perjantai 20. tammikuuta 2012

Huonekasviterapiaa osa 1


Olen joskus kuullut sellaisen sanonnan;
että kukka ja lamppu palamassa ikkunalla, kertoo että talossa asuu ystävällisiä ihmisiä.

Onkin aika vaikea ajatella, että kukkia rakastavat ihmiset ovat pahoja tai ilkeitä. Vai onko niin että kukat tekevät meille niin hyvää että äkäisistäkin ihmisistä tulee leppoisia?
Oli miten päin vaan niin kukat ja vihreä tekevät hyvää.

Nyt kun ulkona tuiskuttaa ja vihreyden kaipuu on suurimmillaan, huonekasveista voi ammentaa vihreää energiaa.
Kohta päiväkin pitenee ja uusi kasvukausi alkaa. Vielä hetken kasvit viettävät lepokauttaan ja pärjäävät vähemmällä kastelulla ja ilman lannoitusta. Kun päivä pitenee ja kasvit alkavat kasvaa, lannoituksen voi aloittaa. Lannoittaa ja kastella kannattaa kuitenkin maltillisesti. Kasvit kuolevat helpommin liikakasteluun ja lannoittamiseen kuin kuivuuteen. Tämä on kuitenkin yleispätevä sääntö ja jokainen kasvi on yksilö ja tarvitsee yksilöllistä hoitoa.

Keväällä monia huonekasveja voi lisätä pistokastaimista, joita voi juurruttaa vaikka vesilasissa. Itsekin muistan monia ystäviäni, kasveja katsellessa.
Jaettu ilo, on paras ilo.

Tässä muutama Vaahteramäen terapeutti:

HERTTALYHTY
Ceropegia woodii
(pistokas saatu kuopsuttajaystävä Katariinalta)
- Kestävä laji itä-, länsi- tai eteläikkunalle.
- Anna kuivahtaa kastelujen välillä.
- voidaan lisätä mukuloista tai pistokkaista tai pitkän pistokkaan voi kiertää rullaksi ja laittaa tyvipää veteen, juuret muodostuvat nopeasti nivelkohtiin.
- Nimi tulee pieniä lyhtyjä muistuttavista kukinnoista.


ISOPOSLIINIKUKKA
Hoya carnosa
(saatu ihanalta Anopilta)

- Sietää varjoisaakin kasvupaikkaa, mutta kukkiakseen tarvitsee kunnolla valoa.
- Kastellaan runsaasti, mutta mullan kannattaa antaa kuivahtaa kastelujen välillä.
- Lisäys pistokkaista.


KULTAKÖYNNÖS
Epipremnum pinnatum
(saatu rakkaalta Äidiltä)
- Kestävä, sietää sekä varjoa että valoa.
- Anna kuivahtaa kastelujen välillä.
- Lisäys pistokkaista.
Kultaköynnöstä kannattaakin välillä leikeillä, muuten siitä tulee vaan pitkää pötköä.


SIROLIUSKA-ARALIA
Schefflera arboricola
( pistokas saatu kuopsuttajaystävä Katariinalta)

- Helppohoitoinen.
 Etäälle ikkunasta tai länsi- tai itä-ikkunalle. Liian kirkkaassa valossa lehdistä tulee kalpeat.
- Voi kastella runsaasti, mutta mullan kannattaa kuivahtaa kastelujen välillä.
- Latvapistokkaat otetaan keväällä ja juurrutetaan mullassa.
(Muistaakseni itse juurrutin vesilasissa ja hyvin onnistui.)


ISOPUNASARJA
Clivia miniata
(alku mieheni isoisän äidiltä)

kuvat huhtikuulta

- Viihtyy länsi- tai itäikkunalla.
- Vaatii talvella lepovaiheen, jolloin ei paljon kastella. Myös viileä lämpötila edistää kukintaa.
Vaahteramäellä kasvi on aina samassa paikassa olohuoneessa. Kastelua kyllä vähennän talvella.
- Anna kuivahtaa kastelujen välillä.
- Istuta pieneen ruukkuun ja anna olla rauhassa. Vaihda multaa harvoin.
- Tuottaa aikaa myöden sivuversoja, joista kasvia voidaan jakaa.
- Kukkii keväällä. Vaahteramäellä kesti 7 pitkää vuotta ennen kuin kliivia (kuten vanha kansa sanoo) suostui kukkimaan.


ENKELINSIIPI
Begonia conchifolia
(pistokas saatu kuopsuttajaystävä Maaretilta,
myös rakkaalla Sylvia-mummollani oli aina enkelinsiipi)

- Viihtyy huoneenlämmössä ja valossa mutta ei siedä paahdetta.
- Pintamulta saa kuivahtaa kastelujen välillä, mutta ei siedä kuivuutta.
- Viihtyy pienessä ruukussa.
- Lisätään latvapistokkaasta tai lehdestä. 


Taidankin jättää loput terapeutit jatko-osaan, tulee muuten liian pitkä juttu ja väsytte lukemiseen.
Eli jatkoa seuraa joku päivä.
Mukavaa viikonloppua!











3 kommenttia:

  1. heips, Mulla onkin uusien viherkasvien hankita menossa, kun sain sen ikkunalaudan. (kävitkö kurkkaamassa?)Jolla onneksi on kasvi, ettei mene sananlasku ohi:)Kivaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
  2. Tuo Herttalyhty on hieno! Haluan sellaisen, on jo amppelikin valmiina. Ja tuo kastelujen välillä kuivuminen sopii enemmän kuin hyvin! Joskus näköjään hankkii ruukun ensin, ja sitten vasta löytää siihen täydellisen kasvin. Viherkasveista kaipaankin pientä esittelyä ja hoito-ohjeita. Miten muratti saadaan säilymään kauniina ja elävänä kauemmin kuin 1-2kk? Nimim. monta murattia hankkinut ja kuihduttanut, vain Jukka-palmut hengissä säilyttävä viherpeukalo

    VastaaPoista
  3. Hei Kati!
    Kävin kurkkaamassa.
    Ja oli sulla lamppukin.
    Nyt vain kyläreissuilla pistokkaita haalimaan tai sitten kukkakauppaan terapiareissulle.
    Näin talvella kontrasti, ulkona olevan valkean maiseman ja kukkakaupan väriloiston välillä on mahtava elämys.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!