keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Paljon onnea rakas Suomi!


Tänään haluan onnitella rakasta  100-vuotiasta Suomea
ja kiittää esi-isiä ja -äitejä, 
joiden ansiosta olen itse saanut aina asua vapaassa kotimaassa!



Oma poikani on tällä hetkellä armeijassa,
ja voin vain kuvitella, 
kuinka kovan hinnan moni perhe on joutunut maksamaan vapaasta kotimaasta.
Omat isoisäni olivat kumpikin sodassa.
Kumpikin selvisivät hengissä,
mutta eivät traumoitta tuosta ajasta.

Sodan aikaan tapahtui kuitenkin myös positiivinen asia,
jonka vuoksi myös minä olen olemassa.


Sotaan oli tapana lähettää paketteja tuntemattomalle sotilaalle.
Niinpä nuori mummoni lähetti paketin myös tuntemattomalle sotilaalle.
Tämä tuntematon sotilas lähetti kiitoskirjeen paketin lähettäjälle takaisin.
Mummo oli ihmetellyt sotilaan erikoista nimeä,
Leanderia, 
ja uteliaisuuksissaan lähetti takaisin kirjeen, jossa kysyi nimestä.
Näin alkoi kirjeenvaihto ja rakkaustarina,
jota seurasi monikymmenvuotinen avioliitto.
Näin isäni vanhemmat tapasivat.


Tein Suomen, isovanhempieni ja kaikkien suomalaisten 
kunniaksi valkoisen kukka-asetelman kotiin.
Astian olen joskus löytänyt kirpparilta ja se on jokin urheilupalkinto.
Kaiverruksen päiväys viestii pitkästä historiasta,
ei kuitenkaan ihan satavuotisesta. 
Päivämääränä on vuosi 1939.


Asetelmassa käytin luonnonmateriaaleja ja valkoisia ruusuja sekä jouluruusuja.
Tuohi, havut, kävyt, naavaiset oksat ja lieko 
kertovat kauniista luonnostamme,
jollaista muualta maailmasta ei löydy.






Tänään sytytän kaksi kynttilää,
kiitollisena ja onnellisena
rakkaasta kotimaastani!
Ulkomaillakin asuneena,
en haluaisi asua enää missään muualla. 
Käydä voin, mutta kotiin palaan aina yhtä mielelläni.


P.S. Edellisestä postauksesta voit lukea 
kasvihuoneen itsenäisyyspäivästä. Klik!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

32 kommenttia:

  1. Kaunis asetelma. Hyvää itsenäisyyspäivää, Riina.

    VastaaPoista
  2. Kyllä meillä on hyvät oltavat ja miten kauniit materiaalit löytyy ihan nuran takaa näyttäviin kukka-asetelmiin! Oikein rauhaisaa ja nautinnollista itsenäisyyspäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Luonto on sellainen aarreaitta, niin henkisen hyvinvoinnin kannalta kuin ihan materiaalinsa puolestakin.
      Kiitos ja mukavaa loppuviikkoa! <3

      Poista
  3. Oi, mikä rakkaustarina! Ihan nosti tunteet iholle. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! <3
      Muistan, kun mummoni kertoi minulle siitä, olin aivan haltioissani. Ja ylipäätään tuo tuntemattomille sotilaille paketin lähettäminen toi lämpimiä tunteita. Sillä pienellä eleellä haluttiin varmasti edes hitusen tukea rintamalla olevia sotilaita.

      Poista
  4. Kaunis tarina.<3 Hyvää itsenäisyyspäivää! ~Katja

    VastaaPoista
  5. Mikä ihana rakkaustarina!!!!
    Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle!

    VastaaPoista
  6. Hieno asetelma. Mukavaa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  7. Ihana tarina ja kauniit kuvat! Olkaamme onnellisia itsenäisestä Suomesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! <3
      Ja juuri näin, meillä on syytä kiitollisuuteen ja onnellisuuteen.

      Poista
  8. Ihana rakkaustarina! Nousi tunteet pintaan... Upea asetelma ja tunnelmallinen astia! Hienoa ja juhlavaa itsenäisyyspäivää!
    T. Jankkuliini

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana rakkaustarina <3! Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  10. Kiitos samoin!

    Oih, miten ihana rakkaustarina!! Harvoin kuulee jotain noin eksoottista :) Ihania ajatuksia sinulla itsenäisyydestä. Niihin on helppo yhtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! <3
      Minusta oli ihana jakaa tuo isovanhempieni tarina. Arki sodan jälkeen ei ollut helppoa, mutta ihmiset selvisivät siitä ihmeellisesti. Ja vaikka sodan julmuus oli kamalaa, ihmiseille tapahtui ihaniakin asioita tuon kaiken kamaluuden keskellä.

      Poista
  11. Ihana rakkaustarina ja upea kukka-asetelma.
    Hyvää itsenäisyyspäivää koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
  12. Upea kukka-asetelma ja aivan ihana rakkaustarina! Kiitos jakamisesta! Ihanaa itsenäisyyspäivää! <3

    VastaaPoista
  13. Hieno tosielämän rakkausstoori, kiitos sen kertomisesta! Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intianminttu! <3
      Tosielämässäkin tapahtuu usein satuakin ihmeellisempia asioita. :)

      Poista
  14. Ihana rakkaustarina ja kaunis asetelma!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!