sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Toukokuun alun pihakierros


Eilen puuhailin taas melkein koko päivän puutarhassa.
Kaiken touhun välissä ehdin ottamaan myös kuvia toukokuun alun puutarhasta.
Lauantaina oli vielä kaikkialla ruutikuivaa,
mutta onneksi sadetta oli myös luvassa.
Ei uskoisi, että koko talven on satanut vettä.
Maa ihan huutaa kosteutta.

Lähde mukaan toukokuun alun puutarhakierrokselle
kuvien muodossa.


Kauan kaivatut narsissit alkavat availemaan pikkuhiljaa nuppujaan.
Olen maininnutkin teille, että olen jotenkin aivan hullaantunut narsisseihin nykyään.
Siksi odotan narsissien kukintaa tänä keväänä enemmän kuin tulppaanejen kukkaloistoa.
Tosin hullaannun varmasti myös tulppaaneihin, kun ne puhkeavat kukkaan.


 narsissi
Narcissus 
スイセン





orvokki 
viola
 スミレ

Pieniä orvokkien siementaimia tupsahtelee sieltä sun täältä.
Siementaimien värivariaatiot ovat aika hauskoja. 
Kaikissa on hieman omia sävyjään ja piirteitään.
Siirtelen aina näitä siementaimia ruukkuihin ja parempiin paikkoihin. 
Näin omista tarpeista saa myös ruukkujen täytettä suureen puutarhaan.

 Sinisistä scilloista on alkanut muodostua 
pieniä järviä tai ainakin lampia ympäri puutarhaa.
Joinain päivänä uskon niiden olevan jopa meriä.
Scillojen ja verkon keskellä kasvaa pilariluumu ´Kolonovidnaja`.

    ruusuherukka
 Ribes sanguineum
赤花フサスグリ

Ruusuherukkakin availee jo nuppujaan.



 Kasvihuoneessa näyttää vielä hieman ankealta.
En ole vielä kauheasti sisustellut sitä, 
koska kasvihuoneen terassi ja samalla tietysti kasvihuoneen lattia pitäisi käsitellä. 
Joudun tyhjentämään kasvihuoneen sisuksen ensin ulos. 
Tämä täytyy tehdä ennen kuin tomaatit ja muut kesäasukkaat muuttavat sisään.
Tuolla istutuspöydällä harsojen alla on daaliat kasvamassa.

pajumagnolia ´Neitonen`
Magnolia salicfolia
タムシバ

Näiden muutamien karvaisten nuppujen kohdalla mun sydän ihan muljahti onnesta.
Istutin nimittäin viime kesänä ihka ensimmäisen magnolian tänne Vaahteramäelle.
Ostin tämän ´Neitosen` Mustilan puutarhasta
ja sille luvattiin kestävyyttä I-II (III) vyöhykkeille.
Ajattelin, että sillä on hyvä aloittaa. 
Pajumagnolia ´Neitosesta` pitäisi tulla 3-5 metriä korkea pensas
ja valkoisten kukkien pitäisi avautua toukokuussa. 
En malta odottaa näiden nuppujen avautumista.

  köynnöshortensia
Hydrangea anomala subsp. petiolaris
ツルアジサイ

Köynnöshortensiani on jo aika monta vuotta vanha ja on kasvanut hienosti. 
Ainut mutta on, ettei se ole vielä koskaan kukkinut. 
Palkitaankohan odotukseni tänä kesänä?


pilvikuusama
Lonicera tatarica ´Poutapilvi`
スイカズラ

Pilvikuusama tulee lehteen ihan mahtavan aikaisin.  
Ja tuo lehtien keväinen hento vihreä on niin upea.
Täältä voit lukea  enemmän pilvikuusamasta ja näet kuvia, kun se on kukassa:

  pikkukäenrieska
Gagea minima
キバナノアマナ

Pikkukäenrieska kukkii alapihan nurmikolla valtoimenaan.
Yhdessä sinisen scillan kanssa se muodostaa aika ruotsalaisia mättäitä.

   tuomi
Prunus padus
エゾノウワミズザクラ

Luonnon tuomet ovat aivan kohta valkoisessa kukassa. 


Ja tältä näyttää Vaahteramäen rinne näin toukokuun alussa.


Kivaa päivää sulle!
Minä aioin suunnata taas puutarhaan.
On niin paljon kivaa tekemistä.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.




24 kommenttia:

  1. Hienosti sinun köynnöshortensia kiipeilee kiveä pitkin! Kyllä se nyt jo voisi kukkia kun on noin iso. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria!

      Tuo köynnöshortensian kiipeily ja kiveen takertuminen ovat hauskaa seurattavaa. On hauska, miten tiukasti se tarttuukin tukeensa.
      Toivon, että tänä vuonna saisin nauttia kukista ja laittaa kuvia tänne blogiinkin.

      Poista
  2. Meilläkin puutarha huutaa vettä, hiukan sitä saatiin yön aikana, mutta ei vielä riittävästi. Pehmeä sade saisi nopeasti kaiken kasvun käyntiin. Odotan kovasti kuviasi tuosta pajulehtimagnoliasta :). Oli kiva kiertää puutarhassasi, meilläkin löytyy paljon noita ruotsalaisia värejä eli nurmikossa lisääntyvät vuosi vuodelta Pikkukäenrieskan ja scillojen yhdistelmä - näyttää oikein somalta. Hyvää sunnuntaita, tuntuu tosiaan, että puutarhassa on tekemistä niin paljon, ettei tahdo tunnit riittää :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä meillekin saisi tulla lisää vettä. Pieni ja pehmeä sade kyllä auttoi jo paljon. Nurmikko vihertyi yhdessä yössä.
      Laitan heti kuvia pajulehtimagnoliasta, kun nuput alkavat aukeamaan. Laskin, että nuppuja on kuusi kappaletta. Eli ihan kiva kukkaloisto tulee näin ensimmäiseksi kevääksi, jos kukat puhkeavat.

      Ihania hetkiä puutarhaan! Onneksi illat ovat mahtavan valoisia, joten sieltä suunnasta saa myös vähän aikaa nipistettyä lisää puutarhalle.

      Poista
  3. Olipa kiva päästä kierrokselle💚 Kerrohan millä taialla saat narsissit viihtymään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että viihdyit kierroksella!

      Joo, noiden narsissien kanssa on vähän epävarmaa. Toisilla paikoilla ne viihtyvät paremmin ja toisilla paikoilla ne eivät meinaa viihtyä sitten millään.
      Huomaan, että kuivilla paikoilla ne eivät ainakaan viihdy. Eikä ihan paahdekaan taida olla niin hyväksi.
      Parhaiten meillä viihtyvät narsissit kasvavat hieman varjossa ja hyvässä multamaassa. Kompostia sisältävät kohopenkit taitavat olla niille ne mieluisimmat kasvupaikat meillä.

      Olen yrittänyt istuttaa tuonne alapihalle, metsän laitaan "narsissimerta". Paikka on puolivarjossa ja maakin on muhevaa. Mutta viime kesien kuivuus taitaa olla kuitenkin niille liikaa. Puiden lehvästöt estävät vähäisetkin sateet laskeutumasta narsissien luokse ja nyt näyttää, että siellä kasvaa melkein pelkkiä narsissien lehtiä. Muutama hassu kukkanuppu näyttä olevan. Eli ei taida tulla "narsissimerta", ainakaan siihen paikkaan.

      Poista
  4. Viime yönä saatiin kaivattua vettä, tosin se tarkoitti kotiloiden heräämistä, huomasin asian aamulla kun hain sanomalehden postilaatikosta. Narsissit ovat ihania mutta en vain ole saanut niistä pitkäaikaista asukasta puutarhaan vaikka joka vuosi yritän ja vaihdan kasvupaikkaa. Köynnöshortensiaa on minulla kurittanut pari viimeistä kuivaa kesää, nyt luulisi olevan paremmin koska talvi oli märkä. Ehkä hortensia kukkii tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaikella on puolensa. Mäkin huomasin, että kotiloita mönki koloistaan sateen jälkeen.
      Mullakin on ollut vähän epävarmaa narsissien suhteen. Jossain kohtaa puutarhaa ne eivät viihdy sitten millään. Olen yrittänyt kasvattaa tuonne alapihalle "narsissimerta", mutta tänä vuonna siellä näyttää olevan enemmän lehtiä kuin kukkanuppuja. Viime kesän kuivuus taisi olla niille liikaa.

      Toivotaan, että köynnöshortensiamme kukkisivat tänä vuonna. Se olisi niin ihanaa pitkän odotuksen jälkeen.

      Poista
  5. Ihana pihakierros! Tykkään, kun on sekä lähikuvia että näkymäkuvia, hahmottaa asioita paremmin ja saa kokonaiskuvaa, millaista on. Te kun olette kumpareella, niin siellä varmaan näkyy sateettomuus hyvin äkkiä. Onneksi tuli sadetta, tai toivottavasti tuli! Täällä lännessä onkin ollut pari pilvistä päivää, aika vähän sadetta lopulta kertyi, mutta hyvä, että edes tämän verran.
    Ihania narsisseja siellä on, sinulla on kuin onkin juuri noita valkoisia ihania. 'Mount Hood' on muuten ihan klassikkolajike, ja sitä minulla ei vieläkään ole, mutta täytyy syksyllä korjata asia. Ei noita voi olla liikaa.
    Tuo kiven pintaa myöten kiipeilevä köynnöshortensia on unelmanihana. Kukat toisivat varmasti vielä pisteen iin päälle, ihania loistavia valkoisia pitsiliinoja - toivottavasti se kukkii.
    Ooh, magnoliassa nuppu! Mahtavaa. Onpa söpönen soukka karvamato.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila!
      Ja itsekin tykkään katsella muiden blogeista sekä yleisnäkymiä että yksityiskohtia. Sitä tuppaa vaan unohtumaan usein laajempien kuvien ottaminen, kun ihmettelee kaikkia yksityiskohtia. Mutta tosiaan eihän lähikuvista saa mitään tolkkua, millainen puutarha kokonaisuudessaan on.

      Ja meillä on tosiaan täällä mäen päällä helpommin kuivaa. tähän osuu tuulikin niin hyvin, että sekin kuivattaa. Rinne onkin sitten ihan erilainen paikka. Siellä kulkee ilmeisesti jotain vesisuonia, koska sitä ei tarvitse koskaan kastella ja aina kosteuttaa riittää. Olenkin nauranut, että siellä on luonnon oma automaattinen kastelujärjestelmä.
      Alapiha on myös aika kostea, paitsi metsänlaidat ovat ruutikuivat. Meillä on ollut suunnitteilla kaataa nuo alapihan koivut, koska alkavat olla aika lahoja. Tänä talvena ei hommaan sitten ryhdyttykään sen Espanjan reissun takia. Vähän siis mietityttää, miten alapihan kosteusolosuhteet muuttuvat, kun valtavat koivut kaadetaan imemästä vettä. Vaikka koivut hoitavat kosteuden poiston tehokkaasti, silti marjapensailla on aina aika kostea maa. Saa nähdä saadaanko perustaa kosteikko alapihalle koivujen mentyä.
      'Mount Hood'on mun yksi ehdoton suosikkilajike. Se on niin puhtaan kaunis sekä väritykseltään että muodoltaan. Jotenkin se on ihan täydellinen. Ja tykkään myös sen sävyn muuttumisesta kukinnan edetessä.
      Narsisseja ei tosiaan voi olla koskaan liikaa. Minä puolestani kävin kuolaamassa sun narsissi karkeloita. Täytyy käydä uudelleen kirjaamassa monta lajikketta syksyä varten muistiin.

      Ja toivon tosiaan, että köynnöshortensiani kukkisi tänä kesänä. Se on suuri haaveeni.

      Ja tuo magnolian nuppu on todella suloinen. En malta odottaa, että se kukkisi. Laskin eilen, että nuppuja on jopa kuusi. Katsotaan, millainen kukkaloisto niistä kehkeytyy.

      Poista
  6. Kiva pihakkierros,isoon puutarhaan mahtuu noita puita ja pensaita. Täällä sataa vettä,niimpä vietetään kamun kanssa aikaa rantamökillä,katsellaan vesilintujen uiskentelua,lueskellaan ja kuunnellaan radiota. Mukavaa puuhapäivää sinulle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että viihdyit kierroksella! <3
      Isoon puutarhaan tosiaan mahtuu kaikenlaista. Nyt se tuntuu jo hyvältä, mutta alkuun tuntui siltä, etten saa tätä ikinä aisoihin ja jotenkin haltuun. Mutta 17 vuoden aikana onneksi puutarha on pikkuhiljaa muodostunut.
      Meillä satoi silloin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Ja kylläpä se teki luonnolle hyvää.
      Nyt onkin luvattu lämpimämpiä säitä, joten eiköhän se kevät nyt riehaannu vihreyteen.
      Tuo teidän vesisade oleilu kuulostaa ihan täydelliseltä. Juuri noin sadepäivät kuuluukin viettää.

      Poista
  7. Kaunista! Ollapa oma puutarha, missä fiilistellä kevättä. Mukavaa puutarhapäivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nyyti! <3
      Toivottavasti saat nauttia muista puutarhoista ja muista, että parveke tai jopa ikkunalauta voi olla se oma puutarha.

      Poista
  8. Mukava pihakierros! Kohta avautuu siellä useampikin narsissi. Hyvä keino saada orvokkeja ruukkuihin, kun poimii vain puutarhasta niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit kierroksesta!
      Ja odotan niin, että kaikki narsissit aukenisivat.
      Ja tuo orvokkien siirto siementaimista omiin ruukkuihinsa on hauska tapa saada ruukkuihin täytettä. Suuressa puutarhassa kun ruukkukukkiakaan ei ole koskaan liikaa.

      Poista
  9. Kiitos kierroksesta, teillä on kyllä aivan ihana pihapiiri ja tuota kasvaria jaksan aina vaan ihastella.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
  10. Ihania narsisseja! Mikä lajike tuo ekassa kuvassa oleva on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissit ovat minunkin suosikkejani!
      Nuo ekassa kuvassa olevat narsissit ovat keltanarsissi
      (Narcissus pseudonarcissus ´Mount Hood`). Se on aluksi vaaleankeltainen, mutta vaalenee sitten kukinnan edetessä kermanvalkoisesta, aika puhtaan valkoiseen. Kaikki kuvat 2-5 ovat samaa ´Mount Hood` -lajiketta, vaikka sävy on eri.

      Poista
  11. Olipa kiva päästä puutarhakierrokselle! <3 Toivottavasti magnoliasi kukkii, vähän näyttäisi siltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että viihdyit kierroksella!
      Minulla on sormet ja varpaat ristissä, että näkisin tänä vuonna magnoliani kukkivan.

      Poista
  12. Olipa mukava pihakierros! Scillatkin ovat jo levinneet mukavan kokoisiksi järviksi. Minä löysin vasta äskettäin ensimmäiset nuput idänsinililjoistani ja taitaa käydä niin, että eivät ole vieläkään levinneet edes lätäköiksi, vaan ovat lähinnä vain pieniä vesiroiskeita :D Jospa ensi vuonna sitten... Odotat varmaan malttamattomana magnolian nuppujen aukeamista. Hyvä, että sattui leudot kelit sen ensimmäiseksi talveksi, niin saa hyvin aikaa kotiutua teille. Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olit mukana pihakierroksella Minna! <4
      Ja kyllä nuo scillat leviävät uskollisesti ja varmasti vuosi vuodelta. Itsekin katselin aamun pihakierroksella, kuinka uusia sicillojen lehtiä on levinnyt nurmikolle. Ne lupaavat taas hieman suurempaa lätäkköä ensi kevääksi.

      Ja oli tosiaan hyvä, että magnoliani ensimmäinen talvi oli leuto ja se ehkä selvisi siitä hyvin. Istutin sen todella suojaiseen paikkaan tuonne rinteeseen. Katsotaan, miten viihtyy siinä.
      Istutin myös muutamia liian arkoja pensaita tänne viime kesänä. Jännityksellä käyn joka päivä tarkkailemassa, onko elonmerkkejä näkyvissä. Ja muutamassa onkin. Eli jännitystä riittää.
      Aurinkoista viikon jatkoa myös sinulle! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!