keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Purppuraheisiangervo ´Little Devil`

Heisiangervot osa 1


purppuraheisiangervo

Physocarpus opulifolius 'Little Devil'

フィソカルプス オプリフォリウス

アメリカテマリシモツケリトルデビル


Olen tykästynyt tummalehtisiin kasveihin.
Ne tuovat mielenkiintoa ja kontrastia hillittyynkin puutarhaan,
esimerkiksi valkokukkaisten kasvien seurassa. 

Purppuraheisiangervojen eri lajikkeiden määrä on kasvanut hurjasti viime vuosina.
Niistä löytyykin useita hyviä ja helppoja kasveja puutarhaan.
Viime vuonna esittelin teille eri hortensioita oikein sarjassa,
nyt teen saman näiden purppuraheisiangervojen kanssa. 
Sarjan viimeisenä esittelyvuoroon tulee vielä heisiangervon vihreä muoto.

Ensimmäisenä esittelyvuorossa on sievä suosikkini,
jolla on aika kauhea nimi. 
Ehkä se kuvaa hyvin kasvia...
Tiedä sitten mistä nimi juontaa juurensa.


´Little Devil` sopii pienenkin puutarhan kasviksi,
sillä se kasvaa vain noin metrin korkuiseksi. 
Lehdet ovat burgundinpunaiset ja sievän sirot. 
Pienet vaaleanpunaiset kukat puhkeavat kesä-heinäkuussa,
mutta näin syksymmälläkin se saattaa innostua kukkimaan muutamin kukin.
Syksyllä muodostuvat siemenkodat sopivat hyvin vaikka kuivakukka-asetelmiin.

Purppuraheisiangervot pitävät aurinkoisesta tai puolivarjoisesta kasvupaikasta.
Ne eivät nokkiinsa edes kuivuutta, 
vaan kukoistavat tällaisina hellekesinäkin ihan kastelutta,
jos ovat juurtuneet paikalleen.
Ne viihtyvätkin kuivasta keskiravinteiseen maahan. 
Ravinteitakin ne tarvitsevat aika niukasti,
eli tyytyvät vähään ja ovat helppohoitoisia puutarhurille. 

Purppuraheisiangervo ´Little Devil` pärjää vähintään III-vyöhykkeelle saakka. 
Eri kantojen kestävyys saattaa vaihdella,
sillä joitakin purppuraheisiangervo ´Little Devil` in kerrotaan pärjäävän
jopa V-vyöhykkeellä saakka. 


Jos kaipaat pientä, kompaktia katseenvangitsijaa
 purppuraheisiangervo ´Little Devil` on hyvä vaihtoehto.

Mukavaa päivää ja puutarhahetkiä!

P.S. Huomasithan viime postauksen messulippuarvonnan Habitare-messuille.
Pääset arvontapostaukseen täältä:
Habitare 2019


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

12 kommenttia:

  1. Purppuraheisiangervot ovat upean värisiä. Minultakin löytyy 2 pensasta, mutta ovat jotain toista lajiketta. Olen myöskin tykästynyt tummiin lehtiväreihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purppuraheisiangervoita on niin mahtava valikoima nykyään. Ja kaikki ovat minusta niin kauniita.
      Tummat kasvit tuovat kivaa kontrastia vihreän seassa ja tuovat syvyyttä istutuksiin. Luulen, että ne ovat monen suosikkeja nykyään. :)

      Poista
  2. Onpa kyllä todella upean näköinen pensas. Ihanat nuo tummat lehdet. Kivaa iltaa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään valtavasti!
      Kivaa uutta päivää sinulle Outi! <3

      Poista
  3. Minullakin on näitä ja ovat aivan ihania samassa ryhmässä lime hortensioiden ja koivuangervojen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noiden mainitsemiesi kasvien kanssa tummalehtiset kasvit näyttävät niin kauniilta. Samalla värien erilaisuus korostaa eri kasveja hienosti.

      Poista
  4. Minullakin on tuo ”pikku paholainen” ja pidän siitä kovasti. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella kaunis, hurjasta nimestään huolimatta. <3

      Poista
  5. Kaikki tummat pensaat ovat ihania. Kääpiöhappomarjoja hankin muutaman tänä vuonna ja toivon että ne kestävät. Minultakin tuo pikku pirulainen löytyy ja asun IV-vyöhykkeellä. :) Myös lajikkeet 'Diabolo' ja 'Tiny Wine' sekä ihana 'Amber Jubilee' ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tummat pensaat ovat tosiaan ihania! Ilman niitä puutarha ei olisi niin mielenkiintoinen.
      Hauska tietää, että tuo pikkupirulainen pärjää myös siellä asti. Tämä tsemppaa muitakin kokeilemaan ja hieman testaamaan noita suositusvyöhykkeitä.
      Nuo mainitsemasi lajikkeet ovat myös niin kauniita. Hauska, että melkein vuosittain tulee markkinoille jokin uusi purppuraheisiangervo-lajike.
      Toivon myös kääpiöhappomarjoillesi menestystä ja lämmintä lumisuojaa!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!