keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Kääpiötulppaani


kääpiötulppaani
Tulipa turkestanica
チューリップ

Viime syksynä istutin ensimmäisen kerran tänne 
Vaahteramäelle suloisen kääpiötulppaanien sipuleita. 
Nyt istutushetki palkitaan. 
Pieniä suloisia kukkaterttuja putkahtelee ympäri puutarhaa, 
sillä istutin 100 sipulia vähän sinne ja tänne. 


Kääpiötulppaani on nimensä veroinen, noin 30 cm korkea tulppaani.
Se kuuluu villitulppaaneihin ja kukkii uskollisesti vuodesta toiseen
ja kestää ankaratkin talvet.
Viihtyessään se leviää runsaasti
ja siksi minäkin istuttelin niitä muutaman tulppaanin ryppäisiin
moneen paikkaan.
Toivon, että muutaman vuoden päästä
 nämä suloisuudet valloittavat puutarhan monta nurkkaa.


Kääpiötulppaani viihtyy vettä läpäisevässä, ilmavassa ja runsasmultaisessa maassa.
Katsotaan, miten se meillä viihtyy tulevina vuosina. 



Kääpiötulppaanien varressa on useita pieniä, valkoisia kukkia. 


Olen aivan hullaantunut näihin tähtimäisiin, suloisiin kukkiin.
Olisipa ihana, jos niistä kasvaisi niittymäisiä suuria kasvustoja 
kevään iloksi.

Kasvaako sinun puutarhassasi kääpiötulppaaneita?


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


16 kommenttia:

  1. Kääpiötulppaanit ovat suloisia, niitä löytyy täältäkin. Pitäisikinmuistaa syksyllä laittaa vähän lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä suloisuuksia ei koskaan ole varmastikaan liikaa.
      Yritän itsekin kirjailla muistiin syksyä varten, että mitä ja minne pitäisi istuttaa vielä lisää. Syksyllä ei enää muista missä olikaan niitä aukkopaikkoja, joihin kaipaisi lisään kevään kukkijoita.

      Poista
  2. Suloisia ovat. Tuossa taas yksi kasvi, jota voisi ensi syksynä istuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaisia uusia houkutuksia tulee, kun lukee muiden blogeja. Minullekin herää uusia kasvihaaveita melkein joka kerta, kun luen teidän puutarhaystävien ihanista kasveista.

      Poista
  3. Ei kasva, mutta sait vakuuttuneeksi ( jälleen kerran), että ensi keväänä kasvaa. Ihana määrä tuo 100 tulppaania. Olen ajatellut uuden ’Ruusupuiston’ alueelle yrittää puiden ympärille tehdä narsisseista ja muista sipulikukista laajempia kasvustoja tavallaan nurmikkoon - toki kaivan nurmituppaat pois. Sinne tuollaiset suloiset leviävät villitulppaanit olisivat ihan täydellisiä. Täytyy ensin kyllä operoida maaperän kanssa, että saisi sitä vähän läpäisevämmäksi, mikä toisaalta auttaisi myös istuttamiani puita. Puiden istutusalueen jo möyhensin kunnolla, mutta laajempi kehä näille sipulikukille, joisi olla aika ihana näky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa loistavalta suunnitelmalta!
      Näen jo sieluni silmin puut ja niiden alustalla leviävät sipulikukat.
      Sä sait puolestaan mut innostumaan. Taidankin lisätä tuonne alatantereen nurmikolle ja puiden ympärille vielä lisää sipulikukkia.

      Poista
  4. Kääpiötulppaanit ovat ihania, minulla niitä kasvaa metsäpuutarhassa. Olen jo tehnyt koeklikkauksia sipulisivustoilla eli suunnitellut syksyn tilauksia. Muun muassa näitä ajattelin istuttaa lisää. Toinen ihanuus on metsätulppaani, niitäkin ajattelin. Jostain syystä ne ovat aikalailla taantuneet. Tuollainen 100 kappaleen määrä onkin jo jotain, ihanaa kun löydät näitä ihanuuksia nyt ympäri puutarhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kääpiötulppaanit sopivat loistavasti metsäpuutarhaan.
      Nyt kyllä kannattaa ainakin kirjata ylös, mihin ja mitä sipuleita haluaa istuttaa syksyllä. Just tänään tajusin, että miksi en yhteen aukkopaikkaan tajua ikinä istuttaa sipulikukkia syksyllä. Silloin kuunliljojen lehdet peittävät alueen niin hyvin, ettei tajuakaan, että siinä voisi olla jokin tyhjä kohta. Näin keväällä paikka on ihan mulloksella, eikä kuunliljoista näy vielä merkkiäkään.
      Ja sipulikukkia ei voi tosiaan olla koskaan liikaa. Varsinkin suurelle tontille niitä uppoaisi ihan valtavat määrät. Onneksi monet pienet sipulikukat ovat levinneet kiitettävästi ympäriinsä. Ne pitävät ihanasti luonnollisesti kukittamisesta huolen.

      Poista
  5. Nuo ovat niin söpöjä! Kylvin viime kevättalvella noiden siemeniä ruukkuun ja ne ehtivät juuri ja juuri saada tarpeeksi pitkän kylmäkäsittelyn ennen kuin lumet sulivat. Istutin taimet kukkapenkkiin ja kylvin syksyllä lisää siemeniä sekä maahan että ruukkuun. Ainakin ruukussa talven yli menneet ovat jo hyvällä taimella, joten ehkäpä muutaman vuoden päästä täälläkin kukkii kääpiötulppaaneita vähän siellä sun täällä. Pitää vain muistaa olla kitkemättä "heiniä" pois :D Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava! Noilla sun kääpiötulppaaneilla tulee olemaan tunnearvoa enemmän kuin valmiista sipulista istutetuilla.

      Aurinkoista loppuviikkoa myös sulle! <3

      Poista
  6. Pikkutulppaanit ovat ihania! Ne ovat niin terhakoita, mutta silti herkkiä. Niitä pitää ehdottomasti saada lisää tulevanakin syksynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ne ovat tosissaan terhakoita ja jotenkin vahvan oloisia, mutta sitten toisaalta niin herkän kauniita.
      Minäkin mietin, että niitä olisi saatava lisää, vaikka leviävätkin varmasti hyvin noista olemassa olevistakin.

      Poista
  7. Täytyypä muistaa laittaa näitä syksyllä ostoskoriin, sillä meillä nämä ovat jostain syystä taantuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitää kirjoitella muistiinpanoja syksyn varalle, kun vielä muistaa. Ja teidän toisten puutarhablogeista tulee jatkuvasti uusia houkutuksiakin.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!