syyskimikki
Actaea simplex ´Atropurpurea`
シミシフーガ 'アトロパープレア'
Syksyn jännittävin odotus puutarhassa
kohdistuu syyskimikin kukintaan.
Ehtiikö tämän tummalehtisen kaunottaren tiukkaan palloon puristetut nuput
aueta ennen pakkasia...
Tänä vuonna odotus palkittiin.
Säät ovat olleet suotuisat ja
valkoiset, kauniin pitkämalliset kukinnot ovat auenneet.
Pidän syyskimikistä valtavasti.
Sen tumma lehdistö tuo kontrastia istutuksiin
ja pitkän huiskeat kukkavanat ovat
näyttäviä ilmestyksiä ruskaisen puutarhan keskellä.
Jätän kukinnot aina talventörröttäjiksi,
jotta lumen keskelläkin nämä korkeat kukinnot tuovat iloa.
Toivon lämpimien säiden jatkuvan,
sillä vielä on paljon nuppuja aukeamatta.
Puutarhan kasvivalinnoissa kannattaa miettiä kukinta-aikoja.
Varhaisimmat perennat aloittavat kukintansa huhtikuussa
(jotkut jopa maaliskuussa hyvinä vuosina).
Myöhäisimmät perennat puolestaan avaavat nuppunsa näin lokakuussa,
kuten tämä syyskimikki.
Törmäkatkero (Gentiana septemfida) on myös mahtava syyskukkija.
Se aloittelee parhaimmassa tapauksessa jo elokuussa,
mutta jatkaa upean sinistä kukintaansa ihan loka-marraskuulle saakka
riippuen kasvupaikasta ja säistä.
Eli perennapenkki voi hyvässä lykyssä loistaa seitsemän kuukautta,
tai lauhoina talvina jopa 9 kuukautta.
Suomen kesä on lyhyt,
mutta puutarhuri voi hieman pitkittää sitä kasvivalinnoillaan.
Myös sipulikukkien avulla tätä kukintakautta voi jatkaa kummastakin päästä.
Ensimmäiset sipulikukat ovat lumikelloja ja krookuksia.
Myöhäisin kukkija taitaa olla syysmyrkkylilja eli alastonimpi (Colchicum autumnale).
Syysmyrkkyliljat näyttävät krookuksilta, mutta kukkivat näin syksyisin,
vielä lokakuussakin.
Nyt on juuri oikea aika istuttaa kevään sipulikukkia.
Mieti, mitkä kohdat puutarhassa sulavat lumesta ensimmäisinä ja
istuta niihin varhaisia kevätkukkia.
Tulppaanit ja narsissit ovat kauniita,
mutta ne kukkivat yleensä vasta ensimmäisten perennojen kanssa yhtäaikaa.
Siksi kannattaa panostaa erityisesti pieniin sipulikukkiin,
jotka kukkivat heti lumien sulettua ja jopa lumen seastakin.
Olisi kiva kuulla myös sinun vinkkisi.
Kerro, mitkä kasvit kukkivat puutarhassasi ensimmäisenä ja viimeisenä.
♥
Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös
facebookissa, instagramissa, Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi,
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.