torstai 24. syyskuuta 2015

Tänään

daalia
Dahlia
ダリア

´Voiko onni olla tässä..`: laulaa Juha Tapiokin.
Mutta hyvä on ehkä olla katse jo hieman tulevassakin. Tai olisi hyvä olla.
Täällä Vaahteramäellä jäädään varmasti tänä syksynä ilman kukkasipuleita 
sekä myöskin kanervia ja callunoita.
Jotenkin on alkanut aistimaan syksyn, mutta en ole yhtään vielä sisäistänyt sitä.
Eilen oli syyspäiväntasaus ja puiden lehdet ovat yhtäkkiä kellastumassa.
Yleensä haalin noin 400-700 kukkasipulia jo hyvissä ajoin, fiilistelen, suunnittelen ja mietin.
Mutta nyt en ole yhtään katsonutkaan kukkasipuleita kaupoissa, 
muutaman kerran olen vilkaissut mainoskatalogeja.

Syitä on varmaan itsepetoksellinen syksyn kieltäminen 
ja ehkä nämä syyskukkijatkin saavat tulevaisuuden pyyhittyä pois hitaan hämäläisen mielestä.
Ilmakin on ollut niin lämmin, ettei kukkasipulien istuttaminen ole oikeastaan ollut vielä ajankohtaistakaan.
 Mutta haalia niitä olisi toki jo voinut ja ehkä pitänytkin. 

Nautitaan silti itsepetoksen uhallakin vielä kukkaloistosta!
Vai onko tämä sitä kuuluisaa ´Tartu hetkeen`-ajattelua...


punakosmoskukka
Cosmos bipinnatus
garden cosmos
オオハルシャギク  コスモス





lumikärhö
Clematis far. Summer Snow 
クレマチス

 jalokuunlilja
Hosta ´Tarhafunkia`-ryhmä
´Royal Standaard`
ギボウシ
Tämä kuunlilja on kyllä puutarhurinsa kanssa ihan samanlainen hämäläinen,
se alkaa vasta nyt aukaista nuppujaan.

 syysasteri
Aster novi-belgii
New York Aster or Michaelmas Daisy
ゆうぜんぎく  友禅菊 
Asterit saattavat kukkia vielä isänpäivänäkin.

 Keitaalla hopeavitjat ja hopeakäpälät reuhuavat.
Nuo ruukut ovat pienemmän terassin peruja,
uudella keitaalla ne tuntuvat vähän vaatimattomilta.
Ensi kesänä täytyy katsella sopivampia ruukkuja tai tehdä jotain kivoja ruukkuryhmiä.

daalia
Dahlia
ダリア


 kuutamohortensia
Hydrangea paniculata ´Praecox` 
ノリウツギ
Kuutamohortensia on kukkinut kohta kolme kuukautta.

 Siemenestä suorakylvetyt tuoksuherheet alkavat vasta nyt innostua.

Hajuherneen suosiminen osoittaa hienontunutta kauneusaistia.
~Jenny Elfving~

myskimalva
 Malva  moschata  
 ジャコウアオイ

 Ei tillinkukkakaan pöllömmän näköinen ole.

syyshortensia
 Hydrangea paniculata ´Jane` Little Lime  
 ノリウツギ(糊空木) 

rohtosuopayrtti
Saponaria officinalis  
 サポナリア

´Tartu hetkeen`  tarkoittaa varmasti myös oikeaan tilaisuuteen tarttumista.
Ehkä mun täytyisi edes hieman miettiä ensi kevään kukkaloistoa.
Paljon on kukkasipuleita entisistä vuosista jo maassa.
Ja monet sipulikukat leviävät myös vuosi vuodelta.
Mutta varsinkin jalostetut tulppaanit eivät meinaa kukkia kovin montaa vuotta loistokkaasti, 
jollei niitä nosta ylös välillä tai hanki uusia.

Puutarhanautintoja tänään ja tulevaisuudessa!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.



28 kommenttia:

  1. Ihania kukkaherkkuja, toinen toistaan kauniimpia. Myskimalvakin jatkaa yhä kukintaansa!
    Olen monta kertaa miettinyt, että mitäpäs, jos jättäisi sipulit ostamatta ja istuttamatta? Sitten tulee kauhea morkkis ja pelko siitä harmituksesta, mikä taatusti seuraa keväällä, kun kaikkialla on upeita tulppuja ja narskuja. Vaikka niitä nousisi omastakin pihasta, silti on huono omatunto ja meikäläinen vakuuttaa kädet kyynärpäitä myöten ristissä, ettei enää koskaan sipuliunohduksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Myskimalva kukkii yleensä ihan lumen tuloon saakka.
      Keväällä aina tuntuu, ettei sipulikukkia voi olla liikaa. Ne onneksi tosiaan leviävät itsestäänkin. Vanhojen pihojen scillamatot ovat aivan unelmia. Mutta ei sitä varmasti osaa olla yhtään sipulia ostamatta. Se kuuluu jotenkin syksyyn ja antaa toivoa, että talven jälkeen tulee uusi kevät.
      Mutta onhan tämä puutarhailu aika hassua, aina sitä vaan haluaa uutta. Mutta oisko sitä oikein elävä ja kunnossa, jos lakkaisi kokonaan mitään uutta haluamasta ja suunnittelemasta. Mutta saas nähdä, miten mulle vielä käy? Ehtiihän tässä vaikka kuinka vielä sekoamaankin kukkasipuleista.:)

      Poista
    2. Muistan viime syksynä, kuinka niiden sipulihankintojen kanssa tuli jälleen kerran hosuttua ja sitten sitä istutusaikaa olikin tosi pitkälle lämpimän syksyn vuoksi.
      Joo, sitä on jossain vaiheessa mukamas ihan varma, että nyt on piha valmis ja voikin aloittaa istumisen ja ihailun. Yksi hujaus vain, kun taas näkee jonkun ihanan kasvin ja niin sitä taas möngitään mullassa. Luultavasti juuri se tekeekin puutarhailusta niin mielenkiintoisen. Aina on jotain uutta ja jännää nurkan takana odottamassa.
      Blogissani on sinulle haaste.

      Poista
    3. Voi ihana Between! Kiitos kauniista sanoistasi ja haasteestasi! Minulle kävi aivan samoin kuin sinullekin. Siskoni haastoi kesällä vai oliko se jo keväällä tällä samalla haasteella. Kun en heti vastannut, koko haaste unohtui. Ja totesin haasteen olevan tosi vaikea. Erilaisia mutta niin ihania blogeja on vaikeaa laittaa järjestykseen. Mutta nyt lupaan kyllä tsempata.

      Poista
  2. Upeasti kuvattuja valkoisia kukkia - se on niin vaikeaa! Nauti nyt näistä kukista - ehdit vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko!
      Valkoisten kukkien kuvaamisen mäkin oon kokenut haastavaksi. Pilvisellä ilmalla on hieman helpompaa, kuin kirkkaassa auringonpaisteessa.

      Poista
  3. Nyt on ollut kyllä niin ihana lämmin syksy, että kaikki kasvit saa jatkoaikaa! Kaunista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilenkin oli todella leppoisan tuntuinen sää vielä illallakin. Olisi vaan vielä pitkän aikaa, mä en talvea kaipaa.

      Poista
  4. Kyllä kannattaa nauttia kukista niin kauan, kun niitä riittää! itsekin yritän olla ajattelematta syksyä, mutta ränsistyvä puutarha iskee todellisuutta silmille aika tehokkaasti. Sipuleita ehtii varmasti näillä keleillä vielä istutella pitkäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, imetään oikein kukkaloistoa ja vihreyttäkin talven varalle. Ehkä mäkin vielä ehdin riehaantumaan kukkasipuleista, kun sää on niin suotuisa.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Kaikkialla on tosiaan kosteaa ja tuoksukin on sellainen syksyinen.

      Poista
  6. Vielä monet kukat kukkivat tosi kauniisti ja todella tuntuu siltä, että vielä ei ole uusien sipulien aika.
    Toivottavasti tämä kesän jatkoaika vielä jatkuu.......
    Kiitos kauniista kukkakuvistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos nautit kuvista. Sitä jatkoaikaa täälläkin toivotaan. Syksykin osaa olla ihana, jos on leppoisat kelit.

      Poista
  7. 400-700 kukkasipulia/syksy. Huh. :) Ja mä kun luulin hamstanneeni tänä vuonna kunnolla kun istuttettavaa ois reilut 400 sipulia. :) Kevään odotus on ihan toista, kun on puutarha ja varsinkin kun on syksyllä tehnyt sipulihommia, jota odotellessa.

    Pitää kyllä myös satsata syksyn kukkijoihin, varsinkin kun katsoo noita sinun kukkijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi kukkasipulimäärät täytyy suhteuttaa tontin kokoon. Täällä Vaahteramäellä tuollaiset määrät eivät tunnu oikein missään. Sullahan on oikeastaan enemmän sipulikukkia kesäpesälläsi, jos 400 sipulia oot istuttamassa. :) Siellä taitaa olla myös kaikkia ihania vanhoja pikkusipuleita mahtavasti levinneinä. Sellaisesta täällä vasta haaveillaan, vaikka onneksi esim. scillat ja helmililjat ovat jo ihanasti levinneet meilläkin.
      Syyskukkijat ovat kyllä niin piristäviä, että niihin kannattaa kyllä satsata.

      Poista
  8. Ihania kukintoja vielä syyskuun loppupuolella. Näistä kannattaa nauttia. Valkoinen daalia kaunis, samoin syyshortensia. Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli!
      Kukat kyllä ilahduttavat erityisesti keväällä ja syksyllä. Kyllä niistä on nautittukin. Valkoiset kukat loistavat kauniisti iltahämärissä, se tekee niistä vielä ihanampia.

      Poista
  9. Kauniita kukkia!

    Sipuleita ehtii vielä hankkkimaan vaikka kuinka:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi!
      Onneksi sipuleiden aika ei ole vielä ohitse. :)

      Poista
  10. Ihania kuvia <3 hyvää syksyä sinulle :)

    - Maija -

    VastaaPoista
  11. Tykkään noista sun ruukkujen kasviyhdistelmästä. Näyttää oikein buenolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna!
      Sun tyylitajun tietäen, tää kommentti tuntui tosi hyvältä. :)

      Poista
  12. Tartutaan hetkeen ja ihaillaan juuri sitä mikä milloinkin silmää miellyttää!
    Silti kevät on jo hieman mielessä, juurikin niiden kukkasipulien osalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt minäkin pikkuhiljaa pääsen vähän tähän syysfiilikseen ja ehkä vähän jo innostuin kukkasipuleistakin.
      Nautin tänään tosi paljon kauniista päivästä ja alkavasta ruskasta.

      Poista
  13. Todella hienoja kuvia upeasta puutarhastasi.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!