sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Helppohoitoisia huonekasveja nuoren kotiin

Kaupallinen yhteistyö: Huiskula Oy


Esikoisemme muutti syksyllä omaan kotiin.
Uuteen kotiin hän ei halunnut mitään, mistä ei pitänyt.
Kysyin varovasti, että olisiko huonekasvit sellaisia asioita, 
joita hän kotiinsa kelpuutti. 
Ja ilokseni kasvit olivat erittäin tervetulleita. 

Esikoisen kodissa on mahtavan suuret ikkunat ja 
niiden edessä yhtä pitkät ikkunalaudat.
Eli olosuhteet olivat kuin luodut huonekasveille.

Istuttelin hänelle lahjaksi helppohoitoisia huonekasveja tyylikäisiin mustiin altakasteluruukkuihin.
Osa kasveista löysi kodin kevyistä muoviruukuista, jotka sujautin suojaruukkujen sisään.
Näin kasvien kastelu helpottuu entisestään,
eikä haittaa vaikka kastelu joskus hieman unohtuisikin.
Uusi, hyvä viherkasveille tarkoittu kasvualusta auttaa osaltaan myös
 kasvien kotiutumisessa sekä kasvussa.

Kasveiksi valitsin viherkasveja, jotka ovat tyylikkäitä ja 
vihreyttävät nopeasti kodin.

kultaköynnös
Epipremnum pinnatum

Kultaköynnös 
alkaa kasvamaan nopeasti pituutta ja 
sitä voi ohjailla joko alaspäin, 
tukea vasten ylöspäin tai 
kiinnittää seiniä pitkin kiemurtelemaan,
niin kuin ennen oli tapana.

Kultaköynnöksen hoito:
- Viihtyy parhaiten hajavalossa.
Liian aurinkoisessa paikassa
 sen lehdet muuttuvat vaaleiksi
ja
hieman kalvakan oloisiksi.
- Sietää hetkellisesti jopa kuivuutta,
ja tykkääkin mullan kuivahtamisesta kasteluiden välissä. 
- Lannoitusta se kaipaa noin kerran kuussa (maaliskuusta-marraskuuhun).

Kultaköynnös puhdistaa myös hyvin ilmaa.
Nasan tutkimuksen mukaan sen kemikaalisten kaasujen poistoarvo on 5 (asteikolla 1-8,5).

palmuvehka
Zamioculcas zamiifolia

Palmuvehka
on veistoksellinen, pystykasvuinen viherkasvi, 
joka viihtyy todella vaatimattomissa oloissakin.

Palmuvehkan hoito-ohje:
- Kasvaa hyvin aurigossa ja varjossa 
sekä  kaikkialla siltä väliltä.
- Kastellaan säännöllisesti, mutta multa kannattaa kuivahtaa kastelujen välillä.
Sietää paremmin kuivuutta kuin märkyyttä.
- Lannoitus vähätyppisellä lannoitteella kerran kuussa keväästä syksyyn.
Talvella palmuvehka ei tarvitse lannoitusta.
- Istutetaan uuteen ruukkuun joka toinen tai kolmas vuosi keväällä.

 anopinkieli
Sansevieria trifasciata

Anopinkieli
on kestävä ja graafinen viherkasvi,
joka sopii niin yksittäiseksi katseenvangitsijaksi tai
upeaksi ryhmäksi moderniin kotiin.

Anopinkielen hoito-ohje:
- Viihtyy hajavalossa, mutta kellastuu suorassa auringonvalossa.
- Kastele aluslautasen kautta tai altakastelusäiliöön varovasti.
Anna mullan kuivahtaa kunnolla kastelujen välillä.
Talvella kasteluväliä voi harventaa reippaasti.
Anopinkieli kuolee helpommin märkyyteen
kuin kuivuuteen.
- Lannoita vähätyppisellä lannoitteella keväästä syksyyn.
Talvella anopinkieli ei tarvitse lannoitusta.


 Klusia
Clusia

Klusia
 on mahtava viherkasvi, 
josta kasvaa mahtavan suuri kodin vihreyttäjä.

Klusian hoito-ohje:
- Viihtyy parhaiten hajavalossa, eteläikkunakin käy, 
jos aurinko ei pääse polttamaan lehtiä. 
- Kastellaan kerran viikossa,
 mutta multa kannattaa antaa kuivahtaa kastelujen välillä.
- Klusia tykkää suihkuttelusta.
- Lannoitetaan kerran kuussa keväästä syksyyn. Talvella lannoitusta ei tarvita.


 jukkapalmu / kiiltojukka
Yucca elephantipes

Jukkapalmu
on kestävä ja pitkäikäinen viherkasvi, 
josta kasvaa halutessa puumainen ja suuri.
Jukkapalmuja löytyy eri lajikkeita,
 joko kokonaan vihreälehtisiä tai raidallisia.

Jukkapalmun hoito-ohje:
- Viihtyy suorassa auringonvalossa tai hajavalossa.
- Kastellaan säännöllisesti, mutta multa annetaan kuivaa kastelujen välissä.
Talvella kastelua voi harventaa.
- Lannoitetaan joka toinen viikko keväästä syksyyn.
- Jos kasvi kasvaa haluttua suuremmaksi, 
rungon voi leikata lyhyemmäksi aikaisin keväällä.
- Viihtyy talvisin viileämmässä paikassa.


pullojukka
Nolina recurvata

Pullojukka
on kuin pieni bonsaipuu,
joka graafisuutensa ansiosta sopii yksitäiseksi katseenvangitsijaksi
ikkunalaudalle tai lipaston päälle.

Pullojukan hoito-ohje:
- Pullojukka viihtyy valossa ja puolivarjossa.
- Kastellaan kerralla kunnolla, 
mutta multa annetaan kuivahtaa kastelujen välillä.
Pullojukka säilöö vettä myös pulleaan varteensa.
- Lannoitetaan kerran kuukaudessa keväästä syksyyn.
Talvella lannoitusta ei tarvita.
- Jos lehtien kärjet ruskettuvat talvella, 
niitä voi siistiä leikkaamalla.


Nämä kuusi huonekasvia ovat takuuvarmoja kodin vihreyttäjiä.
Kaikille näille esitellyille kasveille yhteistä on,
että ne selviävät helposti jopa hieman unhohtelevan kastelijan hoivissa.
Tärkeintä on, ettei näitä kaunottaria kastele liikaa.

Talvella vihreän kaipuu on suurimmillaan,
mutta onneksi on olemassa viherkasveja,
jotka vihreyttävät kodin ja antavat toimettomille viherpeukaloille puuhaa.



*Kasvit  saatu Huiskula :sta


 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



8 kommenttia:

  1. Viherkasvit ovat kyllä ehdottomia kodin tunnelman luojia ja kaupan päälle vielä puhdistavat ilmaakin! Ihanaa, että se on jopa trendikästäkin, niin valikoimat ovat monipuolisemmat ja kasveja saa helpommin hankittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ilman kasveja koti kuin koti näyttää hieman kolkolta.
      Ja on tosiaan mahtavaa, että huonekasvivalikoimat ovat nykyään valtavat. Tosin niissä meinää kasvihullun pää hieman seota, kun haluaisi kaikkea.

      Poista
  2. Allekirijootan tuan helappouren. Mullaki liki nua kaikki ja viälä peräti hengiski. Meilläki flikka kyseli viherkasviista pistokkahia. Saamansa pitää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla muidenkin kokemuksia helppoudesta! Eli voimme yhdessä suositella näitä kasveja helppohoitoisena.
      Ja nuo viherkasvien pistokkaat ovat niin ihania. Niistä kasvaa muistorikkaita kasveja. <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Minäkin tutustuin siihen vasta pari vuotta sitten. Ja olen todennut sen totisesti helppohoitoiseksi ja kivaksi kasvattaa. Kasvaakin ihan hyvää vauhtia, joten se ei koettele kasvattajansa kärsivällisyyttä ollenkaan. :)

      Poista
  4. Kauniita kasveja ja tosi kivat nuo mustat ruukut.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ruukut tekevät todella paljon ilmettä kasvien kanssa. Niillä saa äkkiä kasvit sopimaan niin moderneihin kuin romanttisestikin sisustettuihin koteihin helposti.
      Mustat ruukut ovat Orthexin ja niitä olen nähnyt myynnissä monessa paikassa, ihan marketeissakin.
      Kiitos samoin, ihanaa alkanutta viikkoa myös sinulle!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!