keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Oi, toukokuun illat!


Oi, mitä upeutta nämä toukokuun illat ovat meille tarjoilleet!
Puutarha ja luonto vihertyy päivä päivältä enemmän 
ja kukkia puhkeaa joka puolelta.
Ja lämpö on tuntunut ihan uskomattoman ihanalta. 

Iltaisin on pakko kierrellä puutarhaa ympäri
ja vain ihastella.

 kevätkaihonkukka
Omphalodes verna 
ルリソウ

 lemmikki 
Myosotis 
ワスレナグサ

 säleikköomenapuu 
Malus domestica ´Krasnoje Ranneje`
セイヨウリンゴ


 tarha-alppikärhö
Clematis ´Alpina Plena` 
クレマチス


   tuomi
Prunus padus
エゾノウワミズザクラ



Meillä on aloitettu terassin käsittelyprojekti.
Tai itse en ehdi olemana siinä paljoakaan apuna
omien työkiireiden vuoksi.
Ainoastaan tyhjensin kasvihuoneen eilen illalla.
Kasvihuoneen lattiahan on myös terassilautaa.

 Mies ja tytär tyhjensivät keitaan ja muut terassit ja pesivät terasseja ennen käsittelyä.
Tänään alkoi sitten varsinainen terassien käsittely.
Aika kehnoon kuntoonhan ne olivat jo päässeet.
Nyt on loistava sää tehdä näitä hommia,
kun ei ole sadetta luvassa, eikä siitepölykään ehdi vielä laskeutumaan.

Ihana saada terassit kuntoon, sillä meillä oli vielä osa terassikalusteista varastossa.
Niitä eikä kesäkukkiakaan viitsinyt viritellä ennen lautojen käsittelyä paikoilleen.

Istutin viime syksynä satoja valkoisia tulppaaneja ympäriä puutarhaa.
Nyt tämä istutustyö totisesti palkitaan.
Tässä valkoiset tulppaanit 
marjatuomipihlaja ´Obelisk` in juurella.
(Amelanchier alnifolia).

Näihin tunnelmiin,
toivotan sulle ihania toukokuun hetkiä!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


14 kommenttia:

  1. Hienosti piirtyy valkoiset tulppaanit kasvihuonetta vasten ja näkyvät hyvin hämärässä. Useampi kierros päivässä tulee tehtyä pihan ympäri ja nyt ainakin kun tulppaanit aukesivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset tulppaanit ovat ihan uskomattoman kauniita hämärtyvässä illassa. Ne ovat kuin pieniä lyhtyjä.
      Nyt on tosiaan tehtävä useampi kierros päivässä, jotta huomaisi kaikki muutokset. On niin ihana aika vuodesta.

      Poista
  2. Olen myös nauttinut täysin siemauksin kevään tulosta. Milllään ei malttaisi lähteä sisälle, vaikka puutarhassa olisi touhunnut jo muutamankin tovin.
    Teillä on terassissa kiva pieni koroke. Antaa mukavasti eloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sisällä ei viitsisi olla yhtään enempää kuin on pakko. Itsekin pakottaudun työn ääreen päivisin ja yritän olla vilkuilematta ulos. Usein käyn kuitenkin syömässä lounaan ulkona. Se virkistää kummasti. Mutta sen jälkeen on kyllä vähän vaikeuksia keskittyä taas työn ääreen sisällä.
      Joo, meillä on tuossa suuressa terassissa muutama erikorkuinen taso tuomassa eloa. Itse asiassa tuo koroke on rakennettu ensin ja sen jälkeen ympärille on laajennettu muut osat. Tuo kirskikkapuu istutettiin ensin lasten leikkialueen nurkkaan ja sen jälkeen pienempi terassi sen sivuun. Kirsikkapuu määrittele oikeastaan koko terassin, silä se on kaiken keskipiste.

      Poista
  3. Mikä on tuo matala vihreä aidannepensas yhdeksännessä kuvassa kasvihuoneen alarinteen puolella heti terassilaudoituksen jälkeen? Näyttää todella kivalta. Ja ihana tuo valkoisten tulppaanien rivistö, täydellinen kuulaaseen kevätiltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on taikinamarjaa. Olen siirtänyt sen ihan meidän metsästä ja alkanut leikkaamaan sitä muotoon. Tykkään siitä kovasti, sillä se tulee niin mahdottoman aikaisin lehteen ja on talvellakin oksistoltaan tosi tiheä.
      Olen itsekin niin ihastunut noihin valkoisiin tulppaaneihin.

      Poista
  4. Ihania nuo kaikki valkoiset tulppaanit! Ostin juuri valkokukkaisen kevätkaihonkukan ja mietin, että onhan sinulla varmasti sitä?
    Mahtavaa iltavalon kauneutta. Lämpö tuntuu ihan ihmeelliseltä, vaikka meillä täällä ollaankin kaukana Porvoon hellerajalukemista. Silti, kymmenen astetta enemmän kuin viime viikkoina tuntuu totisesti joltakin. Paitsi että juuri äsken pakkasin tilauksia kuistilla ja meinasin jäätyä, tuuli viriää taas :-D
    Aikamoiset isot terassit käsiteltävänä, mutta ihanaa sitten, kun se on tehty! Ja tosiaan loistojuttu tehdä se ennen siitepölyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin!
      Ja mulla ei ole vielä valkoista kevätkaihonkukkaa. Just tänä keväänä ihmettelin itsekin, että miksi ihmeessä. No, siihen asiaan täytyy tehdä ehdottomasti parannus.
      Lämpö on tosiaan tuntunut ihan ihmeellisen ihanalta. Ei sitä ole meinannut uskoa todeksi.
      Eilen illalla sää tosiaan vaihtui ja tuli jopa kylmä päivän helteen jälkeen. Pilviäkin kerääntyi siihen malliin, että olin varma sateesta. Jotenkin pilvet kuitenkin kiersivät meidän tontin, eikä sadetta tullutkaan. Se olisi ollut puutarhalle hyvä, mutta ei vasta käsitellylle terassille. Onneksi se ei kastunut.

      Meillä on tosiaan kaikkea lääniä aina vähän jopa liikaa huoltamisen hetkellä. Muuten suuret terassit ja talon ikkunapaljous on ihanaa.
      Ja huomasimme tänäaamuna, että terassi täytyy käsitellä kahteen kertaan, sillä se imi niin paljon ainetta. Meillä on tosin ammattilainen käsittelemässä terassit. Mies on kuitenkin tehnyt saman tuntimäärän pestessään ne ennen käsittelyä. Eli hommaa riittää, vaikka apuakin ollaan värvätty.

      Poista
  5. Minäkin nautin valkoisista tulppaaneista, aika paljon niitä tuli laitettua, muttei noin paljon kuin sinulla on. Upealta näyttää! Hienoa, että saatte terassiprojektin tehtyä, tuollaiset urakat painavat mielessä, ennen kuin saa asian päiväjärjestykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset tulppaanit ovat niin kauniita kevään vihreydessä.
      Ollaan tosi onnellisia, kun saadaan terassit kuntoon. Sen jälkeen voi järkkäillä ja somistaa ne muutenkin kesäkäyttöön. Tähän asti vain osa kalusteista on ollut paikoillaan ja osa varastossa. Ja nyt kaikki on pitkin poikin pihamaata, kun terassit piti tyhjentää.
      Mutta kaikessa hommassa on aina hetken kaaos ennen kuin tulee järjestys.

      Poista
  6. Kannatti kaivaa syksyllä;) Valkoinen tulppaanimeri on kyllä vihreää taustaa vasten upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä totitesti kannatti kaivaa ja kyykkiä syksyllä. Noista tulppaaneista tulee kyllä mieleen monta hyvää podcastia, joita kuuntelin samalla kuin istutin. Siinä sai samalla "henkistä" ravintoa ja virkistystä sekä raitista ilmaa ja pientä jumppaa.
      Valkoiset tulppaanit ovat totisesti niin kauniita kevään vihreyttä vasten.

      Poista
  7. Ihana tunnelma näissä kuvissa! Valkoiset kukat tulevat niin kauniisti esille hämärtyvässä illassa. Viimeisen kuvan marjatuomipihlajan ja tulppaanien yhteiskukinta on hurmaava. Lämmintä loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! <3
      Valkoiset kukat tulevat tosiaan niin kauniisti esille hämärtyvässä illassa. Varsinkin, kun upea vihreys on valloittanut puutarhan.
      Itsekin tykkään tuosta marjatuomipihlajan ja tulppaanien yhteiskukinnasta.

      Aurinkoa ja iloa myös sun loppuviikkoon!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!