sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Viikonlopun kylvöpuuhia

Yhteistyössä: Nelson Garden

Täällä ei ole aloitettu kanafarmia tai leipomoa,
mutta munakennoja löytyy kuin suuremmastakin leipomosta.
Päätin nimittäin hyödyntää munakennoja esikasvatusastioina.
Kennostosta on sitten helppo repiä oma kupponen kullekin taimelle irti,
kun tulee uudelleen istutuksen aika.
Tämä on vain alkuvaiheen koti näille kylvöille.

 Asettelin kennostot viime keväänä ostamilleni kenkäalustoille.
Ja lisäsin kennostot täyteen taimimultaa.

 Minusta on hauska keksiä aina jotain uusia tapoja merkitä taimia.
Olen käyttänyt taimien nimilappuina erilaisia tikkuja, pyykkipoikia, maitotölkkilastuja ym.
Nyt halusin merkitä nämä sisäkylvökset tuollaisiin pakettikortteihin.
Kortit virittelin varrastikkuihin.

 Tämä systeemi ei toimi ulkona,
koska pakettikortit ovat kartonkia.
Taimivaiheessa ja sisätiloissa niitä voi kuitenkin hyödyntää.




Tomaateista valikoituivat seuraavat lajikkeet tämän vuoden kylvöihin:

- Kirsikkatomaatti ´Zuckertraube`
Helppohoitoinen, tuottaa runsaan sadon,
hedelmät erittäin maukkaita

-Kirsikkatomaatti ´Sungold` F1
Testien mukaan maailman makein tomaattilajike,
tuottaa runsaasti ohutkuorisia ja mehukkaita tomaatteja.

-Kirsikkatomaatti ´Ildi`
Tuottaa runsaasti raikkaita tomaatteja, samassa tertussa voi olla jopa 120 kpl.

-Kirsikkatomaatti´Tiger`F1
Maukas, joka säilyy keittiössä pitkään.
Paksu, kaunis kuori ja paljon hedelmälihaa. 
Paras lajike uunissa kuivattavaksi.

-Kirsikkatomaatti ´Supersweet 100`F1
Erittäin runsassatoinen.
Viime vuoden kokeilu, joka pääsi ehdottomasti jatkoon.

-Tomaatti ´Ella` F1
Antaa runsaan sadon normaalikokoisia punaisia tomaatteja.
Erityisen herkullista tomaatti-mozzarellasalaatissa.

 Lisäksi uutuuspaprika,
´Snacking Purple`
pääsi vihdoin multiin.
Samettikukat voisi kylvää myöhemminkin,
mutta halusin vähän aikaistaa niiden kukintaa
ja kylvin ne jo nyt.
Kokeilin ryhmäsamettikukan uutuuslajiketta,
´Strawberry Blond`a
sekä vanhaa suosikkiani
isosamettikukkaa,´Vanilla` F1

Ulkona lumimäärät vaan kasvaa,
eikä oikein keväiseltä näytä.
Mutta täällä sisällä kevät on jo kovaa vauhtia tuloillaan, kylvöjen myötä. 

Leppoisaa sunnuntain jatkoa
ja muistakaahan osallistua arvontaan täällä.
Vielä tänään ehtii mukaan. 

  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

32 kommenttia:

  1. Ihania puuhia sinulla siellä :) Olen joskus itsekkin pohtinut munakennojen käyttöä kylvöihin, mutta meiltä ne menivät aina anopille, joka teki niistä sytykkeitä. Nythän kennoja meille ei enää tulekkaan, kun sulkarouvat pitävät huolen siitä, ettei munia tarvitse ostaa.
    Kivaa sunnuntaita Sinullekkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on myös eka kerta, kun munakennoja pystyy hyödyntämään. Vanhemmillani oli ennen kanoja ja kennot menivät aina sinne kiertoon. Tosin söimmekin vain heidän kanojen munia. Joten kennoista oli suorastaan huutava tarve, kun niitä ei tullut kaupasta lisää.
      Mukavaa sunnuntai-iltaa ja terkkuja teidän kanarouville!

      Poista
  2. Hyvää hyötykäyttöä kennoille, maatuvat myöhemmin mullan seassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se oli myös takaa-ajatuksena. 😊 Ja taimien juuriin ei tarvitse niin paljon kajota, kun kenno suojaa sitä.

      Poista
  3. Ai kun hyvä idea, onneksi on vielä kylvöt kesken niin voin hyödyntää nuo kaapissa lojuvat munakennot.
    Herkullisen väristä paprikaa tiedossa näemmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos postauksesta oli konkreettista iloa. 😊
      Juu, aika kännä väri paprikalla. Oikein vuoden trendiväri. Vielä tänään ehdit osallistumaan arvontaan, jossa on noita paprikansiemeniä palkintona.katso pari postausta taaksepäin.

      Poista
  4. Nuo kenkäalustat on ihan parhaita ja edullisiakin. On ollut jo käytössä useamman vuoden ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nuo kenkäalustat ovat tosi kätsyjä ja edullisia. Monet halppiskaupat myyvät niitä.

      Poista
  5. Hyvä idea, tuota käyttää ilmeisesti monikin, mutta itse en ole kokellut. Muoviset taimiruukut, joita voi käyttää useana vuotena samoja, ovat minun valintani. Ulkona ei näytä keväiseltä, mutta tuntuu kyllä. Täällä lämpö on hivenen plussan puolella ja linnuistakin kuulee, että kevät fiiliksiä on ilmassa. Mukavaa sunnintai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pesen ja käytän muoviruukkuja moneen kertaan. Niitä on nytkin odottelemassa iso läjä esikasvatuksen seuraavaa vaihetta.
      Jännä tosiaan, että joku kevään tuntu tuolla ulkona on, vaikka ei kyllä yhtään näytäkään siltä.
      Ihanaa, että kevät on ihan nurkan takana. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinullekin!

      Poista
  6. Hei, mullahan on tuollaanen samanlainen munakenno varastos! Hyvä idea, seuraavat kylvöt meneekin siihen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kantsii hyödyntää! 😊 Aina ei kannata konmarittaa, monesta varaston tavarasta on usein hyötyä.

      Poista
  7. Loistava idea käyttää kananmunakennoja. Ihanat on myös nuo nimikortit.
    Mukavaa sunnuntaita Riina <3

    VastaaPoista
  8. Hauska idea! Mukavia puuhia siellä:) Leppoisaa kevään odottelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos idea oli hyödyllinen. Nämä kylvö- ja esikasvatushommat ovat niin mukavia. Ne tuovat myös lupauksen keväästä.
      Leppoisaa kevään odottelua myös sulle!

      Poista
  9. Kiva idea! Näyttää niin hauskalta, että tekisi itsekin mieli esikasvatella jotain, mutta ei. :) Ei ole sitä tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tuo tilanpuute on ärsyttävää. Mun perhekin pyöritteli hieman silmiään, kun näki puuhasteluni. 😵 Tytär kysyi, että miksi noita pitää olla aina noin paljon. Vastasin, että eihän tässä ole vielä kuin vähän alkua. En kyllä itsekään ole vielä varma, mihin ihmeen pöydille kaikki taimeni taas mahdutan. En aio myöntää tätä perheelleni. Esitän, että kaikille on muka paikka suunniteltuna. 😂

      Poista
  10. Hyvä idea! Ja vähentää myös tarvetta muoviruukuille. Onnea esikasvatuksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Munakennot maatuvat, eikä roskaakaan tule niin paljon.
      Kiitos onnentoivotuksista! Aina nämä hommat vähän jännittävät, miten kaikki tänä vuonna onnistuu.

      Poista
  11. Munakennot, vitsi, kun aina löytyy uusia ideoita - kiitos, Riina:) minulla samat samettiruusut menossa kylvöön, itse asiassa osa Vanilloista on jo itänyt, mutta laitan kyllä vähän lisää. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos vinkistä oli iloa!
      Nuo vanillat on mun lemppareita. Niitä voi hyödyntää monessa paikassa. Ne sopivat ruukkuun, reunuskasviksi, kasvariin, kasvimaalle ja oikeastaan kaikkialle. Ja värikin on kivan rauhallinen, käy monen muun kasvin kanssa.
      Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinullekin Sirkku!

      Poista
  12. Ihanat kylvöpuuhat sinulla!
    Tuo munakennostoidea on aivan loistava. Minäkin laitan tuota samaa samettikukkaa Strawberry Blondia - näyttää niin ihanalta.
    Onnea kylvöille, mukavaa tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin mukavaa aikaa! Ihan kuin pystyisi hieman edistämään kevättä, kun touhuaa noiden kylvöjen kanssa.
      Hauska nähdä, minkä värisiä 'Strawberry Blondeista' tulee. Pussissa luki, että ne on vaaleanpunaisia, mutta kuvassa oli monenlaista punaisen sävyä.
      Onnea sunkin kylvöille ja mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!

      Poista
  13. Olen itsekin käyttänyt munakennoja kylvöihin, tosin pienemmässä mittakaavassa. Parvekelaatikoihin kun ei niin paljoa mahdu ja monet kasvit ostan taimina, on ollut onnistuminen vähän varmempaa niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakennot ovat tosi käteviä. Itsekin olen ottanut talteen kaikki pienetkin itselle kertyneet munakennot. Nuo suuremmat kennostot sain anopin kahvilasta.

      Poista
  14. Tuo kenkäalustaidea täytyy napata muistiin :) Kananmunankennoista en ole niin vakuuttunut omaan käyttöön, kun ne imevät niin paljon vettä ja osaanko kastelun suhteuttaa oikein. Multatila siemenille ei taida olla suuren suuri?
    Ihana, kun kuvassa näkyy noita rönsyliljahapsuja <3 Minulla on yksi pikkuinen juurtumassa mullassa ja toivon saavani parissa vuodessa amppeliin kunnon kokoisen rönsyliljan. Vuosia menikin, ennen kuin tiesin, minkä viherkasvin amppeliin haluan :)
    Täällä Kampissa tulee just sakeesti lunta. Huomenna toivottavasti sade on silkkaa vettä ja lumi saa kyytiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kenkäalustat on tosi käteviä sekä sisällä, että ulkona näissä taimikasvatustouhuissa.
      Juu, noissa kanamunakennoissa ja turveruukuissa täytyy olla kastelun kanssa tarkkana. Ne imevät vettä itseensä, ja kuivuvat aika äkkiä. Kasvattelen näissä kennostoissa vain tämän alkuvaiheen, siirrän ne taimettumisen jälkeen isompiin ruukkuihin. Multatila ei tosiaan näissä kennostoissa ole suuren suuri, eikä riitä kovin pitkälle.
      Rönsylilja on hauska kasvi, se on kaunis ja puhdistaa ilmaakin.
      Ai, siellä tulee lisää lunta. Meillä on vasta ihan pilvistä. Mutta yleensä se sieltä Helsingistä päin liukuu meille päin. Joten sadetta on siis tiedossa. Vaikka nyt tosiaan ihan toivoisikin jo vesisadetta. Ei uskoisi, että sellaista voi toivoa viime kesän jälkeen. :) Lumet saisivat saada jo kyytiä.

      Poista
  15. Minä olen käyttänyt munakennoja lähinnä perunoiden idättämiseen. Muuten menee ihan perinteisillä poteilla. Nuokin ovat varmasti käteviä ja eipä tule ainakaan lisättyä muovin määrää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunoiden idättämiseen nuo kanamunakennot ovatkin varmasti loistavia.
      Joo, sitä muovin määrää haluaisi välttää. Ja on tässä vähän laiskuuttakin. On mukava, kun kennot voi istuttaa maatumaan myös seuraavassa vaiheessa. Koulinta helpottuu ja ruukkutiski vähenee. Itse pesen ja hyödynnän muoviruukutkin monta kertaa.

      Poista
  16. Nyt täytyisi jo itsekin ryhdistäytyä ja aloittaa kylvöt.
    Kauniit nimilaput. Mitäpä, jos vetäisit lappujen suojaksi leveää läpinäkyvää pakkausteippiä. Saattaisi toimia ulkonakin?

    VastaaPoista
  17. Nyt alkaa olla hyvä aika aloitella. :)
    Tuo pakkausteippi-idea oli loistava! Se saattaisi tosiaan toimia ulkonakin.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!