perjantai 12. kesäkuuta 2020

Tarha-alppikärhö ´Albina Plena`

tarha-alppikärhö
Clematis ´Albina Plena`
クレマチス

Kuin rimpsuhelmaiset ballerinat,
tarha-alppikärhön kukat tanssivat keittiötarhan 
takana olevalla harjateräsverkkosäleiköllä.
Jossain välissä pitkää versoa näyttää ihan kuolleelta,
mutta niin vaan eloa ja nestevirtausta kulkee pidemmälle,
jossa kukat sijaitsevat.

Istutin tarha-alppikärhön viime keväänä tähän
ja hyvin se näyttää viihtyvän.
Se on runsastunut myös todella paljon tyvestä
ja nyt pitkiä versoja nousee harjateräsverkkoon monesta kohtaa.


Tarha-alppikärhö on helppo kasvatettava
ja se sopiikin hyvin aloittelevallekin kärhöharrastajalle. 

Sen leikkausohjekin on se helpoin;
leikkaa vain huonot ja kuivat versot pois.
Mutta muista odottaa aika pitkään keväällä, jopa kesään, 
ennen kuin tartut puutarhasaksiin.
Tarha-alppikärhöjen ja alppikärhöjen versot näyttävät 
nimittäin pitkään ihan elottomilta ja risuisilta.
Tarha-alppikärhö kukkii vanhoilla versoilla
ja saksimisella voi menettää kukinnan kokonaan. 
Jos nuorennusta tarvitaan, paras aika onkin leikata sitä vasta kukinnan jälkeen.
Näin uusia versoja ehtii kasvamaan ja kärhö kukkii myös seuraavana kesänä.
Ja elonmerkitkin näkee kesällä varmemmin.


´Albina Plena` on ruotsalaisen Magnus Johnsonin vuonna 1982 jalostama lajike.
Se on magnuksen- ja siperiankärhön risteymä (Clematis fauriel x sibirica).
Ja ne kukkivat useamman kerran kesässä, kerrannaisin valkoisin kukin.


Tarha-alppikärhöt ja alppikärhöt voi loistokärhöistä ja
 viinikärhöistä poiketen istuttaa entiseen syvyyteensä. 
Kasuvalustan tulee olla kuitenkin tuore ja kohtuullisen ravinteikas, 
 mutta ei ruutikuiva tai märkä. 

Kasvupaikka olisi ihanteellisinta olla puolivarjossa, 
mutta sen voi istuttaa aurinkoiseenkin paikkaan, 
jos sen eteen istutetaan perennoja, 
kesäkukkia tai matalia pensaita varjostamaan ja viilentämään juuristoa.
Hyvä maalaisohje kärhöille onkin, että niiden pää voi olla auringossa, 
kunhan varpaat ovat varjossa.

Tuosta kuivuudesta on itsellä myös kokemusta. 
Olen istuttanut yhden ´Albina Plenan` etupihalle pihlajien alle. 
Paikka oli liian kuiva. 
"Tapoin" samassa paikassa myös yhden pallohortensian. 
Sillekin kuivuus oli liikaa.


Olen aivan hurahtanut tähän keveään ja kauniisti kukkivaan kärhöön.
Ostin nimittäin viime viikonloppuna toisenkin taimen tänne Vaahteramäelle. 
Istutan sen luultavasti rinteeseen johtavaan köynnöskaareen,
´Pohjantähti` -köynnösruusun toiselle puolelle. 
Olisi kiva jos köynnöskaaressa kukkisi jotain jo näin alkukesästäkin. 


Aurinkoa ja iloa päivääsi!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



18 kommenttia:

  1. Näyttää lupaavan kauniilta, istutin itselleni myös ensimmäisen pari viikkoa sitten ja odotan jännittyneenä tämän kaunottaren kasvua :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon sulle kaunottarelle myös oikein kaunista kukintaa ja rehevää kasvua!
      Huomaan, että näiden kuvien ottamisen jälkeen kärhö on puskenut valtavasti uusia versoja tyvestä. Uskon, että ensi kesänä ritelikkö on jo mahtavan täynnä.

      Poista
  2. Hauskasti ballerinat ovat asettuneet riviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tulee ihan mieleen tyttären balettiharjoitukset, kun hän oli pieni. :)

      Poista
  3. Kestävimpiä kärhöjä, ehdottomasti. Kaunis ja aikainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Niin monta hyvää syytä hankkia tämä ihanuus.

      Poista
  4. Minullakin on näitä kaksi, ihan vain varmuuden vuoksi jos toiselle tapahtuu jotain. On kyllä oikein kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on nyt kaksi kappaletta. Istutin toisen viikonloppuna ihan toiseen paikkaan, mihin olin meinannut. Täytyyköhän mun hankkia vielä kolmaskin?

      Poista
  5. Ihanalta näyttää, kun vain keksisin paikan, niin tuon hankkisin heti. Kärhökaarten juurilla on jo niin monta kukkijaa, ettei enää taida uusia mahtua:) Täytynee järjestää uusia kiipeilypaikkoja:) Hyvää viikonloppua ja kiitos kauniista alppikärhökuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt ja muutkin köynnökset ovat siitä mahtavia, etteivät vie paljoakaan tilaa maan pinnalta. Siksi niitä mahtuu ihan yllättäviinkin paikkoihin.
      Kiitos samoin ihania kesäpäiviä, vaikka viikonloppu hurahtikin jo.

      Poista
  6. Tuo on todella aivan ihana! Toinen ihana on 'White Swan', sellaisen joskus istutin, mutta se kuoli. Ei näistä kannata lannistua, olen huomannut. Sitten jossain vaiheessa jossain kohdassa kärhö viihtyykin, aina täytyy kokeilla uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, täytyykin etsiä ´White Swan` jostain. Se kuulostaa niin ihanlta.
      Kasvien ja varsinkaan kärhöjen kanssa ei kannata lannistua. Ei kun uusi yritys vähän toisessa paikkaa.

      Poista
  7. 'Alpina Plena' kuuluu ehdottomasti puutarhaasi! Kukat ovat kuin keijujen mekkoja, ihastuttavia. Keräilen rohkeutta leikata oma risuuntunut, vuosia vanha Alpina Plena alas heti kukinnan jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se kuuluu ehdottomasti valkoiseen puutarhaan. Ei mun puutarha kokonaan valkoinen ole, mutta haluaisin, että se melkein olisi. En kuitenkaan pysty olemaan ihan tyylipuhdas näiden värien suhteen, sillä monta rakasta kasvia löytyy myös värillisenä.
      Tsemppiä ja rohkeutta sun ´Alpina Plenan` leikkaukseen! Ymmärrän hyvin sun epävarmuuden. Mutta uskon, että lopussa kiitos seisoo.

      Poista
  8. Upeita kukkia nuo tarha-alppikärhöt. Ja kivasti näyttävät kasvavan tuon harjateräsverkon ympärillä. En tiennytkään, että kasvi on niin helppohoitoinen, pitää ehkä harkita sitä omaankin puutarhaan. Puutarhamme on kyllä päässyt pahasti villiintymään, pitäisi saada sinne vähän järjestystä ja saksia ja leikata villiintyneitä versoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tarha-alppikärhöä lämpimästi! On niin ihana ja helppo.
      Ja puutarha tarvitsee tosiaan ajan saatossa paljonkin saksia ja järjestystä. Ensin sitä odottaa, että kaikki kasvaisi ja sitten alkaakin olla jo karsinnan aika. Meilläkin puutarhalla on ikää jo 17 vuotta ja tuntuu, että raivata pitäisi vähän joka puolelta.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!