sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kasvatusastioita kasvihuoneeseen

*Yhteistyöpostaus Willab Garden 


Moni ystäväni on ihmetellyt,
miten ja missä aioin kasvattaa kasvini tulevassa kasvihuoneessa.
Kasvihuoneenihan on tulossa rinteessä olevan terassin päälle,
eikä suoraan kosketuksiin maan kanssa.
Yleisin tapahan on istuttaa kasvit suoraan maahan,
ja vaihtaa kasvualustaa muutaman vuoden välein.
Itse haluan istuttaa kaikki kasvihuoneeseen tulevat kasvini erillisiin astioihin.
Näin kasvihuoneen muunneltavuus säilyy,
kasvialustan vaihto on helppoa,
kasvihuone säilyy siistimpänä
ja erilaisilla kasvatusastioilla saa myös kivaa ilmettä kasvihuoneen ulkonäköön.

Oman pohdintani tueksi ja teille vinkiksi,
olen koonnut erilaisia kasvatusastia-vaihtoehtoja tähän postaukseen.
En yleensä käytä postauksissani kuin omia kuvia,
mutta tänään teen poikkeuksen.
Kasvatusastioiden alta löytyy valmistajan nimi ja linkki heidän sivuilleen.

Kuvahaun tulos haulle kasvatusruukku


rottinkikori
Rottinkikori olisi visualiseen silmääni oikein sopiva.


Kuvahaun tulos haulle ruukut ja istutussangot
ruukkusetti kastelulla

Kuvahaun tulos haulle ruukut ja istutussangot
istutussanko 


Pauliina säiliöruukku 36 x 36 cm
Säiliöruukun etuja olisivat kastelun helppous ja siisteys.


Saviruukut ovat lemppareitani ja niitä löytyy pikkuruisista, jättisuuriin.
Ne tulevat näyttelemään suurta osaa, ainakin pienempien kasvien kasvatusastioina.


Kasvumaapussit ovat myös hyvä vaihtoehto.
Olenkin käyttänyt niitä paljon avomaalla ja terassilla.
minulla on todella hyviä kokemuksia monelta vuodelta.

Erilaisia sinkkiastioita ja ämpäreitä olen myös käyttänyt paljon kasvatusastioina.
Jos ei ole aivan varma oman sinkkiastiansa turvallisuudesta, 
sen sisälle voi laittaa vaikka muovisen ruukun.
Pienemmän sisäruukun alle voi laittaa salaojasoraa tai kevytsoraa,
näin salaojituskin toimii ruukkujen välissä.

Erilaiset puulaatikot toimivat myös kauniina ruukunsuojuksina.
Sisälle voi laittaa muovilaatikoita, laastipaljuja, tai muita ei niin kauniita astioita.


Lopuksi muutama herkku viime kevään Tukholman reissulta.
Nämä kuvat ovat iki-ihanasta Zetasista.





Voi, että on kiva miettiä erilaisia kasvatusastioita ja
kasvihuoneen erilaisia fiilisvaihtoehtoja.
Kasvatusastioiden valinnassa tärkeinä kriteereinä ovat
riittävä koko,
kastelun helppous ja tasaisuus
liikuteltavuus
ja
tietyllä tavalla siisteys,
eli vesi ja multa pysyvät siellä, missä niiden kuuluukin olla.

Nyt on hyvä jatkaa mietiskelyjä ja pitää silmät auki
kaupoissa ja kirppareilla.
Vaihtoehtoja on ainakin maailma pullollaan.
Vain mielikuvitus on rajana omalle tyylille ja somistuksille.
Luulen, että kasvihuoneeseeni tulee sopivasti
saviruukkuja, sinkkiä, mustaa ja muoviakin.
Suht rauhallinen värimaailma jättää tilaa pienille yksityiskohdille,
kasvien vihreydelle ja kukkien loisteelle.

Olisi kiva kuulla myös teidän muiden kasvihuoneenomistajien vinkkejä
kasvatusastioiden suhteen.
Millaiset kasvatusastiat te olette kokeneet parhaimmiksi?


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.


38 kommenttia:

  1. Oho, nuo Zetasin ruukkuvaihtoehdot. Ei löydy ihan perusmarketista. Zetas-reissussa siis pitäisi olla pakettiauton kanssa.

    Eniten suurissa ruukuissa aina mietityttää se mullan vaihto. Miten saada ruukut tyhjäksi siististi, kun niitä ei jaksa nostella. Itse en osaa lapiota käyttää ilman, että multaa tippuu minne sattuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Zetas on aivan uskomaton paikka ja sinne ei tosiaankaan kannata mennä lentokoneella, niin kuin eräät viime keväänä. Melkein jäin tulliin parin kasvini kanssa. Mutta rehellisesti näytin kasvini ja multani, ja ylempi tullipomo armahti ja antoi mun tuoda kasvini tullessani. Suuremmat ruukut jäivät kyllä harmikseni jo Zetasiin. Matkalaukut ja painorajoitukset ovat typerän pieniä. :D

      No, rapatessa roiskuu. Itse suunnittelen, että pääsen kottareilla kasvarin sisään ja saisin tyhjennettyä multani niihin. Tosin kottarit täytyy rumpsutella loivia portaita alas tasanteelle. Mutta siitä minulla on jo kokemusta rinnepuutarhan omistajana. Olen oppinut kaikenlaisia vippaskonsteja tavaroiden kuljettamiseen hankaliinkin paikkoihin.

      Poista
  2. Aluksi istutin suoraan maahan yhteen suureen istutusaltaaseen, mutta mullan vaihto oli todella työlästä. Kasvihuoneen laatoituksen jälkeen on tullut kokeiltua kaikenlaisia istutusastioita. Tänä vuonna kokeiluun menee laastipaljut. Paras vaihtoehto löytyy kokeilemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laastipaljuja on todella moni kehunut. Ja niitäkin löytyy monen kokoisia.
      Minäkin varmasti kokeilen niitä. Ne ovat suht edullisiakin ja vahvaa muovia. Suojaruukuiksi ja koristeiksi päälle voi sitten vaikka nikkaroida jotain puulaatikoita jämäpuista.

      Poista
  3. Voi tuonne Zetasiiin haluan uudestaan!!!! Eri astiat tosiaan mietityttää, kukkia voi törkätä mihin vain ruosteisen astiaan, mutta hyötykasveissa pitää miettiä muutakin. Mulla on nyt kaks alatakasteluruukkua menossa ensi kesäksi kasvihuoneeseen, mutta lisää tarttis - tästä onkin kiva napata ideoita! Ja joo kuten Mari sanoi, vaikka iso astia on muuten hyvä, mutta pienemmästä on helpompi vaihtaa mullat....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinnehän meidän on vielä mentävä ja pakettiautolla ehdottomasti! Täytyy kyllä varmaan alkaa säästökuurille, että saadaan se pakettiauto täyteen ihanuuksia. ;)
      Altakasteluruukut olisivat kyllä tosi käytännöllisiä. Ei tarvitsisi joka päivä olla vahtimassa mullan kosteutta, jos vaikka käy jossain reissussa. Tai kuka sitä nyt malttaa kesällä reissuun lähteä... ;)

      Poista
  4. Ei kasvihuonetta, mutta ruukkuja käytän paljon. Omaan pirtaan sopii parhaiten yleensä erilaiset sinkkiastiat ja kevyet keraamiset. Uusia ostassa koitan noudattaa seuraavia periaatteita:
    -Kevyitä: multa painaa kuitenkin paljon niin ei ruukun tarvitse, lisäksi on enemmän varastointi optioita jos ruukun jaksaa nostaa esim hyllylle
    -Pinottava, vaikka tulppaanimaiset muodot ja arkkitehtoniset kuutiot usein viehättää silmää niin ruukkujen varastointi, joita ei saa sisäkkäin on tuskaa.
    -Riittävän suuria: liian helppo on ostaa pikkuruukku jonka kasvi kuin kasvi kasvaa täyteen juurta hetkessä ja kastelusta tulee hankalaa - aina liikaa tai liian vähän.
    -Pieniä ja helposti puhdistettavia esikasvatukseen - koska pitää saada todella puhtaaksi, niin yleensä valkoisia

    Ja tietysti tarkka ulkonäkö seula=D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nuo samat vinkit pätee varmasti joka paikkaan.
      Kiitos sun vinkeistä! <3
      Nuo varastointi ja siirtely asiat ovat myös tärkeitä. Mulla on yhdet tosi kivat keraamiset ruukut, joita ei meinaa jaksaa siirrellä kuin metrin kerrallaan. Se hankaloittaa valtavasti töiden sujuvuutta.

      Poista
  5. Sinkkiämpäreitä voi tosiaan käyttää suojaruukkuina. Enpä ole itse hokannutkaan aikaisemmin. Isoon istutusastiaan voi koittaa laittaa jonkin välipohjan tai jotai alle, jotta ei tarvi astiaa täyttää pohjaan asti mullalla. Säilyy sitten astia vähän kevyempänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinkkiämpärit on mun lemppareita, mutta välillä mietityttää imeytyykö niistä jotain kasveihin. Koristekasveillehan niitä voi käyttää huoletta, mutta varsinkin salaatit ym. on jotenkin epävarmoja.
      Suojaruukkuina ne ovat tosiaan loistavia ja kauniita!

      Poista
  6. Isojen ruukkujen ja kasvulaatikoiden siirtelyyn ovat nokkakärryt ihan ehdoton hankinta. Niiden avulla saat isonkin paljun siirrettyä ylos mullanvaihtoa varten. Kasvihuoneeseesi ei taida tulla suurta kynnystä, joten pienen väliaikaisen rampin voi rakentaa vaikka muutamamma laudalla. Mistähän noita kauniita uurrettuja saviruukkuja löytäisi? Jos tulisi joskus vastaan ostaisin iiison satsin heti kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samaa mieltä! Mä puhuin pari kesää sitten ääneen, että mä tarttisin ehdottomasti nokkakärryt. Ihana anoppini kuuli sen ja kertoi hänellä olevan sellaiset aivan tyhjän panttina. Niinpä sain sellaiset häneltä.
      Ne ovat ihan loistavat! Raahaan niillä vaikka mitä. Kottareihin täytyy aina nostaa kaikki kuljetettavat, mutta nokkakärryihin painavatkin tavarat saa helpommin kyytiin.
      Mulla ei tule kasvariin kuin pieni kynnys, joten sen yli saa helposti kottarit ja nokkakärryt. Tosin ongelma on jo aikaisemmin, rinteen portaissa. Mutta kuten tuolla ylempänä Vaalean Vihreälle totesin, että olen nytkin raahannut ja rymskyttänyt kottareita loivia keloportaita pitkin. Rinteen omistajan täytyy kehitellä mitä kummallisempia konsteja tavaroiden siirtelyyn. Ja kyllähän ne helpommin alaspäin saa, mutta ylöspäin raahatessa meinaa välillä hiki ja itku tulla.
      Tarkoititko tuollaista uurrettua saviruukkua, mikä on ekassa kuvassa?
      Olen ostanut ne jo vuosia sitten. Oiskohan ihan jostain marketista tai halpahallista. En oikein enää muista. Mutta ainakin ne on jostain ihan tavallisesta kaupasta ja ihan täältä Suomen maasta.

      Poista
  7. Todellakin, rottinkiset, saviruukut, peltiämpärit ja puulaatikot on ainakin minun mieleen :)Itse käytän salaojitukseen käpyjä, jottei ruukuista tuli kovin painavia. Olen koittanut etsiä kirpputoreilta ym. saviruukkuja vanhoja patinoituneita, kun ne on vain niin ihania..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on kiva, kun käyttää vähän monenlaisia ruukkuja. Tulee kivaa mielenkiintoa ja vaihtelevuutta.
      Tuo käpyjen käyttö salaojituksessa onkin ihan loistava idea! Olen käyttänyt käpyjä katteena havupenkissä, mutta salaojitusta en olekaan tajunnut. Kiitos vinkistä! <3
      Vanhat patinoidut saviruukut ovat niin hurmaavia! Niitä oli tuolla Zetasissakin tarjolla. Mutta onneksi uudetkin patinoituvat aika nopeasti. Patinoitunut ja sammaloitunut pinta tuovat ruukkuihin sitä jotakin, mitä uusissa ja sileissä ruukuissa ei ole.

      Poista
  8. Ystävälläni on kasvihuone ja hänellä on kasvulaatikoita eri tasoissa sekä saviruukkuja. Minusta näyttävät kivoilta kun laatikoissa on puoiset jalat ja muuten ovat mustaa muovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just toi ruukkujen eri tasoihin sijoittelu tuo myös kivaa mielenkiintoa kasvariin tai mihin vain. Puiset jalat tuovat varmasti kivan huonekalumaisen fiiliksen kasvatusastioihin. Ja silloin ne eivät ole myöskään suoraan maassa, eivätkä kerää hometta ja kosteutta allensa. Tosi hyvä idea ja pointti! :)

      Poista
  9. Minä käytin viime kesänä kasvihuoneessamme tomaatin ja kurkun kasvatuksessa suorakaiteen muotoisia mustia laastipaljuja, jotka osoittautuivat käytössä todella loistavaksi ja siistiksi ratkaisuksi. Paljun pohjalle tuli reilu kerros lekasoraa ja soran päälle sitten kasvusäkit ja niihin automaattiset Blumat-tippukastelulaitteet. Meillä on käytössä myös kunnon nokkakärryt, joilla kasvusäkien ja paljujen siirtely käy tosi näppärästi selkää rasittamatta. Muina kasvatusastioina toimivat sekä lasitetut että saviruukut. Erilaisia ja samansävyisiä koreja käytän lähinnä suojaruukkuina. Isoja valkoisia altakasteluruukkuja taas hieman tarpeen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toi sun systeemi kuulostaa tosi hyvältä ja toimivalta!
      Kiitos hyvistä vinkeistä Kruunu Vuokko! Niitä aioin varmasti kokeilla.

      Poista
  10. Sinun kasvihuoneesi tulee olemaan jo itsessään niin kaunis, ettei sinne ehkä rumia ruukkuja raaski laittaakaan. Meidän kennokasvihuoneessa on käytävä tiilestä, mutta laidoilla maalattia. Maalattian päälle laitan mustat suorakaiteen muotoiset laastipaljut, joiden pohjaan porasin reikiä ylimääräisen veden poistumista varten. Paljut kyllä painavat täydessä multalastissa aika paljon, mutta silti ne on helppo nostaa syksyllä ulos, jolloin tyhjennän mullan kasvimaalle tai pensaiden alle. Pesen paljut ja laitan talveksi takaisin kasvihuoneeseen nurinpäin. Idean sain jostakin blogista ja toimii meillä. Paljut voisi myös naamioida rakentamalla vaikkapa puiset reunat niille, mutta meidän pikkukasvarissa ulkonäköseikkoihin ei paljonkaan kannata panostaa, kun siellä ei ole tilaa muulle, kuin kasvattamiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi laastipaljut taitavat olla ehdoton vinkki teiltä kaikilta kasvarin omistajilta. Niitä on ehdottomasti kokeiltava. Olinkin suunnitellut kokeilevani niitä, mutta nämä kokemuksenne vain vahvistavat niiden käyttöä.
      On niin huippua, kun saa käytännössä hyväksi koettuja vinkkejä teiltä muilta! <3
      Ja tuo mullan uusiokäyttö pensaille ja muille kasveille, on juuri sitä mitä minäkin olen harrastanut irtonaisten ruukkujen ja kasvumaasäkkien kanssa. Niistä saa hyvää katetta ja kuohkeutta kierrätettäväksi.

      Poista
  11. Mulla on ollut saviruukkuja, sinkkiämpäreitä ja parina viime vuonna kasvusäkki ja sille alustana altakastelulaatikko. Viimeksi mainittu on kyllä ehdottomasti paras, tarvii kastella vain korkeintaan kerran viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin kuullut paljon hyvää tuosta kasvusäkin altakastelulaatikosta. Monet mökkiläiset kehuvat sitä erityisesti. Se helpottaa varmasti paljon kasteluhommaa ja kasvit saavat tasaisen kosteuden.

      Poista
  12. Ihana lukea tätä kasvihuoneprojektin edistymistä! Siitä tulee niin viihtyisä.
    Itse varmaan laittaisin joitakin suoraseinäisiä astioita, jotta multatila saataisiin maksimoitua. Tai tämä sen perusteella, miten turhauttavaa pelargoniruukkujen mahduttaminen on pienille tasoille ikkunoiden edessä talveksi - ruukkujen yläreunat ottavat toisiinsa kiinni, mutta alapäässä on tilaa vaikka kuinka... mulla on haaveena tiilistä muuratut kohopenkit unelmien kasvihuoneeseeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tämä kasvihuoneprojekti kiinnostaa. On niin kiva, miettiä ja suunnitella tulevaa kasvaria, teidän muiden puutarhaystävien kanssa.
      Tuo suoraseinäisyys on varmasti hyvä pointti. Se helpottaa myös astioiden varastointia talvisaikaan. Pinottavuus mainittiinkin tuolla ylempänä jo.
      Tuo sun pelargoniruukkuongelma on täälläkin tuttu. Autotallin ikkunalla olisi alareunassa tilaa vaikka kuinka, ja yläreunat ottavat toisiinsa ärsyttävästi kiinni. Myös taimikasvatuksessa on tuo sama ongelma. Kun sitä purkkia ja purnukkaa vaan ihmeellisesti kertyy. En yhtään vaan tiedä mistä... :D
      Sun tarttee ehdottomasti saada sellainen muurimallinen kasvari ja siihen kasvatusaltaat. Se on sun tyyliä, jos mikä. Näen jo sellaisen sieluni silmin Saaripalstalla. <3

      Poista
  13. Minulla on käytännön syistä muovisia altakasteluruukkuja ja tomaatit kasvusäkeissä altaiden päällä. Kasvihuone on mökillä, joten muu ei oikein onnistuisi. Kovin kauniita ne eivät toki ole, varsinkaan nuo kasvusäkit näkyvillä. Olisi kiva niitä jotenkin somistaa ensi kesänä. Aivan ihania nuo ruukut kuvissasi. Voi kun olisi ihana suunnitella alusta alkaen uusi kasvihuone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökillä tuollaiset altakastelusysteemit ovat ihan ehdottomia. On mahtavaa, että niitäkin on kehitelty tosi paljon nykyään. Mökkiviljelyt olisivat muuten ihan mahdottomia. Ne ovat myös kätsyjä kotipihassakin, jos reissaa paljon tai on tosi kiireinen.
      Tää kasvarin suunnittelu on tosi jännää ja mukavaa! Tästä on haaveiltu niin pitkään!

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Mä meinasin ihan pökertyä tonne Zetasiin. Me istuttiin Kukkalan Sannan kanssa vaan yhel penkillä ja huokailtiin. Olisin halunut sieltä vaikka mitä.

      Poista
  15. Minulla on vanhoja emaliämpäreitä joissa kasvatan osan kasveista. Joitain laitan saviruukkuihin jos ämpärit ei riitä. Isoon kasvihuoneeseen pitää suunnitella muutakin vaikka tarkoitus on saada sinnekin maapohjainen istutusalue. Mustat isot muovisaavit ovat käteviä mutta ei oikein riittävän esteettisiä silmiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat emaliämpärit ovat niin ihania! Mulla ei vaan ole yhtään sellaista vielä. Äidiltä olen niitä joskus lainannut johonkin pihajuhliin suojaruukuiksi.
      Isoon kasvariin maapohjainen istutusalue onkin varmaan järkevä. Sellaisesta saa varmasti parhaimman hyödyn kasvatustilaan.

      Poista
  16. Kiva postaus ja erittäin ajankohtainen, kun itsekin mietin kasvihuoneen sisustamista. Laastipaljuja ajattelin hankkia, kuten moni muukin on kommenttien perusteella tehnyt. Eivät ole ehkä kaikkein kauneimpia, mutta erittäin käytännöllisiä. Sinkkiämpäreitä en ollut ajatellut aiemmin, mutta nyt ne nousivat kirkkaasti suunnitelmiin. Kävisivät hyvin vaikka kesäkukille kasvihuoneen edustalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos asia kiinnosti ja on sinullekin ajankohtainen! :)
      Kesäkukille sinkkiämpärit ovat loistavia ja hyötykasveillekin ainakin suojaruukuiksi.
      Eikö olekin hauskaa ja jännää jo tämä suunnitteluvaihekin? Ei meinaa enää malttaa odottaa, kun into on niin kova.

      Poista
  17. Silmiä miellyyttä tuo rottinki, mutta ei ole kestävin vaihtoehto. Saviruukut on hyviä ja monet kehuu noita laastipaljuja. Itselläni on isoja muovisia ruukkuja, keveitä siirrellä ja pestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, rottinki ei ole kestävin vaihtoehto. Ja vaikka sisällä olisi muovitus, vesi falskaa aina jostain reiästä pois ruukusta. Mutta kauniita ne ovat ja suojaruukkuina todella loistavia. Minulla rottinkia löytyy amppeleista ja ruukuista, vaikkei ne käytännössä olekaan kaikkein parhaimpia. Välillä estetiikka menee käytännön edelle. :)
      Muoviset ruukut ovat käytännöllisiä ja helppoja. Minulla on puutarhassa pari ihan saviruukun näköistä muoviruukkua. Ne ovat osottautuneet todella kestäviksi.

      Poista
  18. Kyllä meille puutarhureille löytyy monenlaisia kasvatusastioita, kaikille tyyleille.. meillä tulevaan kasvihuoneeseen on myös tarkoitus sisustaa muutakin kuin pelkkiä kasveja. Mies on suunnitellut rakentavansa puukehikon, johon upottaa laastipaljut. Lattia on kokonaan valettu paitsi yhteen nurkkaan jätetty kolonen jollekin monivuotiselle köynnökselle.. Mutta erilaiset ruukut tulevat myös olemaan käytössä... vähän paikasta riippuen. Ihanaa tämä suunnittelu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella paljon vaihtoehtoja tosiaan löytyy ja joka makuun sekä tyyliin. Se on kiva! Ja tyylejä voi vielä sekoitellakin mielin määrin. Kaikki on omassa puutarhassa sallittua. :)
      Puukehikot ovat kauniit laastipaljujen ympärillä ja antavat viimeistellyn fiiliksen.
      Olen nähnyt monessa ruotsalaisessa blogissa tuollaisen lattiaan jätetyn kolosen, köynnökselle tai säleikköpuulle. Willab Gardenin ruotsalaisen nimikkobloggarin Rebeccan kasvihuoneessakin on sellainen aukko. http://blog.willabgarden.se
      Eikö olekin ihanaa suunnitella taas uutta kasvukautta ja uusia kasvatuksia ja puutarhan "sisustuksia"? Aurinkokin paistaa jo niin keväisesti, että tuntuu kuin kevät olisi jo ihan nurkan takana.

      Poista
  19. Joo, ehdottomasti asioissa haluan kasvatella. JOtenkin kiva ne tyhjentää ja kasvari pysyisi siistinä :)
    Tosi kiva lukea näitä sun kasvarijuttuja kun minäkin sen kasvarin saan ensi kesänä, ellei mitään ihmeitä käy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, että meillä on jännät paikat!
      Innolla odotan sun kasvihuonettasikin. Tykkään niin sun tyylistä, että on hauska nähdä mitä kaikkea kivaa sä keksit.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!