keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Tuoksupelargoni

Pelargonium x graveolens


Eteisessämme tuoksuu sitruunalle ja ruusulle.
Tuoksupelargoniaa voi vähän heilauttaa, kun vieraita on tulossa ja hetkessä on tuoksuu hyvälle.
Tuoksuu mummon siskon, Eeva-tädin kodilta.
Tuoksupelargoniaa on ennen sanottukin "Ravista kukkaa, pastori tulee" -kasviksi tai tuoksupielikiksi.
Ruotsissa kasvia on kutsuttu myös eukonpieruksi (käringsfes) ja hyväntuoksuiseksi (luktegott).
Tuoksupelargoni on vanha kasvi, sen tiedetään tulleen Ruotsiin jo 1700-luvun loppupuolella.
Se oli tavallinen ruukkukasvi Suomessakin jo 1800-luvun alun säätyläiskodeissa.


Sitä ei juurikaan saa kukkakaupoista, mutta koska se on helppo juurruttaa, se on levinnyt kaikkialle.
Olen itsekin kasvattanut tuoksupelargonini ystävältäni saamasta pistokkaasta, 
enkä ole aivan varma lajikkeesta.
Epäilen, että kyseessä on ´Dr Westerlunds blomma`.
 (Jos joku lukijoista tietää paremmin lajikkeen, saa korjata.)
Lajike on nimetty enköpingiläisen lääkärin mukaan,
 jonka mielestä ilma oli raikkaampaa, kun huoneessa oli hyväntuoksuinen pelargoni.

Uskotaan myös, että tuoksupelargoneilla on rauhoittavia
 ja kipua lievittäviä sekä jännitystiloja helpottavia vaikutuksia.
Ja niiden tuoksuaineita käytetään aromaterapiassa.

Etelä-Afrikassa tuoksupelargonioita on käytetty hammas ja korvasäryn hoitoon.
Rullattu lehti laitettiin kovaan ja särkevän hampaan päälle.

Tuoksupelargoneja voi käyttää myös itikoiden karkoitukseen.
Lehtiä voi hieroa ihoon, ja itikat pysyvät loitolla.

Tuoksupelargonioiden lehtiä ja kukkia voi käyttää myös ruanlaitossa ja leivonnassa.
Kannattaa kuitenkin varmistaa lajike ja sen soveltuvuus elintarvikkeeksi, 
ennen kuin ryhtyy leivonta- tai ruoanvalmistuspuuhiin.


Ihanat pelargonit kirjasta (Rosén & Rasehorn) löysin seuraavan kakun ohjeen:

Bergabackenin pelargonikakku

Ainekset:
150 g voita
2 dl sokeria
1 muna
10 ´Tohtori Westerlundin kukan` lehteä
2,5 dl jauhoja

Kuorrutus:
1 dl sitruunanmakuista tomusokeria
1/2-1 rkl vettä
5 ´Tohtori Westerlundin kukan` lehteä

Säädä uuni 175 asteeseen.
Käytä noin 1,5 litran irtoreunavuokaa.
Hienonna lehdet.
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja sekoita taikina.
Sekoita joukkoon pelargoninlehdet ja viimeiseksi jauhot. 
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.
Kypsennä kakkua noin 20 minuuttia.
Anna kakun jäähtyä ja levitä sille kuorrute.
Koristele valmis kakku eri pelargonien kauniilla lehdillä ja kukilla.

Tuoksupelargonini on kesät, talvet eteisessämme, en siirrä sitä autotalliin talvehtimaan.
Eteinen on tosin hieman viileämpi kuin muut huoneet. 
Joinain talvina se näyttää vähän rupsahtaneelta, mutta kevään mittaan se kyllä kaunistuu.
Kevättalvella sitä voi leikata rajustikin, niin että vain kolmasosa kasvista jää jäljelle.
Ja leikatuista latvapistokkaista voi lisätä kasvia.
Tuoksupelargoni juurtuu yleensä muutamassa viikossa, 
ihanteellinen juurtumislämpötila on noin 21-24 astetta.
Minäkin otin uusia pistokkaita tuoksupelargoniastani.

Myös Englannin pelargonini, (toiselta nimeltään jalopelargoni) ´Royalty White` 
Pelargonium Domesticum-Ryhmä
 on selvinnyt taas yhdestä talvesta.
 Se tekee kukkanuppuja jo täyttä häkää.
Talvetan englannin pelargonini autotallin ikkunalla, valoisassa ja viileässä.
Olen tuonnut sen sisälle, valoisalle ikkunalle muutamia viiikkoja sitten.
Kesällä siirrän sen ulos.
Kasvukaudella se tarvitsee paljon valoa ja vettä sekä ravinteita kukkiakseen.
Kukkineet kukat kannattaa leikata pois, jotta kasvi alkaa kukkia uudelleen.

Täällä Vaahteramäellä valkoinen lumi peittää taas puutarhan.
Mutta kyllä se kevät vielä tulee, viikonlopuksi on jo luvattu lämpimämpää.
Kevättä odotellessa hoidetaan huonekasveja ja suunnitellaan kesää!

P.S. Tervetuloa blogin uudeksi lukijaksi Tuitiina!


21 kommenttia:

  1. Olen ollut tietoinen tuoksupelargoniasta, mutta sitä en tiennyt että kuinka moneksi siitä on! Vaikka kuinka ja paljon hyviä ominaisuuksia! Aivan mahtava pelargooni! Kakkukin ja ei niinkään vaikea oloisen tuntuinen leivottavaksi. Ompa erikoinen joka on varmasti hyvää. Teillä on hyvä kun on tuo hieman viileä eteinen jossa se viihtyy ja kun katson kuvaa missä se on niin eteinen on kaunis ja pelargooni sopii siihen täydellisesti. Englannin pelrgooniisi ilmestyy pian kukkia ja mitkä ihanteelliset olotilat on myös autotallin valoisan ikkunan edessä.
    Kiitos kun kerroit näin taitavasti ja mielenkiintoisesti kaikesta ja toivotan oikein nautinnollista hyvn mielen illlanjatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Sirkka!
      Ja kiva jos löysit jotain uutta tuoksupelargoniasta. En itsekään ole vielä kokeillut kakkua, mutta kuulosti tosiaan ihan helposti leivottavalta.
      Oikein ihanaa illanjatkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Upeita Pelargoioita!
    Ja kiva tuo kakku-ohje, olisi kiva maistaa pelargonia-kakkua joskus!

    Blogissani on sinulle haaste "Kirjoittaja Blogin takana", käyppäs kurkistamassa =)
    Olisi hauska lukea ajatuksiasi!
    Mukavaa aurinkoista viikkoa,
    Karolina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karolina!
      Ja otan mukavan haasteen mielelläni vastaan.
      Aurinkoista päivää sinnekin!

      Poista
    2. Hei. Olen etsinyt tuoksupelargoniaa. Olisiko kellään antaa pistokasta.puh0440160369

      Poista
    3. Hei. Olen etsinyt tuoksupelargoniaa. Olisiko kellään antaa pistokasta.puh0440160369

      Poista
  3. Ihania tuoksupelargoneja. Olen joskus tuonut pistokkaita etelänlomaltani, mutta ne eivät valitettavasti lähteneet kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko!
      Harmi etteivät tuliaispistokkaasi ole lähteneet kasvuun. Katsotaan miten mun pistokkaille käy..
      Aurinkoista päivää!

      Poista
  4. Hei Riina
    Rakastan pelargonioita ja duftgeranier. Se tekee sinusta näyttävät liian!
    terveiset
    Jette Majken

    VastaaPoista
  5. Hei Riina,
    Kiitos käytännöllisestä tiedosta!
    Minulla olisi nyt kysymys, että tiedätkö mistä tämän Pelargonium graveolens-in voi ostaa/hankkia?
    Olen etsinyt jo pitkään, enkä tärmännyt siihen (.
    Kiitos etukäteen,
    Kevätterveisin,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Saunio!
      Kiva jos sait jotain uutta tietoa tuoksupelargonioista.
      Puutarhamessuilta löytyy aina kiva valikoima pelargoneja ja suosittelen myös Pukin puutarhaa. (http://www.pukinpuutarha.com/ )
      Éthän vaan ole tulossa torstaina puutarhamessuille Helsinkiin, voisin tuoda sinulle pistokkaan?
      Kevatterveisiä sinullekin!

      Poista
    2. Hei, viestiketjusta on jo aikaa ja voi olla, että olette jo löytäneet Graveolens-pelargoniat, mutta itse olen ostanut omat Graveolens-taimet (+ muut tuoksupelargoniat) Hyötykasviyhdistyksen syystorilta Helsingin Annalasta. Myös yhdistyksen kevättorilta niitä kannattaa kytätä. Hyötykasviyhdistyksellä on myös muualla Suomessa toimipisteitä, joten kannattaa tsekata yhdistyksen sivut.

      Poista
  6. Hei,

    Isoäidilläni oli keittiössä tuoksupelargoni, se imi ruoankäryt ja raikasti ilman ihanasti! Isoäidin kuoltua myös pelargoni pääsi harmikseni kupsahtamaan, ennen kuin älysin pelastaa sen. Olen kaivannut kyseistä kasvia ja etsinyt jo pitkään tuoksupelargonin pistokasta tai tainta. Tiedätkö, mistä sellaisia voisi saada? Tai liikenisikö sinulta? Vaihdossa voisin tarjota yrttien taimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on täysin sama ongelma! Pelastusta yritettiin, mutta kasvi nuupahti. Olen myös yrittänyt etsiä tätä joka paikasta, mutta mistään tai keneltäkään ei tunnu löytyvän.

      Poista
  7. Hei,

    Monet kirjoittavat että tuoksupelargonista on helppo ottaa pistokkaita ja että sen saa helposti juurtumaan. Minulla on hieman huonompia kokemuksia.

    Miten, mistä milloin pistokas kannattaisi leikata? Olen ainakin luullut, että haarautuvan varren alapuolelta niin että pistokkaaseen jää useampi lehtivarsi. Olisikohan näin keskitalvella mahdollisuuksia onnistua tässä?

    Viime kesänä löysin vihdoin lähes metrin korkuisen, pallomaisen tuuhean sitruunantuoksuisen pelargonin. Sen yksittäiset lehtivarret ja ehkä vahvemmatkin varret alkoivat kuitenkin syksyä kohden kasvaa valtavasti pituutta. Kun leikkelin kuivvuneita lehtiä pois, hontelot varret katkeilivat helposti. Kun

    Kasvin venyttyä entistä pidemmäksi, sen tukemiseen olisi tarvinnut melkein onkivavan pituisen tukikepin. Ennen kuin sellaista löysin, kasvi oli taipunut, osa oksista jo kaksinkerroin ja lehtivarret alkoivat kasvaa villisti moneen suunteen, valoa kohti luultavimmin. Nyt takkutukka on melkoisen eri näköinen kuin kesällä :-)

    Vaikka kasvi oli koko ajan ikkunan edessä, suomalaisen syksyn valottomuus ehkä aiheutti lehtien kuivumista ja tuota pituuskasvua? Pitäisiköhän sitä jatkuvasti käännellä, jotta saisi tasaisesti valoa? Tasainen kastelukin taisi joskus olla hiukan vähemmän tasaista.

    Miten villin vois estää? Vielä se kuitenkin levittelee onneksi hyvää tuoksuaan.

    Monta kysymystä silmäterästä...Osaisitko neuvoa?

    Noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Noora!

      Tässä tulee vähän omakohtaisia kokemuksia kysymyksiisi, toivottavasti niistä on apua.

      -Pistokkaita voi ottaa milloin vain kasvukauden aikana, paras ajankohta on keväällä tai elokuussa. Itse olen ottanut pistokkaita maaliskuussa.
      - Pistokkaiksi valitaan kukkimattomia 4-6 lehtisiä ja 8-10 cm:n pituisia versoja. Ne kannattaa leikata puhtaalla veitsellä. Pistokas leikataan irti aivan emokasvin lehtihangan yläpuolelta. Tämän jälkeen pistokkaan tyvestä leikataan pala; oikea leikkauskohta on juuri pistokkaan alimman nivelen alapuolelta. Alimmat lehdet poistetaan ja jäljelle jätetään 2-3 melko kehittynyttä lehteä.
      Itse en ole aivan kirjaimellisesti noudattanut noita ohjeita, olen ottanut pistokkaat katsomastani sopivista paikoista ja poistanut liiat lehdet haihdutuksen estämiseksi.
      - Mutta sitten tulee tärkeää tietoa:
      Olen istuttanut pistokkaat puhtaaseen taimimultaan. Ja lisännyt pistokkaan juurtumiskohtaan Neudorffin juurtumishormonia. Se on mielestäni suuri apu juurtumisessa.
      - En ole peittänyt istutettuja pistokkaita millään muovihupuilla enkä ole kastellut liikaa. Pelargonit saa helposti mätänemään ja homehtumaan liialla kosteudella.
      - Tuoksupelargonit ovat hauraita ja katkeilevat helposti. Myös versot ovat hanakoita kasvamaan valoa kohti ja usein niistä tulee honkkeloita hujoppeja. Tuoksupelargoniaa kannattaakin latvoa aina muutaman kerran vuodessa, niin se pysyy kauniin muotoisena ja samalla saa uusia pistokkaita.

      Kokeile näillä konsteilla ja pelargoneista löytyy myös paljon kirjallisuutta jos aihe kiinnostaa.
      Mukavaa kevään odotusta ja pelargonin tuoksuja! :)

      Poista
  8. Miten juurruttaminen käytännössä tehdään? :)

    VastaaPoista
  9. ...huomaan että yllä on ohjekin, mutta siis olen itse pannut tuollaisen leikatun pätkän vain veteen. Mutta se ei kasvata mitään juuria siinä. Pitääkö se siis panna mieluummin suoraan multaan? Juurtuuko ilmankin sitä juurtumishormonia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen onnistunut paremmin juurruttamalla suoraan multaan. Myös ilman juurrutushormonia on onnistunut, mutta tuo hormoni auttaa kyllä paljon ja nopeuttaa hommaa.
      Minullakaan ei ole pelargonien juurruttaminen vedessä onnistunut koskaan.
      Toivon, että saat juurrutuksen onnistumaan ja saat nauttia useasta uudesta aarteesta! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!