keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Alppiruusujen ilotulitus


 alppiruusu
Rhododendron 
ツツジ



Vaahteramäen metsäpuutarhaa löytyy oikeastaan vähän joka kulmalta.
Tonttimme oli alunperin metsää,
ja vieläpä sankkaa kuusikkoa. 
Tontin myyjä oli kaatanut ennen myyntiä suuret määrät kuusia,
ja me jatkoimme raivausta vielä noin 50 kuusen verran.
Valon lisääntyessä metsät muuttuivat lehtomaisiksi,
ja kasvillisuus on luonnostaankin todella kaunista.
Metsän ja hoidetun alueen väliin olen istuttanut "puoliluonnonmukaisia" vyöhykkeitä,
jotta hoidettu alue tuntuisi kuuluvan paremmin ympäristöönsä.
Alppiruusut ovat yksi loistava kasvi metsän siimekseen ja hoidetun alueen rajamaille.
Siellä ne saavat loistaa, ehkä hieman jopa epätavallisen värikkäinä,
verrattuna muuhun värimaailmaaan, joka Vaahteramäellä vallitsee.
Tänä vuonna tuntuu, että erityisesti kirkkaat ja tummemmat alppiruusut loistavat kukinnallaan.
Tosin muutama vaalea kaunotar aloittelee vasta availemalla nuppujaan.


Oikeassa paikassa alppiruusut kukoistavat vähällä hoidolla.
Siivilöityvä valo ja havurhodolannoitus keväällä 
sekä syyslannoitus syksyllä riittää.



Puutarhan perustamisen aikoihin, 
en oikeastaan tykännyt koko alppiruusuista.
Niistä tuli minulle vain mieleen,
liian suuriksi kasvaneet yksilöt,
jotka rötköttivät hoitamattomilla pihoilla
jättimäisten vuorimäntyjen seurana.
Myöhemmin olen oivaltanut niiden kauneusarvon.
Ne tarvitsevat oikeanlaisen ympäristön päästäkseen loistamaan.
Metsäpuutarha on juuri oikeanlainen ympäristö.



Tämän ilotulituksen myötä,
toivotan teille kaunista iltaa!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

28 kommenttia:

  1. Kaunista kukintaa. Rodoja pitää itsekin suunnitella johonkin. Paikkoja olisi, mutta maan parannus voi olla vähän hikistä hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rhodot ovat kauniita, ja istutushommien ja maanparannuksen jälkeen ne ovat helppohoitoisia. Rhodot viihtyvät myös kohopenkissä, se helpottaa kaivuutöitäkin.

      Poista
  2. Ihania. Meillä alppiruusut pitävät nyt välivuotta ja kukkivat hyvin laimeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin muutamat pitävät välivuotta. Tai musta tuntuu, että yleensäkin ne kukkivat hyvin joka toinen vuosi.
      Onneksi puutarhan alppiruusut ovat vähän eri rytmisiä, joten kukintaa tulee oikeastaan joka vuosi. Mutta näin upeaa kukintaa en muista nähneeni meillä. Postilaatikon luona meillä taitaa olla vähän liian kuivaa, siellä ne eivät näytä yhtä hyvin viihtyvän, kuin nämä toisella puolella tonttia olevat.

      Poista
  3. Ihana metsäpuutarha! Rodoille pitäiskin löytää luontaiset kasvupaikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan metsäpuutarhoja ja luonnon- ja puutarhakasvien sekoitusta. Meillä on paljon kiviä, joten aika kivoja kasvupaikkoja syntyy luontaisestikin. Johonkin kiven koloon olen vain lisännyt havurhodomulta, enkä ole kaivanut mitään. Ja niin ne vaan ovat viihtyneet.

      Poista
  4. Alppiruusuissa on sitä jotain. Minulla on kaksi sellaista mini-alppiruusua, minejä kooltaan, mutta kukinta on silti todella upeaa. Kukat ovat syvän punaisia.
    Ihanaa keskiviikkoiltaa Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppiruusuissa on tosiaan sitä jotain. Olen kuolaten katsellut monessa blogissa kuvia alppiruusupuistoista ja upeista kukkameristä.
      Onneksi alppiruusuja on tosiaan monen kokoisia, niin ne sopivat eri kokoisiinn puutarhoihin. Pihasuunntelmissani käytän usein noita minikokoisia kääpiöalppiruuuja, ne ovat niin suloisia ja kompakteja.
      Ihanaa torstaita Outi! <3

      Poista
  5. Upea alppiruusujen ilotulitus tosiaan ja vuosi vuodelta paranee. Juhannuksen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on ihana seurata omia istutuksia, kun ilotulitus vain lisääntyy. Alkuvuosina tuntui, ettei kukkia ollut kuin pari hassua. Nyt kukinnan näkee jo kauemmaksikin.
      Ihanaa juhannuksen odotusta sinullekin! <3

      Poista
  6. Alppiruusut on kyllä tosi kauniita mutta todellakin vaativat oikeanlaisen kasvupaikan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vaativat. Onneksi nykyään on myös kääpiöalppiruusuja, kuten tuolla ylempänä Outille mainitsinkin. Nuo mainitsemani ylisuuret yksilöt, ovat varmasti yllättäneet monen puutarhurin täyttäessään koko pihan. Näin jossain telkkariohjelmassa Tanskalaisesta alppiruusupuistoista kuvia. Niissä kokonainen koululuokka mahtui alppiruusun sisällä olevaan onkaloon. Se oli kyllä satumaisen näköistä, vaikka ei monen kotipihaan oikein mahdollista.

      Poista
  7. Kauniita kukkia. Meillä on kaksi alkukesä valkoisena kukkivaa alppiruusua. Kukinta oli tänä vuonna aivan upea. Jos olisi tilaa enemmän, laittaisin niitä vielä muutaman lisää 🙂 Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noita valkoisia haluaisin enemmän. Mulla on muutama vaaleahko ´Mikkeli`, ´P.M.A.Tigerstedt` ja ´Pohjolan tytär`, joiden kukinta haalistuu melkein valkoiseksi. Mutta haluaisin sellaisen puhtaan valkoisen, esim. Cunningham´s Whiten`. Tänä vuonna mulla nuo vaaleat ovat aika vaisuja. Muutamia kukkia on ollut näkyvissä.
      Ihanaa juhannusta myös sinulle! <3

      Poista
  8. Mulla oli pitkän aikaa vain yksi alppiruusu, sitten vähän hullaannuin näihinkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi meitä hullaantujia! Aina tulee jokin uusi kasvisuku, jota haluaisi vaan enemmän. Minäkin mietin, saisinko tehtyä yhteen metsän kohtaan oikean alppiruusu alueen. Kohta himoittu kasvisuku voi taas vaihtua, riippuu aina vähän, mikä on milloinkin kukassa.
      Atsaleojakin haluaisin lisää. Mulla ei ole kuin se Vesa Muurisen atsalea. Siinä on muuten kaksi hentoa kukkaa. :)

      Poista
  9. Mulla on pari alppiruusua, mutta hivenen heikossa hapessa. Kävin hakemassa lisää rodomultaa, josko ne siitä virkistyisivät, jos ei tänä kesänä, niin ehkä ensi kesänä sitten:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rhodomulta auttaa varmasti ja jos on kuivaa, niin kastelu. Olen huomannut, että mulla alppiruusut ovat parissa paikassa hieman liian kuivassa. Eivät oikein meinaa jaksaa kukoistaa.

      Poista
  10. Mahtavia! Minulla on 4 alppiruusua enkä ole aiemmin ollut niistä yhtään innostunut. Nyt kun 2 kukkii oikein komeasti ensi kertaa olen alkanut katsella niitä hyväksyvimmin silmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole jännä, kuinka maku muuttuu vuosien myötä. Monesta inhokkikasvista tuleekin lemppareita. Ja se paikkakin vaikuttaa tosi paljon. Kasvi huonossa tai liian ahtaassa paikassa saa negatiivisia tunteita aikaan. Mutta oikeassa ympäristössä melkein mikä kasvi vaan, näyttää hyvältä.

      Poista
  11. tolle FARBE,,,,,
    ich würde auch gerne eine haben
    aber bei uns gedeiht die nicht so gut

    bis bald die BIRGIT aus TIROL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you!
      I visited on your blogs. I have also sewn Tilda crafts. They are so beautiful.
      Have a lovely Midsummer! <3

      Poista
  12. Rauhallista Juhannuksen aikaa sinulle !

    RONJA

    http://valokuvapaivakirjani.blogspot.fi

    VastaaPoista
  13. Niin kuin jo olitkin käynyt katsastamassa, niin kuvissani Raision alppiruusupuistosta näkyi, että rhodoilla on nyt aika hyvä kukintavuosi. Meillä mökilläkin moni kukoistaa, mutta yksi taitaa huilata tämän kesän. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvasi olivat todella upeita! Oli ihana päästä kuvamatkalle mukaasi noin upeaan paikkaan.
      Hyvää juhannusta myös sinulle! <3

      Poista
  14. Onpa upea kukinta teillä, nyt taitaa olla varsinainen alppiruusukesä, kukinta on ollut upeaa ilotulitusta! Metsässä on alppiruusulle hyvä ja helppo paikka kasvaa - ei tarvitse suojailla kevätahavaa vastaan ja maa on tarpeeksi hapan.

    Upeita kukkijoita!

    Kaunista Juhannusta Riina-ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vuosi on ihan mahtava alppiruusuvuosi. Kaikkialla näkee toistaan upeampaa kukintaa. Luontaiset olosuhteet tosiaan helpottavat hoitoa ja saavat ne kukoistamaan. Niinhän on kyllä kaikkien muidenkin kasvien kanssa.
      Kaunista juhannusta myös sinulle Saila-ihanuus! 💕

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!