perjantai 3. helmikuuta 2017

Chilin kylvö ja kasvatus

*Yhteistyöpostaus Willab Garden 




Tammi-maaliskuussa on aika kylvää chili.
Chili vaatii pitkän kasvatusajan,
kylvöstä satoon kestää yleensä noin 18 viikkoa.
Kasvuajoissa voi olla kuukausienkin eroja lajikkeesta riippuen.
Jotkut erikoislajikkeet voivat itää kaksi vuottakin, 
mutta ne eivät ole yleensä tavalliseen kotiviljelyyn tarkoitettuja, 
vaan lajiin todella vihkiytyneiden erikoisuuksia.


Ensimmäiseksi kannattaa miettiä omat makumieltymykset, 
ja valita chili-lajikkeet itselle sopivalla tulisuusasteella.


Siemenpussien kyljestä löytää yleensä hyvin tiedon tulisuusasteesta.


Valitsin tänne Vaahteramäelle kolme chili-lajiketta.
1. ´Padron`
korkeus 40-60 cm
Maku hyvä ja hedelmäinen.
Aito tapaschili.
Joka kymmenes chili on todella vahva, siksi tätä kutsutaan espanjalaiseksi ruletiksi.
2. ´Piment d`Espelette`
korkeus 40-60 cm
Erinomainen lajike ulkokasvatukseen.
C-vitamiinipitoiset hedelmät voi nauttia tuoreena,
kuivattuna tai pakastettuna.
3. ´Hot Lemon`
korkeus 50 cm
Keltaisissa tulisissa hedelmissä sitrushedelmän tuoksu ja maku.
Sopii tulisiin katkarapuruokiin.


CHILIEN KYLVÖ
1. Kylvä kosteaan (ei märkään) turve- tai kylvömultaan.
2. Kylvää voi laakeaan, puhtaaseen kylvöalustaan hajakylvönä 
tai erillisiin taimiastioihin.
2. Tee reiät siemenille
Kylvösyvyys on n. 0,5 cm
3. Merkitse kylvetyt lajikkeet.
Minä käytin puisia pyykkipoikia nimikyltteinä.
4. Itämislämpötila 22-28 astetta
Itse käytän idätykseen minikasvihuonetta (Gro Warm) , jossa on lämmitys.
Sen avulla lämpö on helpompi pitää tasaisena ja oikeana.
Siemenet itää yleensä 14-30 päivässä

Gro Warm
lämmitettävä minikasvihuone

5. Kylvös kannattaa laittaa pienoiskasvihuoneeseen tai peittää rei`itetyllä kelmulla.
6. Kasvualusta ei saa kuivua kokonaan missään vaiheessa idätystä.


7. Idätysvaiheessa chilejä ei lannoiteta.
8. Itämisen jälkeen kansi tai muovikelmu otetaan pois ja
kasvi siirretään valoisaan paikkaan tai annetaan lisävaloa.
Taimia ei kuitenkaan saa laittaa suoraan auringonpaisteeseen.
9. Taimet koulitaan omiin ruukkuihinsa, kun ne ovat  noin 4 cm korkeita 
ja ne ovat kasvattaneet useita lehtiä.
Chili koulitaan jopa 2 kertaa, jotta taimet tulevat vankemmiksi.
Kookkaat lajikkeet tarvitsevat todella isot lopulliset kasvuruukut,
joten siksikin koulinta on hyvä toteuttaa useammin kuin yhden kerran.
Noin 20 cm korkuisena chilin taimi on valmis siirtymään lopulliseen ruukkuunsa.


Kannattaa miettiä jo kylvövaiheessa, kuinka monelle chilille on tilaa ja 
valita tilaan sopivan kokoisia lajikkeita.
Pieniinkin tiloihin löytyy sopivia lajikkeita.
Kasvualusta kannattaa olla kookas, 
koska mitä suuremmassa multatilassa chili kasvaa, 
sen suurempi on satokin.

Suositeltuja lopullisia ruukkukokoja:
-pienemmille  lajikkeille 15-20 cm ruukku
-noin 1 metrin korkeiksi kasvaville 20-30 cm ruukku
-todella suurille lajikkeille 25-30 cm ruukku
Chili vaatii runsaasti ravinteita ja tasaisen sekä säännöllisen kosteuden kasvaakseen.
Liiallinen kastelu mädännyttää kuitenkin sen juuriston.
Myös lämpö on chilin kasvun kannalta tärkeää.
Siksi sitä suositellaankin kasvatettavaksi, 
kasvihuoneessa tai lasiterassilla.


Kerron lisää chilin kasvatuksesta, 
kun omat kylvönikin ovat itäneet ja kasvaneet.

Olisi myös kiva kuulla kaikki teidän chilin kasvatusvinkkinne!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

20 kommenttia:

  1. Olen joskus onnistunut kasvattamaan chilin talteenotetuista kaupan chilin siemenistä. Vaatii tosiaan pitkän kasvuajan ja minulla kävi niin etteivät ehtineet tuottamaan satoa. Kaupan paprikat itävät hyvin jopa kompostoinnin jälkeen. Päästyään mullan mukana kukkamaalle kasvavat hyvin nopeasti ja joudun niitä sieltä pois kitkemään joka kesä. Noilla antamillasi ohjeilla tekisi mieli yrittää kasvatusta uudelleen ja aloittaa tällä kertaa tarpeeksi ajoissa jotta ehtii saada satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan ehdottomasti!
      Itselläni oli chileistä aiemmin jotenkin sellainen olo, että niiden kasvatus kuuluu vain tosi pro-harrastajille. Chilien tosiharrastajilla on varmasti vielä moniulotteisempaa tuo vihkiytyneisyys kasvatukseen, mutta näillä kotipuutarhureille tarkoitetuilla lajikkeille voi helpommin onnistua. Nyt ehtii vielä oikein hyvin kylvää chilit, eikä ole edes kiire.
      Käy tutkailemassa siemenvalikoimia. Varmasti löytyy just sopiva/sopivat kasvatettavat. :)

      Poista
  2. Onpa sinulla hieno idätyslaatikko! Itse en ole koskaan chilejä kasvattanut koska meillä ei tykätä niin tulisesta ruuasta, mutta nuo samat kasvatusperiaatteet varmaan käy ihan tavallisellekin paprikalle. Onnea kasvatuksillesi, hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilen tätä lämmitettävää minikasvihuonetta ensimmäisen kerran. Se tuntuu todella kätevältä. Yleensä olen idättänyt lämpöä vaativia siemeniä takan päällä, mutta lämpö on vaihdellut hurjasti. Takan päällä tuppaa olemaan välillä liiankin kuuma. Tuossa lämmitetettävässä minikasvihuoneessa lämpö on helppo pitää tasaisena.
      Paprikan kasvatus on aika samantyyppistä, saman suvun kasvejahan ne ovatkin. :)
      Onkin tärkeää miettiä, mitä hyötykasveja tarvitsee ja oikeasti käyttää. Monesti esim. yrttien kanssa voi innostua ja laittaa kaikenlaista, mitä ei sitten koskaan tule hyödynnettyä. Hyötykasvien viljely tulisikin lähteä omista tarpeista, eikä esim. muotikasveista.
      Kiitos, vielä on monta vaihetta tästä siemenestä satoon. Mutta on tämä vaan niin mukavaa ja mielenkiintoista puuhaa. :)

      Poista
  3. Kiva postaus!
    Minulla viime vuonna lajikkeet 'Cayenne Long Slim' ja 'Cayennetta' tuottivat mukavasti satoa ulkona talon aurinkoisimmalla seinustalla. Olin suorastaan yllättynyt :) Tämähän on tietysti paljon kiinni kesän lämpötilasta.'Hot Lemon' ei siinä pärjännyt, eikä 'Vampire'-lajike, sen chilit kypsyivät vasta syksyllä sisällä, joten kasvihuoneeseen se ehdottomasti. Ei siis ole sitä kasvihuonetta vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! <3
      Ja kiitos lajivinkeistä! Täytyykin tutkailla myös noita lajikkeita tulevia vuosia varten. Ulkoviljelykset ovat niin kesästä kiinni. Juuri noin on käynyt mun tomaattiviljelyksille, joinakin kesinä avomaaviljely on onnistunut ja joinain kesinä sato ei vaan ehdi kypsymään.
      Onneksi meillä kummallakin on tuo kasvihuoneprojekti pystytystä vaille valmis! ;)

      Poista
  4. Mulla on ollut ilo saada taimia valmiina veljenpojaltani, joka on chilitaituri. Muutama erilainen yleensä kasvihuoneessa kesää viettää. Kauniitakin ovat mielestäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on onnea, että omistaa lähipiirissään chilitaiturin. Häneltä saa varmasti maistuvimmat ja parhaimmat lajikkeet.
      Kauniita ne tosiaan myös ovat! Minusta paprikan ja chilin hedelmät ovat jotenkin epätodellisen näköisiä, vähän kuin muovia kiiltävine kuorineen. On hauska, että meillä täällä Pohjolassa voi noinkin eksoottisia kasveja kasvattaa.

      Poista
  5. Eka kesä, kun meillä ei luultavasti kasva chiliä. Viime vuotiset roikkuvat vielä syömättöminä kuivattuina. Ei kestä meidän masut noin tulista enää. Paprikaa varmaan kasvatan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin kuin Tuulikille tuolla ylempänä kommentoin, on viljelykset suunniteltava oman käytön mukaan, eikä esimerkiksi tottumukseta.
      Chilit eivät tosiaan käy kaikille. Muistan, kun eräs Thaimaassa asunut ystäväni kertoi, että siellä monet vanhukset eivät pysty syömään kuin pelkkää riisiä. Heidän vatsansa ei enää kestä tulisia ruokia, kun ovat niitä ikänsä syöneet.
      Minä tykkään tulisuudesta pieninä ripauksina. Mutta tulisuuteenkin kuulemma turtuu ja haluaa aina vain tujumpaa. Täytyy pitää vissiin varansa... :D

      Poista
  6. Älskar chili! Har köpt fröer som ska i jord snart...bra med lite tips!
    Ha nu en skön helg, kram från Titti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack så mycket Titti! <3 Jag är glad om tips var till hjälp. :) Jag älskar chilipeppar också!
      Ha en trevlig lördag kväll! <3

      Poista
  7. Pidän chileissä niiden syvistä, raikkaista väreistä, toki maustakin. Hyvä konsti saada alkuun tasainen lämpö on siirtää ruukut itämisvaiheessa lattialämmityksen päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chilien värit ovat todella herkullisia ja antavat kauniin säväyksen satokauteen.
      Tuo lattilämmitys on loistokonsti saada chilit itämään tasalämmössä!

      Poista
  8. Minäkin kylvin pari päivää sitten muun muassa chilejä. Valitsin kylvettäväksi vanhan tutun ja satoisan Aji Cristalin sekä kokeiluun Chiluacle Negron.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla noita teidän chililajike vinkkejä! Laitan ne ylös tulevia vuosia varten. Uskaltaa paremmin kokeilla uusia lajikkeita, kun on kuullut muiden puutarhaystävien hyvistä kokemuksista. :)

      Poista
  9. Kattava postaus chilin esikasvatuksesta! Tänä keväänä en ainakaan toistaiseksi ole suunnitellut kylväväni chiliä, aiempina vuosina sitä on toisinaan ollut. Mutta ehtiihän tässä mieli vielä muuttua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos vinkeistä oli iloa!
      Niin, yleensä nuo suunnitelmat tuppaavat laajentumaan kevään edetessä. ;)

      Poista
  10. Vähän ennen joulua tulee yleensä laitettua itämään, niin kukkii jo hyvin, kun saa viedä kasvihuoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sä oot aikaisessa! Satoakin saat varmasti heti aikaisin keväällä.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!