keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Joulumaa

   *Yhteistyöpostaus Vääksyn Viherkukka


Joulukukista ei koskaan saa tarpeeksensa,
vaikka työskentelisikin niiden parissa.
Minulla on ilo päästä aina jouluisin
 yhteistyökumppani Vääksyn Viherkukan jouluhulinaan mukaan.
Kävin jo viime viikolla kuvailemassa kaikkea tarjolla olevaa ihanuutta.





 Tänä vuonna luonto- ja metsäteema ovat pinnalla joulukukissa .
Se on varmasti meidän suomalaisten mieleen.
Meille ei ole oikein "Amerikanmallinen" joulu kolahtanut.





Viherkukassa on runsaan kukkavalikoiman lisäksi myös paljon koriste- ja lahjatavaroita.
Lisäksi toimialaan kuuluu myös hautauspalvelu ja puutarhakauppa.
Viherkukka on pitkän linjan perheyritys, joka on toiminut Vääksyssä jo vuodesta 1979.
Pitkä kokemus takaa ammattitaitoisen palvelun ja laadukkaan valikoiman.
Valikoimasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. 
Kaiken hyväksi koetun perinteisen rinnalla, valikoimasta löytyy aina myös uusimpia trendejä. 
Ihailen yrittäjäperheen taitoa "haistaa" uudet tuulet,
jotenkin ihan kansainvälisellä meiningillä.





  



   


Punaisen sävyissä löytyy vaihtoehtoja,
hempeää vaaleanapunaista, "mummonkalsaria" :) ,  pinkkiä, liilahtavaa, joulunpunaista, karpalonpunaista...
Mikä on sun lempipunainen?
Mun suosikit ovat "mummonkalsari" ja karpalonpunainen. 




 




Tässä oli pieni maistiainen Viherkukan joulumaasta.
Kannattaa tulla itse paikan päälle katsastamaan kaikkea ihanuutta. 

Kauempana asuville vinkiksi, että Viherkukalta löytyy myös verkkokauppa.
Jos haluat muistaa joulukukalla Asikkalan tai Lahden seudulla asuvaa ystävääsi,
se onnistuu helposti täältä.
Tilaamalla joulukukat verkkokaupasta saat ilmaisen kuljetuksen Lahden ja Asikkalan alueelle.
Toimitukset 20.12. ja 22.12.
Tilaukset 3 päivää ennen toimitusta.

Viherkukassa voi osallistua myös Kotipalvelut Eija Bouras Oy:n  
Joulukukka vanhukselle -kampanjaan.
Kukat toimitetaan 15.-20.12. välisenä aikana.


 Mukavaa keskiviikkoa
ja 
rauhaisia jouluvalmisteluhetkiä!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta. 

20 kommenttia:

  1. Kauniita asetelmia ja tykkään noista luonnon jutuista asetelmissa.Mulla on hyasintti tuossa odottamassa laittamista johonkin astiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin luonnonkoristeet ovat niitä parhaimpia. Niihin ei kyllästy koskaan! <3

      Poista
  2. Kaunista värikästä joulukukka asetemia.
    Ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukukkia löytyy kyllä joka makuun ja väritoiveisiin. Se on ihanaa!
      Jaloritarinkukkia ja joulutähtiäkin tulee joka joulu uusissa sävyissä. Jokainen voi helposti rakentaa sen värisen joulutunnelman kotiinsa, mikä miellyttää eniten. Joulunpunainen ei ole ainoa vaihtoehto. :)

      Poista
  3. Mä en tajua miten jotkut ihmettelee sitä miten jaksan vapaa-ajallakin puutarhaa harrastaa. Tämä on niin oma höyrähtänyt lajinsa. On vaan onni tehdä sitä työkseenkin. Kukkakaupassakin voisin olla :D

    Ja ihanat noi eläinjoulupallot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin! On onni tehdä työkseenkin sitä mitä rakastaa vapaa-aikanaankin. Ja aika somasti meillä kummallakin taitaa vapaa-aika ja työ sekoittua yhteen. Eihän sille mitään voi, että kasvien kanssa puuhailuun on niin hurahtanut.
      Nuo eläinpallot olivat minustakin niin kauniita. Niissä on jotain vanhanaikaista tunnelmaa, mutta kuitenkin niin freesisti. <3

      Poista
  4. Todella kauniita jouluisia kuvia. Niin kauniita asetelmia ja kukkia. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joulukukat ovat vaan niin ihania tunnelman luojia! Niitä voisi katsella loputtomiin.
      Mukavaa viikon jatkoa myös Pihakuiskaajan puutarhaan! <3

      Poista
  5. Ihana paikka, niin ihana, kuin satumaa! Paljon kaunista katseltavaa, tuonne voisi unohtua! Vaikea olisi päättää mitä haluaisi ostaa...kaikki tietenkin! Kiitos kauniista postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satumaassa välillä tuntee olevansakin. Monena jouluna ulkona on ollut aika mustaa, mutta tuolla vihreyden ja kasvien keskellä sitä ei ole edes huomannut. On päässyt niin hyvin joulutunnelmaan, että sää on ollut toisarvoinen juttu.

      Poista
  6. Voi apua miten upeita amarylliksia! <3
    Pitäs kyllä päästä taas käymään Viherkukassa. Viime kesänä viimeksi vieraillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin!
      Minäkään en osaa päättää, minkä värisiä haluaisin.
      Tervetuloa käymään siellä, ehkä nähdäänkin! <3

      Poista
  7. Kauniita nuo kauhtuneen aprikoosinsävyiset (tai mummonkalsarit) ritarit. Ja ihanat eläinkuvapallot! Varmasti todella kiva työpaikka, jossa saa imeä kauneutta, kun puutarhassa siitä on nyt pulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhtunut aprikoosi on myös tosi osuva ilmaus tuolle mummonkalsarivärille. :)
      On tosiaan kiva työpaikka, jossa pääsee nauttimaan kasviterapiasta, kun puutarhassa ei ole kovin vihreää tällä hetkellä.

      Poista
  8. Voih, kunpa pääsisikin kukkakauppaan töihin ja erityisesti jouluna. Niin ihania houkutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Houkutuksia se onkin täynnä! :)
      Välillä miettii meneekö kaikki palkka kukkiin, kun tekisi mieli kaikkea... :D

      Poista
  9. Kaunista!
    Tuo pehmeän lohenpunainen amaryllis miellyttää ja ihastuttaa aina!

    Tunnelmallisia päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin kaunis ja herkkä!
      Ihana, kun leikkoamarylliksissä löytyy värejä niin valtavasti.
      Tunnelmallisia joulunaluspäiviä myös Mantelilaaksoon! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!