sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Unelmasta totta

Yhteistyössä: Willab Garden


Reilu vuosi sitten pitkäaikainen unelmani kasvihuoneesta toteutui,
kun Willab Gardenin Green Room nousi puutarhaamme.
Oli haaveillut kasvihuoneesta todella pitkään,
mutta en arvannut, kuinka paljon iloa se oikeasti tuottaisi.
On ollut monin kerroin ihanampaa omistaa kasvihuone, 
kuin koskaan unelmissani osasin haaveilla.
Ilo kasvihuoneesta ei rajoitu vain kesäkauteen,
vaan siitä riittää iloa jokaiseen vuodenaikaan.


Puutarhaystävien kesken iloa halutaan aina jakaa.
On ihana vaihdella taimia, kokemuksia ja vinkkejä toisten puutarhaystävien kesken.
Nyt minulla on ilo olla osallisena jonkun teidän haaveenne toteutumisessa.
Willab Garden haluaa nimittäin lahjoittaa arvonnan voittajalle kasvihuoneen,
ja tehdä jonkun teistä ihanista lukijoista erittäin onnelliseksi.


Arvonnan voittaja saa itselleen
10,2 nelilöisen Juliana Junior-kasvihuoneen,
 antrasiitinharmaana  ja turvalaseilla varustettuna.

 antrasiitinharmaa, 10,2m2, turvalasilla


ARVONNAN SÄÄNNÖT
(Lue säännöt tarkkaan)

Voit osallistua arvontaan näin:
~ 1. arpa
Olemalla tai liittymällä blogin lukijaksi (oikea sivupalkki internetversiossa) 
ja kommentoimalla kommenttikenttään,
mitä huudahtaisit tai sanoisit, jos kuulisit voittaneesi kasvihuoneen. 

~2. arpa
 Blogin Facebook- sivuilla voi lunastaa myös  yhden arvan.
Tykkää facebook sivustosta 
ja kommentoi tämän postauslinkin alle,
mitä sinä tai perheenjäsenesi huudahtaisi tai sanoisi, jos kuulisitte voittaneenne kasvihuoneen.
Vaihtoehtoisesti voit liittää kuvan ilmeestäsi tai perheenjäsenesi ilmeestä,
vastaavassa tilanteessa.
Facebook ei ole osallisena arvonnassa.

~3. arpa
Blogin Instagramissa voi lunastaa kolmannen arvan.
Seuraa Versoja Vaahteramäeltä -blogia instassa
ja kommentoi arvontakuvan alle,
mitä sinä tai perheenjäsenesi huudahtaisi tai sanoisi, 
jos kuulisitte voittaneenne kasvihuoneen.
Instagram ei ole osallisena arvonnassa.

~

Arvontaan voi osallistua sunnuntaihin 20.5.2018 klo 24 saakka.
Arvon voittajan  maanantaina 21.5.2018.

Kilpailun raati arpoo voittajan. 
Päätöksestä ei voi valittaa, eikä 
palkintoa voi vaihtaa käteiseen. 

Voiton arvo on alle lahjaveron alarajan. 
Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja
voittaja julkaistaan myös täällä blogissa.

Onnea arvontaan!



 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

247 kommenttia:

  1. Jes, mahtavaa <3 Kiva arvonta, johon mielelläni osallistun :) Mie varmaa huutaisin jotaa, et wow wow wow, mie voitin mie voitin :D Kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ihanaa, tarvitsisin just pienen kasvihuoneen Mathildedaliin mummonmökkiini♥️

      Poista
  2. Huutaisin jippii, nyt saan oman kasvihuoneen navetan kulmalle! Kahdella arvalla mukana, osallistun myös instassa.

    Hieno arvonta, kymmenen pistettä Willab Gardenille upeasta palkinnosta.

    VastaaPoista
  3. Minä varmasti huutaisin ja rääkyisin yhtäaikaa ja pyörisin ympäri huonetta peppipitkätossun lailla. Lampussa en ehkä roikkuisi. 😂 kahdella arvalla mukana. 😊 Ja vitsit mikä palkinto! 😍

    VastaaPoista
  4. Kasvihuone todellakin olisi unelma, johon yh-äidillä ei varmasti koskaan ole tarpeeksi "ylimääräistä" rahaa. Jos tuon voittaisin, suu loksahtaisi epäuskoisena auki ja ulos tulisi "Wau".

    VastaaPoista
  5. Huutaisin että: ”Jeeeeeee, mä voitin, nyt pääsen kasvattamaan omia tomaatteja”. On kyllä mieletön arvonta! Kolmella arvalla mukana,

    VastaaPoista
  6. 'Eikä, oletko tosissasi? Voitinko minä? 'Mulla oli noin 10 vuotiaana oma kasvihuone, vanhoista ikkunoista isä sen mulle kasasi. Mummoltani sain hänen oma kasvattamat taimet sinne. Sen koommin mulla ei ole kasvihuonetta ollut. Nyt olen siitä haaveillut monta vuotta!

    VastaaPoista
  7. Oi, tuo on kaunis kasvari. Mahtuuhan tontille toinen,eikö?
    Kolmella mukana!

    VastaaPoista
  8. "Ei voi olla totta", niin varmaan huudahtaisin! Upea arvonta, osallistun täällä ja Instassa.

    VastaaPoista
  9. Jesss! Upeaa!!! Kolmella arvalla mukana ��

    VastaaPoista
  10. "Voi apua, ei voi olla totta!" Olisi varmaan ensi reaktio, koska kasvihuone on niin iso haave, ettei sen toteutumista voisi heti uskoa todeksi! Kahdella arvalla mukana! Kiitos vaan WillabGardenille kauden parhaasta arvonnasta!

    VastaaPoista
  11. Voitosta seuraisi hysteeristä kikatuskiljahtelua ja onnesta itkemistä!!! :D Täällä valmistaudun kesään ilman kasvihuonetta, sillä uuden kodin uudessa pihassa ei sellaista vielä ole... Miehen kanssa juurikin tällaisesta kaunokaisesta haaveilemme pihan jalokiveksi! <3 Mukana arvonnassa ehdottomasti siis!!!!! :)

    VastaaPoista
  12. Upea arvonta eli kuin lottovoitto jos kahdalle sattuisi, kesäkodin pihapiiriin kyllä mahtuisi. 😊

    VastaaPoista
  13. Tämä olisi toiveiden täyttymys tulevan kodin tontille, jossa toivottavasti tulee kasvamaan vielä kaikkea ihanaa😊 kasvari on yksi tulevaisuuden haaveista. Mahtava palkinto.
    Tulisi varmaan onnenkyyneleet ja hiljaisuus jos arpaonni suosisi🤗

    VastaaPoista
  14. Nyt mullakin on vihdoin se oma kasvihuone.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Ihana arvonta!! Pomppisin kumipallona ja huutaisin härreguud!!

    VastaaPoista
  16. Mukana arvonnassa. Huutaisin varmaan onnesta jihuuu.

    VastaaPoista
  17. "Ei ole totta! Kerrankin voitin jotain ja vielä tarpeellista 😍"

    VastaaPoista
  18. Uskomatonta - saattaisin tulla ensimmäisenä suusta. Tai jäisin sanattomaksi. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  19. Ei oo totta!:O En ole oikeastaan antanut itseni edes haaveilla kasvihuoneesta, sillä Kesähuoneen rakentamisesta on vasta neljä vuotta... Muistan kyllä elävästi lapsuudesta ja nuoruudesta tomaattien maun äidin kasvihuoneesta.<3

    VastaaPoista
  20. Huutaisin: oi miten ihanaa ja juoksisin ympäri pihaa.

    VastaaPoista
  21. Mukana yhdellä arvalla. Ensin tulisi varmaan epäuskoinen: "Minä mitä? Voitin? Minkä?" ja sitten kun viesti menisi perille, niin eihän sitä varmaan paikallaan pysyisi hetkeen ja naama typerässä virnistyksessä kulkisin loppu päivän :D

    VastaaPoista
  22. Uskomatonta.....oikeasti???

    VastaaPoista
  23. Ei voi olla totta! Ja sitten varmasti pomppisin sängyllä muutaman hypyn :D Ja pyörtyisin ilosta. Kasvihuone on ollut haaveissa rehellisesti jo lapsuudesta asti. Tänä kesänä piti hankkia sellainen anoppilan pihaan - vaan elämä päätti toisin. Läheisen menehtyminen ajoi koko talveksi sairaslomalle ja sen myötä meni talouskin ihan mutkalle ja vahvasti miinukselle. Rahaa onneksi voi hankkia lisää, eikä pitäisi materian perään itkeä, mutta kyllä se silti vähän kaihertaa, ettei kasvihuonetta pääsekään kasaamaan vielä! Olisi niin ihana saada omin käsin kasvatettuja tomaatteja kasvihuoneesta, pihamaalla ja parvekkeella ei yritykset ole ottaneet onnistuakseen. Ja näen jo silmissäni, miten anopin ja muun suvun naisväen kanssa istutaan siellä kafffella, pienellä ranskalaistyyppisellä kahvikalustolla :D Jos ei onni suosi, niin ainakin tiedän mistä ensi kesänä alkaa lähteä etsimään laadukasta vaihtoehtoa! :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  24. JIHUUUUU...kesä pelastettu <3!!!!!!
    Jos meille tuollainen kaunotar saapuisi, niin heti pinkaisisin hakemaan muutaman kanan ja ne pääsisivät asumaan vanhaan kasvihuoneeseen, joka sitten tuunattaisiin Kanalaksi <3 Siksi mukana arvonnassa kaikissa instanseissa!

    VastaaPoista
  25. Wau mikä palkinto! Huutaisin varmasti jeeeeee niin että koko tienoo raikaa ��
    Just täydellinen värikin rungossa! Kokokin oikein passeli!

    VastaaPoista
  26. Ei hyvänen aika,tuu kattoon,meikäläistä onnisti ! näin se varmaan menisi,olettaen että mieheni olis paikalla. 2 arpaa. hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Olisin alkuun varmaan ihan sanaton, sitten kiljuisin onnesta, isäntä toteais, että ihanko totta? Sittenhän me voitais kasvattaa kaikkea kivaa. Tomaatteja ja kukkia ja sipuleita. Mitäpä sitä muuta kaksi puutarhuria voisi toivoa! Kaikilla arvoilla mukana!

    VastaaPoista
  28. Jestas miten upeaa! Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  29. Kahdella arvalla mukana. Ihanaa, ihanaa, tätä on odotettu jo kauan.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Mukana! Ja huudahtaisin "ei voi olla totta" :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ei oo totta, jeeeee, mä voitin :). Aivan mahtavaa!!!! Osallistun täällä, facessa ja instassa...olisi niiiiin ihana voittaa :).

    VastaaPoista
  32. Tänä vuonna jo yksi iso unelma toteutui, kun olen kaupunkilaistyttönä päässyt maalle pientä mummonmökkiä kunnostamaan meidän perheelle. Tämä kasvihuone olisi täydellinen sen meidän pienen mökin vieressä. Puutarhuri/floristina keksisin vaikka mitä kivaa kasvatettavaa kasvihuoneeseen ja haluaisin sen myös oleskelutilaksi :) En tiedä tulisiko sanaa suusta jos voittaisin, itku saattaisi tulla! Instagramissa osallistun. -Saara

    VastaaPoista
  33. 1 arvalla mukana :) Hihkuisin onnesta! :D
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  34. Tämä on niin pitkäaikainen unelmani! Kiljuisin onnesta todennäköisesti suoraa huutoa, sillä olemme juuri raivaamassa vanhaa terassia ja pergolaa toiselta puolelta pihaa...ja niin unelmoin paikasta kaikelle vihreälle ja perheemme oleilulle.

    Puolisoni, ja naapurit, ehkä huokailisivat muuten vain...;) Kolmella arvalla mukana!

    Milla

    VastaaPoista
  35. Jos voitto osuisi huudahtaisin varmaan että, ei voi olla totta, ja alkaisin miettiä mitä kaikkea ihanaa alan kasvattamaan siellä =) tai onhan siitä jo haaveiltu muutenkin.
    Yhdellä mukana.
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  36. Toi olisi ihan täydellinen meidän pihaan ��

    VastaaPoista
  37. EIKÄÄÄÄÄ!!! JESJESJESJESJESJESJESJESJESJESJESJESJES!!! Saattaisi kaukana joella joutsenet pyrähtää lentoon mies tippua sängystä �� lottalonka a hotmail.com

    VastaaPoista
  38. ”Oikeesti?!” Kiljahtaisin epäuskoisena ennen riemuun repeämistä.

    VastaaPoista
  39. En pystyisi hämmästykseltäni sanomaan mitään! 😂 Mukana kaikilla kolmella arvalla!

    VastaaPoista
  40. Uskomaton arvonta! Lähden kolmella arvalla kokeilemaan onneani. Luulenpa että sanattomaksi jäisin tuollaisen onnen edessä, -itku tulisi varmasti.😊

    VastaaPoista
  41. Mä niin haluisin tän. Voisin tyttäreni kanssa puuhastella pihalla, me kun ekaa kertaa istutettiin tomaatin taimiakin. Myös kesäkurpitsa on jo itänyt. Isolla pihalla olisi paikkakin kasvarille.

    VastaaPoista
  42. En ehkä sanoisi mitään, makaisin onnesta pyörtyneenä ruohikolla :D Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  43. Haukkoisin henkeä ja hokisin ei voi olla totta ei voi olla totta ihan huippua!!!
    -Nina N.

    VastaaPoista
  44. Huutaisin varmasti ”ei oo todellista!” Oma kasvihuone on pitkäaikainen unelma <3

    VastaaPoista
  45. Ehkäpä kiljuisin IHANAA! Olisihan se ihan mielettömän ihanaa!

    VastaaPoista
  46. Huutaisin miehelle, että tuuppas kattomaan! Joudut asennushommiin :D

    Mukana kaikilla kolmella arvalla, toivottavasti olisi arpaonni kohdillaan :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  47. Apua miten hieno arvonta! Tuo värikin olis juuri meille se mitä olen haaveillut. Huutaisin varmaan vaan hetken suoraa huutoa😮 Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  48. Semmoista vokaalia ei ole vielä keksittykään millä huutaisin jos tämän voittaisin.Jotain iin yyn ja ään väliltä :D

    VastaaPoista
  49. Äidille tai ystävälle tätä tavoittelen. Olisipa aikamoinen lahja <3

    VastaaPoista
  50. Wau minä sanoisin.olisi kyllä hieno. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  51. "Ihanaa, kun tarpeeksi odottaa ja toivoo, unelmat toteutuvat!" Osallistun kolmella arvalla. SATU

    VastaaPoista
  52. Jee! Ihanaa!😍❤️
    Mukana kahdella arvalla!
    Täällä ja instassa.

    VastaaPoista
  53. Kolmella arvalla mukana, monenlaista päivittelyä pääsisi varmasti suusta. Ei oo totta!! Ihanaa, totta se on kun on mustaa valkoisella!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Huutaisin mahtavaa ja sitten miettisin, mitä nykyiselle tehtäisiin :) Kahdella arvalla mukana (Instassa myös).

    VastaaPoista
  55. Todennäköisesti en osaisi sanoa saati huutaa mitään, koska olisin onnesta niin täysin pökertynyt :)
    Kahdella arvalla mukana, täällä ja instassa.

    VastaaPoista
  56. En tiedä tuliko multa jo yksi kommentti.. mutta kirkuisin onnesta ja toistelisin: "en koskaan voita mitään" kolmella arvalla mukana 😊

    VastaaPoista
  57. Ooh mikä arvonta! Varmaan olisin ensisijaisesti sokissa ja mutisisin "ei voi olla totta". Seuraavaksi lähtisin miettimään, mihin kaivetaan perustukset :) Mukana yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  58. Apua, ihanaa, olisi varmaan lausahdus koska tuohan olisi ihan mahtavaa :)
    tiia96@luukku.com

    VastaaPoista
  59. OIKEESTI! valehtelet? ja sit itkisin ilosta. Pihalla on jo paikka valmiina, vain unelman täyttymistä vailla. Kaikilla kolmella arvalla koitan onneani <3

    VastaaPoista
  60. Ei oo todellista! Minäkö voitin kerrankin jotain? Voinko tehdä tästä blogijutun ja pitää valmistujaisjuhlat kasvihuoneessa.... !

    VastaaPoista
  61. Mukana kahdella arvalla. Melko epäuskoinen olisin minäkin, jos voittaisin. Tähän mennessä ei ole arpaonni juurikaan suosinnut. "Ihanaa" olisi ehkä ensimmäinen mitä osaisin sanoa.

    VastaaPoista
  62. Yhdellä arvalla mukana ihanan ja kauan haaveilemani kasvihuoneen arvonnassa <3
    Voittaessani en varmaan huutaisi mitään, vaan pökertyneenä istuisin paikallani :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  63. "Voi apua! Oikeesti? Mahtavaa!" Kahdella arvalla mukana huippukivassa arvonnassa.

    VastaaPoista
  64. Huutaisin auton ikkunasta "Nähdään illalla!" perheelleni, kun huristaisin samantien puutarhamyymälään hankkimaan ruukkuja, taimia ja muuta ihanaa uuteen kasvihuoneeseeni. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  65. Yhdellä arvalla mukana... Jos tällainen ihmeellinen arpaonni mulle suotaisiin, niin tokaisisin "Oho, Wautsi...! Sähköpostiosoitteeni löytynee sulta viesteistä... Tai jos ei löydy, niin laitan toki uudestaan, jos täällä joskus mainitaan "Ta-daa, kasvihuoneen voittaa Jankkuliini!" Nautinnollisia alkukesän hetkiä kasvihuoneessa! Nyt se kesä on koittanut! Meillä tuntui tänään ihan kesältä! Jippii! T. Jankkuliini

    VastaaPoista
  66. Huudahtaisin että ”ei voi olla totta, vihdoin unelmani toteutuu”. Olen haaveillut NIIIIIN kauan kasvihuoneesta, että varmasti sekoaisin onnesta:) Kolmella arvalla mukana:)

    VastaaPoista
  67. Huutaisin riemusta ja ilosta.anuroininen@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. "Ei oo totta!!!" Noin huutaisin, en sitä todeksi uskoisi, mutta osallistunpa silti kolmella arvalla - oikea kasvari meiltä puuttuukin:)Mahtava arvonta!

    VastaaPoista
  69. "Herrranenaika!" :D Ompa mahtava arvonta, mukana ollaan kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  70. Enpä varmaan ulospäin hirveästi juuri mitään 'räjähtävää'. Naama tosin voisi venyä, kulmat nousta ja silmät aueta aueta sepposeselälleen samalla kun suusta purkautuisi "jesh!"

    VastaaPoista
  71. Apua! Mihin tämä pystytetään? Mutta kyllä kelpais mullekkin.

    VastaaPoista
  72. IIK!!!! Kirkuisin varmaan niin että kuuluisi kaivolta kotiin:) Olisi niin huippua saada omaksi tuo ihana kasvari. Mukana kaikilla kolmella arvalla

    VastaaPoista
  73. En varmaankaan sanoisi alkuun mitään erikoisempaa, vaan epäuskoisena tuijottaisin tietokoneen näyttöä ja varmistaisin asian niin monta kertaa, että voisin olla varma voitosta. Sitten soittaisin äidilleni ja kertoisin ilouutisen. :)
    Ihana arvonta, mukana yhdellä arvalla!
    miruchup[at]gmail.com

    VastaaPoista
  74. Voi ihana, mukana kolmella arvalla. Pistäisin kunnon kemut pystyyn uudessa kasvihuoneessa jos tämän voittaisin.

    VastaaPoista
  75. Jee. Pitkäaikainen haaveeni toteutui!

    VastaaPoista
  76. Jee mahtavaa viherpeukalon unelma��

    VastaaPoista
  77. Heips! Yhdellä arvalla mukana ehdottomasti. Meillä oli kasvihuone, sellainen muovinen, mutta tuulenmyräkkä rikkoi sen... =( Nyt sillä paikalla on vain perustukset ja haave uudesta kasvihuoneesta. Siellä ne kaikkein makeimmat tomaatit ja mehevimmät salaatit kasvaisivat...

    VastaaPoista
  78. Ei voi olla totta !Vähän olisi upea juttu <3 3 arvalla mukana , pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  79. 3 arvalla mukana!!
    mircamaria@luukku.com

    VastaaPoista
  80. Mikä palkinto niin kaivattu lisä pihaan

    VastaaPoista
  81. Kahdella arvalla mukana. Ensin varmaan tärisis kädet, silmissä pyöris kasvikset kuin hedelmäpelin rullat. Ensin vaimea kiljahdus itsekseen... ja lopuksi varmaan karjuisin miehelle "KATO MITÄ MÄ VOITIN MEILLE?????!"


    hao@lailanet.fi

    VastaaPoista
  82. Kahdella arvalla mukana! tapiiri_1(AT)hotmail.com

    VastaaPoista
  83. Ihanaa!!! Ja mukana kahdella arvalla :)te.takala(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  84. Ihanaa <3 jenni.korhonen2@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Ihku ihanaa, kiitos!!!

    VastaaPoista
  86. Huutaisin ilosta niin, että koko tienoo järkyttyisi! Mukana ollaan, kolmella arvalla! T. Kati kati.kainulainen@ gmail.com

    VastaaPoista
  87. Jihuuuuuuu!!! Kolmella arvalla mukaan ❤

    VastaaPoista
  88. Jee nyt kävi mäihä!

    VastaaPoista
  89. Kolmella arvalla mukana. Huudahtaisin voiton osuessa kohdalleni JIPPIJA JEI 🙂👌

    VastaaPoista
  90. Kolmella arvalla mukana. Niin mahtavaa oon niin innoissani Ihanaaaa.

    VastaaPoista
  91. Jess! Kasvihuone on pitkäaikainen haaveeni.

    VastaaPoista
  92. Toteaisin varmaankin että nyt saa Tiina lastensa kaa toimivan kasvarin,mites muuten näin totinen torvi huutelisi😂

    VastaaPoista
  93. Huutaisin varmaan OU JEE, EI OO TODELLISTA!!! ��
    Viime kesänä jo tehtiin mökille perustukset kasvihuonetta varten ja googlasin sopivaa lasihuonetta, joka olisi ollut tämän nimenomainen Juliana juuri harmaana, mutta projekti jäi sitten kesken.
    Ps. Liityin kyllä lukijaksi, mutta nimi näkyy muodossa Elli Etana :)

    VastaaPoista
  94. Hanna Vaahteranlinna7. toukokuuta 2018 klo 19.52

    Voi ei apua. Sä varmaan valehtelet. Upeaaa

    VastaaPoista
  95. Ei voi olla totta! Ja pojalle huutaisin: Et ikinä arvaa mitä voitettiin! Tämä on siis äidin ja pojan (6v.) yhteinen unelma ��

    VastaaPoista
  96. Pitkäaikainen haave toteutuis ja varmaan itkisin ja nauraisin yhtäaikaa... ilosta ! Rivarin piha on pienehkö, mut aina sinne yks kasvihuone mahtuu :) <3

    VastaaPoista
  97. Tytär tarvis kasvihuoneen.

    VastaaPoista
  98. Woow,Rakas mä oon onnen hanhi. Kasvihuone ollut pitkään haaveena.

    VastaaPoista
  99. "Hip Heijaa! No nyt tärppäsi!" kloarts(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  100. Kiittäisin universumia. Kolmella toiveella mukaan.

    VastaaPoista
  101. Ei ole todellista! Se huuto kuuluis koko läänis meijä perheest ko isännälläki viherpeukku

    VastaaPoista
  102. Sanoisin varmaan Uskomattoman ihanaa! tai Voi luoja!

    VastaaPoista
  103. "Voi luoja!!! JEEEEEES!!! Tämähän on oikea ilon ja onnen päivä!"
    Kolme arpaa mulle kiitos :)
    pia1972 at luukku.com

    VastaaPoista
  104. "Ohhoh, voiko tämä olla totta?!! :D" Yhdellä arvalla mukaan arvontaan! hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  105. Huutaisin JIPPII !!!!!
    teromiettinen1979@live.com

    VastaaPoista
  106. Ei voi olla totta!!!! Eikä? Ihan tosi, ethän sä huijaa nuijaa?

    VastaaPoista
  107. Ihanaa ! Onko tää varmaan totta,harras toiveeni täyttyi <3 Näin varmaan iloitsisin :)

    Tämä on ihana arvonta 3 arvalla mukana
    @tuopit

    VastaaPoista
  108. Mukaan arvontaan kiitos
    yippee ki yay !!
    mac@sci.fi

    VastaaPoista
  109. Onko ihan oikeesti totta ,ihanaa,oon onnesta soikeena !

    VastaaPoista
  110. Huutaisin kovaan ääneen "Ei oo todellista"

    tarja.korhonen@maxinetti.fi

    VastaaPoista
  111. Onpa hieno arvonta, tähän täytyy ehdottomasti osallistua.
    Suustani pääsisi todennäköisesti: ”Ei oo totta!!”

    VastaaPoista
  112. Ei voi olla totta! Huutaisin kovaan ääneen. Mukana kahdella arvalla :)

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  113. Kiljuisin ja oisi sellanen voitontanssi et oksat pois! Ja varmaan itkisinkin onnesta jos tälläinen flaksi kävisi! Kolmella arvalla mukana <3

    VastaaPoista
  114. Wau!!! Minäkö?!?! Ei oo totta!!! Ihanaa, vihdoinkin kunnon kasvihuone!

    VastaaPoista
  115. No olisin onnesta soikeena, kijuisin ja en siltikään uskoisin voittoa todeksi, 2:lla arvalla mukana

    VastaaPoista
  116. OIKEESTI !!! huudahtaisin! ja sitten pyytäisin kaikki kotona olevat katsomaan :))
    kahdella ,ukaan ihanaan arvontaan.
    satu.kantoluoto@hotmail.com

    VastaaPoista
  117. Ihanaa, nyt voi kasvattaa enemmän lajikkeita, kun kaksi kasvihuonetta. Tuolit ja pikkupöytä mahtuisi varmasti johonkin kulmaukseen, jossa voisi nauttia kesäaamun kahvit ja seurata sadon kehittymistä. Joulun aikaan somistaisimme huoneen joulutunnelmaan. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  118. "Mikkoooo.... tuli vielä yksi projekti tälle kesälle" :D Mukana 3 arvalla.

    VastaaPoista
  119. Siis vau mikä ihana palkinto!<3 Mahtavaa! Jee! Oikeesti!?! Voititko mä!?! Pyytäisin varmaan miestäni tarkistamaan vielä, että olen oikeasti voittanut. Viime viikolla nimittäin kävi niin, että luulin voittaneeni, mutta enpä se sitten minä kuitenkaan ollut. Ja arvonnassa oli mukana vain viisi osallistujaa:D

    Mukana 3 arvalla!

    mervi.ristimaki@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  120. Upeeta, unelma toteutui. Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  121. Onko tämä ihan totta?Uskomaton juttu!
    2:lla arvalla mukana
    myy28@hotmail.com

    VastaaPoista
  122. Jeee ... iso ilo koko taloyhtiön väelle. Piha on parasta terapiaa!
    mervikki@gmail.com

    VastaaPoista
  123. TÄH!!!! MÄKÖ!!!! EIKÄ!!!!!
    Isäntä kysyys het; ei kai se maksa mitää? :D
    Yhyrellä mukana.

    VastaaPoista
  124. Noniin, kuten tuli jo tuonne Faceen todettua, voisi olla, ettei hetkeen saisi sanottua juuri mitään järjellistä positiivisesta yllätyksestä järkyttyneenä. :) Mukana kahdella arvalla (face ja blogiseuraaja). :)

    VastaaPoista
  125. Mukana kaikilla kolmella arvalla. Itse menisin varmaan sanattomaksi ja pitäisi tarkistaa monta kertaa, olenko varmasti lukenut oikein. Alkushokista toivuttuani varmaan hihkuisin ja nauraisin onnesta. On kyllä kerrassaan upea palkinto! Kasvihuone olisi niin ihana! :) (keijunkukkanen@outlook.com)

    VastaaPoista
  126. nyt löyty chileille oma paikka

    VastaaPoista
  127. Ihanaa!! Ei voi olla totta!!
    T.Sari H

    VastaaPoista
  128. Uskomatonta...kevätmessuilla ihastelin kasvihuoneita. Lapsuuden kodin pihalle äiti rakensi kasvihuoneen ja siellä piti aina käydä ihastelemassa kasvua ja se tuoksu oi ihana.

    VastaaPoista
  129. Ei voi olla totta! Vihdoin saisin pitkään haaveilemani kasvihuoneen ��

    VastaaPoista
  130. Joko huutaisin jee tai kiljuisin vaan. :D Yhdellä arvalla mukana.
    ninnu-83(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  131. Uskomatonta!!!!!!
    srotso@gmail.com

    VastaaPoista
  132. JIHUU EI VOI OLLA TOTTA!!!ja alkaisin patistelemaan miestä pohjien tekoon😊

    VastaaPoista
  133. Oikeesti Vau onpa tosi mahtavaa

    VastaaPoista
  134. En varmaan sanoisi mitään. Pyörtyisin onnesta! Uusi kasvihuone parsitun ja paikatun vanhan kasvarin tilalle. Onnen päivä.

    VastaaPoista
  135. Me ollaan niin kauan haaveiltu kasvihuoneesta. Kyllä varmana kiljuisin ja huutaisin ei voi olla totta jos voittaisin. 3 arvalla mukana!

    VastaaPoista
  136. Huutaisin, siis mitäh??Ei voi olla totta!!!JEEEEE!
    myyja1@luukku.com

    VastaaPoista
  137. Ihanaa, pitkäaikainen haave toteutuu :)

    VastaaPoista
  138. Kolmella arvalla mukana iki ihanassa arvonnassa.Huutaisin varmaan : Apua! IHANAA! Mukaan tulisi asiaan kuuluvat hypyt ja pomput sekä kädet löisi tahtia siinä vinhaa vauhtia. Mies olisi varmasti onnellinen voitostani.

    VastaaPoista
  139. 'Mitä, minäkö??!' olisi varmaankin ensimmäinen kommenttini. Täältä yksi arpa ja toinen Facen puolelta virallisella nimelläni :)

    VastaaPoista
  140. Jiihaa! Mukana ollaan!

    VastaaPoista
  141. Olisipa ihana omistaa kasvihuone !!!=)

    VastaaPoista
  142. Ihanaa 😊 kolmella arvalla mukana

    VastaaPoista
  143. kyllä siinä tilanteessta hypissi ilosta ja hihkuisi onnesta. Ja soittaisin koko perheen läpi ja ilmottaisin miten hyvä tuuri olis käynny :)

    VastaaPoista
  144. Kiljuisin ja hyppisin... varmaan hokisin, että ei voi olla totta!!! Olisipa huippuvoitto <3

    VastaaPoista
  145. Heittäisin kuperkeikka ja kiljuisin apua ihanaaaa

    VastaaPoista
  146. Olisin varmaan kerrankin hiljaa, ehkä saisin sanottus "Mitä?". En nimittäin ole koskaan voittanut mitään :) Olisi niiiiin toivottu ja odotettu tuollainen kasvihuone, joten kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  147. EI VOI OLLA TOTTA !! MÄ saan oman , upean kasvihuoneen , jes jes jeeees !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi saa nimimerkin Maan matonen

      Poista
  148. Oi, kun ihana kasvihuone :) Olen mukana kahdella arvalla. saara.raudaskoski@gmail.com

    VastaaPoista
  149. Sanoisin varmasti että Ei oo totta! Miten mahtavaa, nyt pääsen lasten kanssa istutushommiin��

    VastaaPoista
  150. voi olen niin pitkään toivonut tätä,mutta ei ole ollut mahdollisuutta hankkia:)

    VastaaPoista
  151. Ei voi olla totta, enhän minä koskaan mitään voita ��

    VastaaPoista
  152. Hyppisin ja huutaisin ja todennäköisesti jotain tän suuntaista: JESSS!! WUUHUU!! Mä voitin sen! Mä voitin sen!! Mä oon NIIN onnellinen!! ����

    Pitäisi varmaan muutaman kerran tarkistaa että onko se varmasti totta. Kasvihuoneesta oon unelmoinu jo niin monet vuodet. ��
    Kolmella arvalla mukana!❤️

    VastaaPoista
  153. Jees, hienoa. Pitäisin kasvihuoneen kastajaiset😊

    VastaaPoista
  154. Veikkaanpa ettei saataisi miehen kanssa sanaa suustamme - oma kasvihuone on ollut haaveena jo piiiiitkään!! :)

    VastaaPoista
  155. "Huikeeta!!!! Pitkään toivomani unelma toteutuu 🍀💕🍀"

    VastaaPoista
  156. Wau, mahtavaa!!!! Tälle todellakin löytyisi paikka pihastamme ja perheen pikkuapulaiset olisivat innolla mukana kasvattamassa taimia.:) ��

    VastaaPoista
  157. Apua, ihanaa! Isommalle kasvarille olisi kyllä Kivistön pihassa tarvetta ja tilaa. Mukana kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  158. Voi olisipa tällainen niin ei kaikenmaailman etanat tulisi osille!

    VastaaPoista
  159. Ei voi olla totta! Aivan mahtavaa!!! Saan kuin saankin jotain kasvamaan kasvihuoneeseen vielä tänä kesänä. Siitä tulee niin tän pihan kaunistus. Kiitos, kiitos, kiitos!

    VastaaPoista
  160. Mahdotonta, ihanaa! 3 arpaa, jee jee jee.

    VastaaPoista
  161. Toisella arvalla mukana.. miä varmaan haukkoisin henkeäni ensin �� �� änkytyksellä saisin sanotuksi varmaankin Eikä, et oo tosissas, nyt en usko, ihan totta ja sit varmaankin alkaisin kiljumaan ja hyppimään tasajalkaa onnesta ja kiittelemään suuresti, niin että kaikki pelästyis �� t. Johanna A.

    VastaaPoista
  162. Aivan ihana voitto olisi. Haaveilen tuollaisesta kesähuoneesta jonka voidin tuunata myös keväiseen ja syksyiseem käyttöön ❤❤❤

    VastaaPoista
  163. Huutaisin: jee oma ansari! ��
    T:Piia. N

    VastaaPoista
  164. Ei voi olla totta! Olisipa ihana voittaa uusi kasvari edellisvuonna hajonneen tilalle. Kolmella arvalla olen mukana. Ihania kevätpäiviä 🙂

    VastaaPoista
  165. Olisi ihan paras 50v lahja minulle tyhjään puutarhaani jossa toivon kasvattavani vielä hedelmäpuita ja yrttitarhan, kasvihuoneessa mehukkaat tomaatit ja viiiniköynnökset. T. Kia Sipoosta

    VastaaPoista
  166. Kahdella mukana 🌼. Vanha kasvarini joutaisikin pois, kun tilalle saisi noin ihanan 🌞

    VastaaPoista
  167. Wautsi! Mökin pihaan olisi tosi jees!!!

    VastaaPoista
  168. Ei sanat riitä kertomaan kuinka paljon haluaisin ��

    VastaaPoista
  169. Jeeeeeeeeeei jippiiiiiiiiiii olen voittanut haaveilemani Juliana-kasvihuoneen ihanaaaaaaaa Willab ihanaaaaaaaaa �� Kaunis kiitos �� ❤

    VastaaPoista
  170. OMG (ja kolmella messiin)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  171. Jippii, varmaankin huutaisin. En tällä kertaa omista kasvihuonetta, se oli itserakennettu ja jouduttiin purkamaan. Ne kasvihuonekurkut ja itse kasvatetut tomaatit, ei sanat riitä kertomaan......

    VastaaPoista
  172. Huutaisin varmaan: Ei hittolainen! Ihan huikeeta! Mä vihdoin saan oman kasvihuoneen! Sitten hyppisin ja pomppisin hetken aikaa ja ympäripuhuisin mieheni kokoamaan sen :)

    VastaaPoista
  173. Jee oikesti?! Ihan mahtavaa!! emilia_ho@hotmail.com 3 arpaa!

    VastaaPoista
  174. Jesh, tätä on odotettu ja toivottu...! <3

    VastaaPoista
  175. Mahtavaa, uskomatonta !!!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!