torstai 15. marraskuuta 2018

Arkinen kukkavinkki


Tämän päivän kukkavinkki on varmasti teille ihan selvä juttu,
mutta ajattelin vielä muistuttaa, 
että välillä saattaa unohtaa ns. uusiokukat siivousvimmoissaan.


Elikkä, kun olet heittämässä jo kuihtunutta kimppua kompostiin,
pura kimppu ja tarkista, 
voisiko jotain kimpun kasveja vielä hyödyntää.
Usein kauniisti kuihtuvat kasvit, leikkovihreät ja heinät 
elävät vielä pitkään,
 tavallisten leikkokukkien tultua jo tiensä päähän.
Niistä saa hauskoja yksittäisiä kukkia maljakoihin
tai niistä voi vielä ehkä sitoa uuden kimpunkin.

Kuivakukkien porskutellessa taas trendien aallonharjalla,
kimpuissa voi olla kivoja kasveja myös kuivatustarkoitukseen.
Itse suhtaudun hieman ristiriitaisesti tähän kuivakukkabuumiin,
sen jo kerran elänneenä.
Joskus muinoin piti joka ikinen ruusu ja muu kukka säilyttää.
Ja valtava määrä pölynkerääjiä tuli poimittua ihan maksullisilta kuivakukkapelloiltakin.
Nyt tuntuu, että pienesti tämä kuivakukka-intoilu on ihan jees,
mutta välttelen hieman sellaista tunkkaista tunnelmaa,
joka joskus saattoi kuivakukkien liikahamstrauksen johdosta vallita.

aralia
Fatsia japonica
ヤツデ

 Kaikkiin veteen tuleviin kasveihin kannattaa leikata uudet imupinnat.
Aralia sai uudet imupinnat, ennen puhtaaseen veteen ja maljakkoon laittoa.


Muistattehan myös sen,
että leikkokukat kannattaa aina laittaa puhtaaseen maljakkoon ja veteen.
Usein maljakot voi pestä jopa astianpesukoneessa tai ainakin käsin ihan tiskiaineella.
Likaisessa maljakossa pesii kaikenmaailman basilleja ja tauteja,
jotka vaikuttavat huomattavasti kasvien kestävyyteen.
Ja onhan likainen maljakko ruma katsellakin.
Vettä kannattaa vaihtaa usein ja säännöllisesti kaikille leikolle,
näistä samoista syistä.
Vedenvaihdon yhteydessä kannattaa leikata aina myös uudet imupinnat.




 elefanttiheinä
Miscanthus



 protea
Protea
プロテア 




Nämä kompostilta pelastetut kasvit ilahduttavat vielä pitkään,
ja sain niistä kivaa somistusta kodin moneen kolkkaan.


Mukavaa ja pirteää päivää!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.






8 kommenttia:

  1. Monta kertaa olen pelastanut leikkokukista vihreitä lehtiä vielå uuteen veteen.
    Tuo heinäkasvi on ihana.
    Mukavaa torstaita sinulle Riina ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkovihreät ovat yksinäänkin niin kauniita. Ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää kimpun kukkien kuihtumisen jälkeen. Ja tuo heinä on vienyt minunkin sydämeni.
      Heinät ovat hauskoja, sekä puutarhassa, että maljakossa.
      Kiitos samoin Outi! <3

      Poista
  2. Hyviä muistutuksia <3 Ihanaa torstai-iltaa Siulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä unohtaa hyödyntää kaiken kauniin. Minäkin olin ensin heittämässä koko kimppua kompostiin. Onneksi tajusin, että siinähän oli vielä monta kivaa hyödynnettävää kasvia jäljellä.
      Kiitos samoin Hilu! <3

      Poista
  3. Kyllä täällä hyödynnetään vaikka mitä, tyttäreni käy tuossa vieressä kukkakaupassa töissä ja antaa sitten mulle muutoin kompostiin menevää matskua ja minähän värkkään sit vaikka mitä,onhan niistä sitten muutaman päivän ilo tämmöiselle kukkahullulle. Tänään muuten sain käsiini esittelemäsi kirjan, latva pilviä piirtää ja juuri selailin sitä, vaikuttaa mielenkiintoiselta. Hyvää illan jatkoja sinne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että pelastat tyttären työpaikalta kauniita aarteita. Muutaman päivän ilo on jo arvokasta. Myytävien kukkien, kun pitää olla tuoreita ja kestäviä, vaikka olisivat vielä ihailun arvoisia sillä hetkellä.
      Ja kiva kuulla, että kirjavinkistä oli hyötyä. Minäkin tykkään lukea muista blogeista kirja vinkkejä. Niiden avulla olen löytänyt kivaa ja hyödyllistä lukemista.
      Kivaa viikonlopun jakoa! 💚

      Poista
  4. Inhosin kuivakukkia aiemmin, jopa niiden ollessa aikoinaan buumissa. Nyt minulla on kuitenkin niitä pieni maljakollinen kuvaustarkoituksiin. Pidän siitä, että flatlay-kuvissa on jotain hörsöä etualalla ja siihen kuivakukat sopivat hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kuivakukat olivat silloin aikoinaan valta buumi. Sitten tuli fengshui ja vaikka sitä ei niin kirjaimellisesti noudattanutkaan, kaikki "kuollut" tuntui kamalan tunkkaiselta. Mutta näin se muoti toistaa itseään kukka-asioissakin.
      Pieni ripaus kuivakukkia on minusta kaunista, mutta kyllä ne tuoreet kukat ja vihreys on silti kauneinta.
      Kuivakukat ja heinät ovat tosiaan ihanaa kuvausrekvisiittaa. Varsinkin näin syksyllä ja joulun aikaan.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!