikasta ja tuoretta.
Se pärjää kyllä suht kuivassakin maassa,
mutta silloin kasvu on hitaampaa ja 
lehdistökin saattaa jäädä pienemmäksi.

Meillä valkoista pihasyreeniä kasvaa myös koivujen lähettyvillä
kuivassa maassa,
ja minusta pihasyreenit ovat kasvaneet puolentoista metrin korkeuteen ikuisuuden.
Eli suosittelen sitä mielummin kunnolliseen kasvualustaan,
jossa se saa kunnolla vettä ja ravinteita.

Pihasyreeni pärjää aika pohjoisillakin vyöhykkeillä,
eli VI-kasvuvyöhykkeellä sakka.






Ja jos haluaa pörriäisiä ja perhosia puutarhaansa,
pihasyreeni on yksi hyvä houkutuskasvi.

Pihasyreenin tuoksuista sunnuntaita!
Taidan käydä juomassa päiväkahvit etupihan keinussa...
(Oikeasti juon teetä, mutta päiväkahvit kuulostaa paremmalta.)


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


14 kommenttia:

  1. Tunnen tänne asti syreenisi tuoksun! Huumaavan kaunis kasvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa tehokkaat kuvat! ;)
      Syreenin tuoksua ei voi vastustaa.

      Poista
  2. Niin kaunis, ihailen näitä omassakin puutarhassani :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin ihana ihailla syreenien loistoa sekä omassa että muiden puutarhoissa. Nyt pitäisi mennä johonkin vanhalle asuinalueelle kävelemään. Tuoksu olisi varmasti huumaava.

      Poista
  3. Ihastuttavasti olet saanut kuvatuksi tämän valkoisen sireenin niinkuin meilläpäin sanotaan.

    VastaaPoista
  4. Valkoinen syreeni on pihan kaunistus, sopii hyvin keinun katveeseen. Meillä on ikivanha valkoinen syreeni ja sanoisin että sellainen vuosikymmeniä vanha kasvaa jopa yli neljän metrin, taidetaan huidella viidessä, ellei kuudessa metrissä kun vertaan talon korkeuteen. Paksuimmat rungot on käsivarren paksuisia joiden leikkaamiseen tarvitaan moottorisahaa, viime vuonna leikattiin paljon vanhuuttaan kuihtuneita oksia pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos johonkin syreeni sopii, niin se on teidän pihapiiri. Ihana, kun siellä kasvaa vanha aarre. On ihan uskomatonta, miten upeiksi ne vuosikymmenten saatossa kasvaa.

      Poista
  5. Valkoinen pihasyreeni on tosiaan todella kaunis! Meille sellainen muutti vasta viime syksynä, violetti on ollut jo muutaman vuoden. Kovasti odotan, että ne kasvavat. Ihania kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa! Toivottavasti syreenisi kasvavat nopeasti ja saat nauttia niiden tuoksusta.
      Ihania kesäpäiviä myös sinne! <3

      Poista
  6. Tänään kävin äitini pihalla nuuskuttelemassa syreenia, se oli vain lilan värinen. Tämä valkoinen on todella kaunis <3 Täällä meillä päin valkoisena näkee syreenia harvoin.
    Kaunista iltaa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, on pakko käydä aina nuuhkuttelemassa syreenejä, missä vain niitä näkee. Meilläkin kasvaa myös liilaa pihasyreeniä ja tuoksu on siinäkin huumaavan ihana.
      Valkoinen syreeni onkin vähän harvinaisempi kuin perinteinen liila. Ehkä johtuu siitä, että liila on himpun innokkaampi kasvamaan ja sitä saa lisättyä juurivesoistakin helpommin. Siksi se on levinnyt talosta taloonkin helpommin. Kaikki syreenit ovat niin ihania, varsinkin nämä perinteiset pihasyreenit.
      Kaunista uutta viikkoa sinulle Outi! <3

      Poista
  7. Kauniit kuvat!♥

    Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?

    ♥ Aurinkoista kesää!♥

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmin! <3

      Vaikea sanoa, mikä toisten blogeissa saa mut koukkuun. Tykkään nimittäin monenlaisista blogeista. Joku yhdistävä tekijä ja aitous, jonka aistii. En tykkää sellaisista blogeista, joissa on pelkkää mainosta tai jos blogista näkyy, että se on tavallaan kulissi. Haluan blogista myös vinkkejä tai tietoa sekä bloggaajan kokemuksia.

      Aurinkoista ja ihanaa kesää myös sinulle! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!