lauantai 10. marraskuuta 2018

Koti-ilta


Rakastan koti-iltoja.
Vaikka teen talvisin töitä kotona,
ei koti-ilta ole minulle mikään ahdistuksen paikka.
Se on ennemminkin luxusta.

Kotona voi tehdä mitä haluaa,
siellä voi olla miten haluaa
ja kotona voi myös harrastaa.


Harrastan japanin-kieltä ja kyläilen ystävien kanssa,
mutta suurin osa harrastuksistani tapahtuu kotona.

Kesällä ja sulan maan aikaan puutarhaharrastus on suurin harrastukseni 
sekä ajallisesti, että innostuksen mittarilla mitaten.
Myös moni talvinen harrastus liittyy puutarhaan.

Luen puutarhakirjoja, hoidan huonekasveja,
katson puutarhaohjelmia, kirjoitan blogia,
luen muita blogeja,
suunnittelen tulevaa
ja katselen puutarhaa.

Teen myös jonkin verran käsitöitä ja vietän aikaa perheen kanssa.
Myös saunominen ja paljuilu ja
laavulla istuskelu ovat mieleisiä kotiharrastuksia.


Oletteko muuten ajatelleet,
että koti on myös mahtava itseilmaisun väline?
Sekin on oikeastaan kodin harrastamista,
kun luo kodistaan sellaisen paikan,
josta pitää.
Jo siivoaminen on tavallaan itseilmaisua.
Sellaista itseilmaisua minun täytyisi ehkä harrastaa enemmän. ;)
Siisti koti nimittäin luo kauneutta ja viihtyvyyttä,
siinä missä vaikka uusi tyynynpäällinen.
Ja ehkä enemmänkin.


Klusia
Clusia
フクギ


Kynttilät kuuluvat ehdottomasti koti-illan tunnelmaan oleellisesti.
Sytytän kynttilöitä, sekä sisään ja ulos oikeastaan joka päivä.
Ainakin viikonloppuna pitää puutarhalyhdyissä palaa kynttilät.
Sisällä kynttilät palavat kyllä joka arki-iltakin
ja usein aamullakin.
Jo kynttilän sytyttäminen rauhoittaa.

  salvadorintillandsia
Tillandsia Xerographica
チランジアキセログラフィカ


Viihtyisään koti-iltaan ja yleensäkin kotiin kuuluvat mielestäni myös kirjat.
Ne eivät ole meillä pelkkää rekvisiittaa, 
vaan luen aika ahkerasti,
sekä puutarhakirjoja, että ihan romaanejakin.
Elämänkerrat kuuluvat myös lempikirjoihini,
sillä jokaisen ihmisen elämä on itsessään mielenkiintoinen
ja elämänkerroista voi aina ammentaa jotain omaan elämäänkin.



Ja kasvit, 
ilman niitä koti on kolkko ja jotenkin eloton.
Kasvit tuovat talveen ja pimeään aikaan elävyyttä
ja sellaista vihreää toivoa. 
Elämää on marraskuussakin,
 vaikka ulkona näyttäisikin aika toivottomalta. 

 Teetä tai glögiä lempimukista kruunaa koti-illan.
Kuvassa ihanainen Tuias-keramiikan muki. 


Kotona on tärkeää myös olla sellaisia 
esineitä ja värejä,
joista pitää ja joista tulee kiva fiilis. 
Saviruukut ja tämä kaunis Portugalista ostettu keramiikkalautanen 
kuuluvat juuri sellaisiin esineisiin,
joista pidän ja joita on mukava katsella.

Tämä sohvanurkkaus on työhuoneessamme. 
On kiva katsella pöydällä vaihtuvia asetelmia
työn lomassakin.
Mutta täytyy tunnustaa, että tuossa sohvalla tulee kyllä harvoin istuskeltua.
Olkkarin sohva on enemmän käytössä koti-iltoina.
Tytär joskus vetäytyy työhuoneen sohvalle iltaisin,
koska siellä on oma rauha ja oven voi vetää perässään kiinni.


Minulle koti-illat on tärkeitä oikeastaan aina, 
kun se on mahdollista.

Tänään kuitenkin on Suomen suurin koti-ilta.
Meillä kotona.fi / A-lehdet innostavat meitä suomalaisia viettämään koti-iltaa.
Lue aiheesta täältä. 
( Tämä ei ole mikään yhteistyö,
vaan oma innostuminen aiheesta.)


Marraskuu on loistavinta aikaa viettää koti-iltaa.
Ei tarvitse kiirehtiä ulos,
vaikka kuinka olisi jotain tehtävää siellä.
Voi hyvällä omallatunnolla viettä koti-iltaa
ja tehdä, mitä huvittaa!

Millainen on sun unelmien koti-ilta
ja mitkä asiat tekevät sen vietosta erityisen viihtyisää?

Leppoisaa lauantaita!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

24 kommenttia:

  1. Omakoti onnenpesä,sinäkin teet osan työstäsi kotona kuten minäkin ja minulle seon oikein hyvä ratkaisu koti-ihmiselle.Varmaankin tällaiset puutarhaa harrastavat ovatkin samantyyppisiä koti-ihmisiä. Nyt kun on alkanut tämä talvikausi niin sitä järjestelee itselle sellaista viihtyisää talvipesää. Kynttilät ja kaikenmaailman lyhdyt on nyt käytössä ja elävä tuli kaikenkaikkiaan. Asun tosi vanhassa talossa (1903 rak.) jossa on puukeskuslämmitys, puuhella-leivinuuni jossa on mukava tehdä ruokaa talviaikaan,antaa niin kotoisan tunnun. Olen aikamoinen esteetikko ja näperrän ja tuunailen kaikkea kaunista näin pimeään aikaan. Kierrätys onmun juttu ja kotini onkin sisustettu kirppistavaralla melkein konaan, vanhoissa huonekaluissa ja tavaroissa on jotenkin enemmän tunnetta mitä ei uusissa ole. Olen onnellinen kun saan asua ja tunnelmoida täällä vanhassa isossa talossa ja elämänkumppani on laadultaan vielä samanlainen tunnelmoija, koti-illat parhaita, hyvää viikonloppua sinne Vaahteramäelle toivottaa Villavienolan emäntä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tosiaan kaikki puutarhaihmiset ovat myös koti-ihmisiä.
      Puulämmitys tuo ihanaa tunnelmaa. Ja minusta koti on myös kaunein silloin, kun se on sisutettu persoonallisesti ja kerroksellisesti. Jos kaikki tavarat ja huonekalut ovat ostettu kerralla ja uutena kaupasta, kodista puuttuu tietty henki. Ja sitä paitsi usein vanhat huonekalut ovat tehty hyvin ja aidoista materiaaleista, eivätkä mistään hetken kestävästä levystä tai keinotekoisista aineksista.
      Oikein ihanaa uutta viikkoa ja kivoja kotihetkiä Villa Vienolaan!

      Poista
  2. Koti on itselle rauhoittumisen paikka kiireen jälkeen.Esim.eilen illalla nautin keittiön pöydän ääressä (kylläkin kuumeisena) yksin lukemalla Kodin kuvalehteä ja juomalla kuumaa mehua.Sitten katsoin omia talouden asioita.Nämä hetket niin luksusta ja koti on se 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti on sellainen ihana rauhoittumisen paikka ja pienistä hetkistä onni yleensä koostuu. On onni, jos koti on sellainen paikka, jossa voi rauhoittua ja olla välillä tekemättä mitään.

      Poista
  3. Ihana ajatus tuo koti-illan nostaminen oikein teemaksi. Ettei se olekaan vain tavallista tai jopa välttämätön paha. Kotona on parasta, hirmuisesti tekemistä ja sellaista seuraa, jonka on valinnut. On myös ihanaa voida tehdä työtä kotona. Yksi sen parhaita puolia minulle on, että voi herätä omaan tahtiin. Näin nuoden pimeimpään aikaan tulee nukuttua myöhään, mikä vähentää ahdistusta ja väsymystä.
    Niin houkuttelevan kaunis sohvapaikka!
    Hih, itseilmaisua pitäisi tosiaan harrastaa enemmän :-D Monenlaisia käsitöitä harrastavalle koti on tosiaan ehtymätön harrastustanner.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona on tosiaan parasta, hirmuisesti tekemistä ja sellaista seuraa, jonka on itse valinnut.
      En ymmärrä sellaisia ihmisiä, joilla ei ole kotona mitään tekemistä ja on pakko lähteä johonkin ihan vain päästäkseen kotoa pois. Silloin minusta pitäisi keksiä kotiinkin jotain mukavaa ja oman näköistä, ettei koti olisi noin ahdistava paikka.
      Käsitöitä harrastavalle kotona löytyy aina tekemistä. Ja tiedän yhden ystävän, joka harrastaa siivousta. Hän nauttii, että saa imuroida ja laittaa paikkoja järjestykseen. Minäkin haluaisin ehkä hieman enemmän harrastaa tuollaista, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi aloittaa. ;)

      Poista
  4. Koti on paras paikka. <3 Itse tunnustaudun koti-ihmiseksi, kunnon kotihiiri... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti on ehdottomasti maailman paras paikka!
      Matkoilla ja reissussa on kiva käydä, mutta vielä ihanampaa on aina palata kotiin.
      Täällä on toinen kotihiiri...

      Poista
  5. Kyllä vain koti-illat ovat näin marraskuussa sitä parasta aikaa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti-illat ovat tosiaan ihan parasta aikaa jokaisena vuodenaikana, mutta marraskuussa niistä tulee kyllä entistä ihanampia. Myrskytköön ja olkoon pimeää, kotona on aina lämmintä ja valoisaa.

      Poista
  6. Ihania tunnelmallisia kuvia. :) Blogissani on sinulle haaste! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! <3
      Ja kiitos myös haasteesta! Se oli oikein mukava, otan sen mielelläni vastaan. :)

      Poista
  7. Ihanalta teillä näyttää <3
    Koti-iltaan kuuluu kynttilät, teetä, villasukat, leffa, omat rakkaat ja hyvää ruokaa. Ei sitä tuota ihmeempää tarvita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! <3
      Nuo sun koti-iltaan kuuluvat asiat kuulostavat aivan ihanilta myös mun korvaan Outi!
      Onni koostuu juurikin tavallisista, mutta niin arvokkaista asioista.

      Poista
  8. Mukavaa koti-iltaa sinulle! Tänään mökkisauna ja uusi puutarhakirja iltalukemiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria!
      Mökkisauna ja uusi puutarhakirja kuulostavat aivan ihanilta.

      Poista
  9. Hieno postaus tärkeästä aiheesta. Koti on ihana paikka, jossa itse viihdyn erinomaisesti. Tekemistä on riittämiin niin ulkona kuin sisälläkin ja tekemättömyyskin kotona sujuu ongelmitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! <3
      On tärkeää, että koti on sellainen paikka, jossa siellä asuvat viihtyvät. Minullekaan ei ole varmaan ikinä tullut sellaista tunnetta, etten tietäisi mitä tekisin kotona. Tai ehkä se johtuu siitä, että osaan ottaa myös rennosti. Välillä on oikein aiheellista maata reporankana sohvalla ja keräillä voimia. ;)

      Poista
  10. Voi, miten ihania kuvia taas kerran <3 Voisin tulla teille viettämään koti-iltaa, kun sohva näytti niin kutsuvalta. Minäkin viihdyn kotona ja nautin neulomisesta ja muista käsitöistä tai lukemisesta. Aina meillä ei ole niin tunnelmallista tai edes siistiä, mutta nautin kodista silti. Viikonloppuna kynttilät tuovat ihanaa tunnelmaa ja marraskuun pimeydessä niitä voi sytyttää ihan jo aamusta palamaan. Ihanaa viikonloppua sulle ja teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin ihana saada sut tänne teekupposen ja neulomuksen äärelle. Voitaisiin parantaa maailmaa ja vaihtaa kuulumisia siinä ohessa.
      Ja tuo on myös tärkeää, että kodista osaa nauttia myös silloin, kun kaikki ei ole täydellistä. Joskus on hyvä osata levähtää, vaikka kotihommat olisi tekemättä. Koti ei ole mikään ehdollinen suorituspaikka, vaan se on lepopaikkamme, jossa voi olla sellainen kun haluaa.
      Ja jos on sotkua, aina voi sammuttaa valot ja sytyttää kynttilät. Siinä unohtuu turhat nipotukset ja villakoirat nurkissa. ;)

      Poista
  11. ♥ Koti-iltojen ja -päivien puolesta liputan minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti-illat ja -päivät ovat kunnon liputuksen arvoisia! <3

      Poista
  12. Koti-ilta kuuluu lähes jokaiseen päivään;)
    Maanantai-illat kuluvat keramiikan parissa, muut lähestulkoon kaikki kotona takkatulen loisteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti-iltoihin ei kyllästy, vaikka niitä viettäisi joka ilta.
      Ja tuo keramiikka-ilta kuulostaa myös aivan ihanalta. Haaveilen myös sellaisesta illasta.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!