keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Kasvihuoneen rakentaminen osa 2

Kattorakenteet ja seinälasit


Homma jatkui tiistaina päätykolmioiden rakenteilla.
Kaikki rungon osat olivat leikattu juuri oikean mallisiksi valmiiksi tehtaalla.
Ohjeessa kerrottiin selvästi, miten päin osat kuuluvat.



Iltapäivällä toinen rakentaja vaihtui "iltavuorolaiseen". 
Nauroimmekin, että omia hommia tehdään vuorotta.
Ei malttanut lopettaa kesken kaiken. 
Ja vaikka olin koko ajan apurina, 
kyllä kaksi miestä oli tarpeen kaikissa vaiheissa.
Katto alkoi tässä vaiheessa hahmottumaan.


Osia oli paljon,
mutta kaikki olivat erillisissä pusseissa
ja merkitty selkeällä koodilla. 
Ohjeesta löytyivät selkeästi
kaikkien tarvikkeiden paikat.
Maltti oli kyllä valttia!
Homma vaati keskittymistä,
mutta kaikesta selvisi rauhallisella mielellä ja yksi asia kerrallaan tekemällä.
Ohjekirja eteni loogisesti ja selvästi.

 Nyt päästiin jo seinälasien kiinnittämisvaiheeseen.
Lasit kiinnitettiin valmiilla listoilla
näppärästi vain nakuttelemalla omaan uraansa kumivasaran avulla.
Kumivasara tuli kasvihuoneen mukana.
Alumiinilistassa oli tiivisteet valmiina.
Tällaiset listat olivat yksi hieno esimerkki viimeistelyn tasosta.
Mitään ruuvinpaikkoja ei jäänyt näkyviin.


 Listojen nakuttelua minäkin osasin tehdä.

 Tässä kohtaa sydän pomppi jo innokkaasti,
vaikka monta vaihetta oli vielä edessäpäin.

Ilta-auringon säteet alkoivat jo osua meihin,
Vilin kiinnittäessä tiivisteitä runkoon.

 Oli pakko lopettaa tiistaipäivän osalta.
No, oltiinkin jo aika poikki päivän aherruksesta.
Aloitimme klo 7.00 aamulla ja 
tässä kohtaa kello taisi olla yli 20.00.
Olisihan se päivä taas huomennakin.


Kasvihuoneen rakennusvaiheet jatkuvat ensi viikolla.
Kerään kaikki vaiheet tuonne yläpalkkiin
Sieltä on hyvä käydä lukemassa koko tarina, vaikka peräkanaa.
Täältä löydät 

Kiitos
Janille, Vilille ja Timolle
sekä Annalle ja Joonalle 
aherruksestanne!
                                                                                
Blogiyhteistyössä:
Kasvihuoneeni on Green Room 14,8 m2


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

4 kommenttia:

  1. On siinä ollu hommaa ja on edelleen. Mutta hyvää kannattaa odottaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kannattaa! 😊 Ja asioita arvostaa kaikkein eniten, kun niiden eteen on joutunut näkemään vaivaa.

      Poista
  2. Aika pitkää päivää olette tehneet, mutta lopussa kiitos seisoo...tai siis kasvihuone :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei millään malttanut lopettaa. 😊 Tai mieheni haluaa aina tehdä reippaasti asiat yhtäkyytiä. Talommekin rakensimme puolessa vuodessa + perustukset edellisenä syksynä. Ei siinä paljon harrastettu tai kyläilty, mutta valmis koti palkitsi kaiken monin verroin.💕

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!