torstai 23. toukokuuta 2019

Suklaakirsikka

  suklaakirsikka
Prunus cearasus ´Chokoladnaja`
スミミザクラ


Suklaakirsikkaa myydään yleisemmin pensaana,
mutta on sitä saatavilla myös vartettuna pienenä puunakin. 
Vaahteramäen suklaakirsikka on puu,
jonka kukinta on juuri nyt parhaimmillaan. 

Sekä pensaaan että puun punaruskeat marjat 
alkavat kypsyä jo elokuussa.
Hyvin kypsyneinä marjat ovat makeimmillaan ja maistuvat hieman mantelilta.
Suklaakirsikka on itsepölytteinen,
mutta hyötyy ristipölytyksestä.

Suklaakirsikka on monikäyttökasvi parhaimmillaan.
Keväinen kukkaloisto, syyskesän sato ja upea syysväritys 
tekevät kasvista aivan ihastuttavan vaihtoehdon niin hyötytarhaan, 
kuin paraatipihan katseenvangitsijaksikin. 

Morellityyppinen suklaakirsikka talvehtii vyöhykkeillä I-IV.
Suklaakirsikka viihtyy auringosta puolivarjoon
ja kasvualustan tulee olla hyvää puutarhamultaa.
Suklaakirsikkaa kannattaa lannoittaa keväisin typpipitoisella kevätlannoitteella
ja syyskesällä vuorostaan syyslannoitteella.
Marja- ja hedelmäkasvien syyslannoitus on tärkeää,
sillä se parantaa talvehtimista ja seuraavan kesän satoa. 
Talvisin suklaakirsikka kannattaa suojata jyrsijöiltä.







Vaahteramäen suklaakirsikka kasvaa keittiöpuutarhan ja kasvihuoneen välissä.
Se luokin eräänlaisen pienen seinämän keittiötarhan huonemaiseen tilaan.

Edellisestä postauksesta löytyy ihastuttava hapankirsikka,
jonka kukinta oli parhaimmillaan viime viikonloppuna:
Vaahteramäen hanami
Ja täältä löytyy vinkkejä pensasmaisen kirsikan käyttöön pihasuunnittelussa:
Herkullinen leikkipaikka

Iloa ja kauneutta päivääsi!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


14 kommenttia:

  1. Minäkin istutin viime vuonna suklaakirsikan samaan tapaa rajaamaan keittiöpuutarhaa. Vieressä oleva "Pohjolan helmi" aloitti kukinnan ensin ja nyt on suurista nupuista päätellen suklaakirsikan vuoro. Malttamattomana jo odottelen puiden kasvua, jotta saisi nauttia vielä runsaammasta kukkaloistosta! Kiva tämä sinun teemasi, odotan lisää esittelyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, suklaakirsikka ja Pohjolan Helmi ovat niin loistava pari ja tuottavat herkullisia kirsikoita kumpikin.
      Juu, esittelen myös seuraavassa postauksessa yhden kauniin kukkapuun. Nyt näistä ei saa kyllikseen. <3

      Poista
  2. Kaunis puu ja paikka on loistava kasvihuoneen kupeessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kukkivat puut ovat kyllä hurmaavia. Ja oikeat paikat ovat löytyneet aina hieman vahingossa ja luontevasti. On ihana, kun puutarhasta muodostuu hieman sokkeiloinen ajan kanssa näiden puiden ansiosta.

      Poista
  3. Ihana! Minäkin juuri tänään kuvasin kukkivia kirsikkapuita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin juuri katsomassa upeiden kirsikkapuidesi kukintaa blogissasi. On ne vaan niin ihania, että henki meinaa salpautua.

      Poista
  4. Ihana suklaakirsikka! Todella kauniit kukat ja ihana tuossa kasvihuoneen liepeillä.
    Kaunista iltaa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaakirsikka on jotenkin erityisen suloinen ja nuo kukat ovat täydelliset.
      Kaunista loppuviikkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  5. Minun täytyy nyt muistaa syksyllä suojata kunnolla oma suklaakirsikkani, sillä se on jänisten mielestä todella herkullinen puu. Tavallinen hapan kirsikka on saanut olla ihan rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei suklaakirsikka ole kiinnostanut pupuja, mutta olen nähnyt kuinka asiakkailla suklaakirsikat ovat maistuneet ihan tosissaan pupuille.
      On muuten jännä, miten jossain puput syövät ihan kaiken, esim. piikikkäät ruusutkin ja sitten toisessa paikassa samat kasvit saavat olla ihan rauhassa.
      Mutta näissä suojaus asioissa ei varmaan koskaan voi olla liian varovainen. Mun olisi pitänyt suojata paremmin nuo alapihan puut tänä talvena. Suojat kyllä oli, mutta ne jäivät liian matalalle. En ole varma, onko nyt päärynäpuu ja luumupuu ihan mennyttä kalua. :(
      Meilläkään hapankirsikka ei ole koskaan maistunut kenellekään. En ole koskaan suojannut sitä.

      Poista
  6. Kaunis. Onko tuo makea vai hapan kirsikka? Kuivattaako alaoksia? Minulla on huonoja kokemuksia kirsikkapuista juuri em. syistä ja viimeinen kirsikkamme vetelee viimeisiään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaakirsikka kuuluu hapankirsikoihin.
      Kirsikoilla on tapana hieman kuivattaa alaoksia, eivät varmaan saa tarpeeksi valoa. Mutta ne voi sitten leikata syyskesällä pois.
      Tämä suklaakirsikka on niin tuore tapaus, ettei ole oikeastaan kuivattanut oksiaan.
      Kokeile ihmeessä tätä suklaakirsikkaa, se on helppo ja kaunis puu tai pensas.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!