sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kesän muistoja



Sain kaksi mukavaa haastetta kuluneeseen kesään liittyen.
Laura Elämää Paratiisinpalasessa-blogista haastoi Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista-haasteella ja 
Kruunu Vuokko Puutarhan Lumo-blogista puolestaan haastoi kuusi kuvaa kesästä-haasteella.

Ajattelin vähän oikaista ja yhdistää nämä kaksi haastetta,
 ja nimittää tämän postauksen vain kesän muistoiksi.

Kylläpä olikin ihanaa selata kesän kuvia ja ihmetellä kaikkea sitä vihreyttä, 
jonka olin jo oikeastaan unohtanut.
Onpa kesä on ihanaa aikaa.





























Tämän haasteen saa napata mukaan ken haluaa ja sellaisena kuin haluaa.
On suorastaan terapeuttista selailla kesäisiä kuvia, kokeilkaapa.

Mutta nyt mä lähden ulos virittelemään jouluvaloja.
Rauhallista sunnuntaita!










17 kommenttia:

  1. Voi miten kivoja kuvia kauniista pihastasi ja kasveista. Hienoa, kun vastasit haasteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko!
      Teki tosiaan hyvää selailla kesän kuvia. Sitä jotenkin hämmästyi kaikesta vehreydestä ja runsaudesta, on jo jotenkin tottunut tähän lehdettömyyteen. Kiitos haasteesta, siitä sai uutta inspiraatiota ja taas päässä muhii uusia ajatuksia ensi kesää ajatellen.
      Hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Huokaus tuota kesän kauneutta; puutarhanne on upea! Istutin vielä melko myöhään tuon Rosa Mundin, toivon että lähtee keväällä kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Minäkin huokailin ja hämmästelin kesän kauneutta.
      Mulla on ollu toi Rosa Mundi varmaan kuusi vuotta. Aina talvella paleltuu muutama verso ylhäältä ja napsaisen ne keväällä pois. Ja joka kesä se on kukkinut silti kauniisti. Kyllä se sun taimi varmaan hyvin lähtee, kun juuret on turvassa maan uumenissa. Äläkä pelästy, jos keväällä näkyy muutama musta verso, napsaiset ne vaan poikki.
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Todentotta on terapeuttista katsella kesäkuvia - myös toisten blogeista! Kiva kun vastasit haasteeseen!
    Ihan epätodellisen ihania kuvia ja kesätunnelmia oletkin löytänyt. Kyllä se kesä vain on ihanaa aikaa.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura ja kiitos myös haasteesta! Haasteen myötä aloin selailemaan kesän kuvia ja vietin ihanan hetken kesän tunnelmissa. On ollut tosiaan mukava myös nähdä muiden kesän tunnelmia ja fiilistellä.
      Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

      Poista
  4. Ihastuttava kesä on ollut sinulla! Kauniita kuvia. Erityisesti pidin tuosta kuvasta numero 12, jossa on vaaleanpunaisen ja sinisen sävyjä, valtavan kaunis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pelaguu!
      Tuo kuvan 12 kukkapenkki aina ryöpsähtää jossain vaiheessa kesää aivan villiksi. Mielestäni on kiva, jos jossain kohtaa puutarhaa on jokin vähän vallaton kohta. Korkeat kasvit saavat kieppua tuulessa vapaasti.
      Tykkään myös säntillisyydestä. Ja välillä väsähdän korkeisiin kasveihin, jotka eivät pysy itsekseen pystyssä.
      Ehkä olis parasta, että puutarhassa on monenlaisia tunnelmia, joka mielentilaan.

      Poista
  5. You have beautiful memories of summer! I love your roses.

    Thank you for visiting me and for the nice comment.
    Carolyn

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You Carolyn!
      I love roses too. And you have so lovely garden and house in lovely place. I love ´Anne of Green Gaples`-books, do you live in that same beautiful Island?

      Poista
  6. Tuo vihreys, ja valoisuus...
    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, onko joskus ollut noin valoisaa ja vihreää???
      No, puolen vuoden päästä on taas jo mahtavaa ja meillä kauhea kiirus...

      Poista
  7. Kiitos, kun vastasit haasteeseen. Todella ihanat ja voimaannuttavat kuvat.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!