maanantai 10. elokuuta 2015

Herkkuja sadosta


Vaahteramäen ainokaisen kirsikkapuun sato on ollut mahtava tänä vuonna.
Olemme syöneet kirsikoita ihan tuoreeltaan jo kaksi viikkoa,
 vaikka linnut ovat pitäneet huolen yläoksistojen sadosta. 
Mutta kirsikoita on riittänyt meille kaikille.
Eilen kokeilin kirsikkapiirakkaa,
jonka tein aiemminkin hyväksi todetulla piirakkaohjeella.
Tällä samaisella ohjeella teen; raparperi-, mustikka- ja omenapiirakatkin.
Aina toimii ja on todella helppo sekä nopea leipomus.
Ainut hidas osio, kirsikkapiirakan valmistamisessa, oli kirsikan siemenien poistaminen.
Ne kannattaakin poistaa tarkasti, muuten joltain maistelijalla voi vaikka hammas lohjeta.


NOPEA  MARJAPIIRAKKA
24 annosta

2 munaa
1 1/2 dl sokeria
100 g voita sulatettuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
kirsikoita tai marjoja
1/2 dl vanilijakastiketta 

Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää voisula ja vehnäjauho-leivinjauhoseos
Levitä taikina 25 cm:n uunivuokaan ja lisää hedelmät/marjat sekä vaniljakastike. 
Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.
Tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

Kaksinkertainen annos riittää uuninpellille.

Omenapiirakan ohjeen löydät täältä.


Kirsikkapiirakan lisäksi tein mustikkamuffinsseja.
To Die For Blueberry Muffinsien ohjeen löysin 
Meillä ei sattunut olemaan kuin pienempiä muffinssivuokia,
 joten sain reseptillä 20 kpl muffinseja.
Ei ihan heitetty henkeämme, vaikka muffinssit olivatkin taivaallisen hyviä 
ja maistuivat sekä lapsille että aikuisille.
Taikina maistui raakana niin makealle, että oikein hirvitti.
Mutta mustikat tasoittivat makeutta hyvin, eivätkä valmiit muffinssit olleet yhtään liian makeita.
Laitoin pintamuruja vain puolet annoksesta, kun liika makeus pelotti.
Mutta seuraavan kerran laitan kyllä koko annoksen, 
ne varmasti kruunaavat sekä ulkonäön että maun lopullisesti.


Kannattaa kokeilla kumpaakin reseptiä.
Herkullisia hetkiä sekä tuoretta että leivottua satoa maistellessa!

4 kommenttia:

  1. Olen tehnyt tuolla ensimmäisellä ohjeella kaikenlaisia piirakoita ja hyvin onnistuu. Jostain blogista sen vuosi sitten bongasin. Rapskuaikaan tein ohjeella niin usein piirakkaa, että se alkoi jo kaipaamaan vaihtelua. Niinpä laitoin piiraaseen toscapinnan ja taas maistui herkulliselta. Pitääkin taas leipoa, kun kahvipullavarastot on kaikki syöty loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varma ohje, ei voi epäonnistua. Vuosi sitten jaoin saman ohjeen omppupiiirakkaan täällä. Mutta ohje on alunperin Valion Lämpimäisiä-kirjasta, joten se voi olla ollut jossain muussakin blogissa.
      Laitan välillä rahkaakin tuohon päälle, niin saa vähän erilaisen. Mutta tietty se joskus alkaa kyllästyttämään, jos aina tekee samalla ohjeella. Itsekin pitäisi enemmän vaan kokeilla uusia reseptejä. Mutta niin helposti jumahtaa tuttuihin ja turvallisiin.
      Tuo toscapinta kuulostaa herkulliselta, täytyykin joskus kokeilla.

      Poista
  2. Oo, kuulostaapa hyvälle (ja näyttää) :)

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!