maanantai 2. joulukuuta 2019

Ludisia -maaorkidea

 ludisia
Ludisia discolor
Haemaria discolor
Jewel ochid
ルディシア・ディスカラー

Kolme vuotta sitten jouluna,
 sain siskoltani aivan ihanan ludisia -maaorkidean. 
Sinä jouluna ludisia kukki kauniisti valkoisin kukin,
mutta sen jälkeen se onkin pitänyt lepoa kukinnasta.
Olin lukenut, että se viihtyy pohjoisikkunalla, eikä pidä auringosta. 
Pidinkin sitä aina pois aurinkoisten ikkunoiden luota. 
Tänä syksynä siirsin sen ikkunan lähelle ja laitoin saviruukun lasihurrigaaniin.
Nämä kaksi asiaa taisivat auttaa ludisiaa viihtymään paremmin. 
Ehkä se olikin hieman liian pimeässä, vaikka viihtyy luonnostaankin metsänpohjan varjossa. 
Ludisian versot ja juuristo ovat erityisen herkät. 
Jo pienestä ruukun siirtelystä, versot saattoivat katketa tai irrota jopa juurineen. 
Lasiastian suojissa se on alkanut tekemään innolla uusia versoja.
Niitä työntyy mullan alta koko ajan lisää. 
Ja mikä ihastuttavinta, ludisiani on alkanut kukkimaan. 




Ludisian kukat ovat valkoiset ja läheltä katsottuna ymmärtää, 
että ludisia kuuluu kämmekkäkasveihin. 
Kukat muodostuvat pitkien kukkavanojen päihin. 





Kaakkois-Aasiasta kotoisin oleva ludisian kasvaa luonnostaan varjoisten
ja kosteiden metsien pohjalla, 
Varsi on mehevä ja tummanvihreä.
Varsi kasvaa luonnostaan maanmyöhtäisesti
ja on siksi hieman rento.
Varret kohoavat kuitenkin kärjistään ylöspäin. 


Uusia versoja nousee ruukusta ja kasvi tihenee viihtyessään. 
Ludisiaa voi myös lisätä itse,
sillä se juurtuu helposti nivelkohdistaan. 

Ludisia vihtyy lämpimässä
ja kärsii jo alle 16 asteen lämpötilasta. 
Joten vetoisaan tai viileään paikkaan sitä ei kannata sijoittaa. 


Ludisia kukkii yleensä syksyisin
ja Suomessa sitä myydään yleisesti joulukukkana. 
Kukinnan jälkeen kasville annetaan lepotauko ja vähennetään kastelua. 

Täältä voit käydä lukemassa, miltä ludisia näytti saadessani sen:

Kauneutta alkaneeseen viikkoon!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



2 kommenttia:

  1. Ihan ensimmäistä kertaa näen ludisia maaorkidean. Onpa kaunis ja hentoinen kukka <3
    Ihanaa iltaa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin herkkä ja hentoinen!
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle Outi! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!