perjantai 26. toukokuuta 2023

Vaahteramäen kukkivat puut: kirsikka

 

Vaahteramaen kukkivat puut

kärperön kirsikka
Prunus cerasus
さくら

Kun hanamista puhutaan oikein kirjaimellisesti, 
silloin yleensä tarkoitetaan kirsikankukkien katselujuhlaa. 
Hanamia voi toki viettää katsellen kaikenlaisia kukkiva puita,
esimerkiksi meillä Suomessa omenapuita.
Nyt on kuitenkin ollut syytä Hanamiin myös kirsikoiden kukinnan vuoksi.
Keitaamme keskipisteenä on upea kärperön kirsikka,
joka jaksaa ilahduttaa meitä ihmisiä sekä pölyttäjiä vuodesta toiseen.
Valkoinen kukkapilvi on uskomattoman runsas 
ja sen äärelle tekisi mieli melkein leiriytyä.
Kukinta kestää viikosta kahteen, säistä riippuen.
Helteet tai sateet nopeuttavat kukkien lakastumista.
Vielä kirsikka on upean valkoinen, 
mutta keitaan terassi alkaa olla myös vähän valkopilkullinen, 
kun kukkien terälehdet ovat tippuneet siihen.
Sekin on kaunista.
Juuri tämä ohikiitävä kauneus tekee tästä kirsikan kukinnasta erityistäkin erityisemmän. 
Sitä odotetaan kiihkeästi ja 
se on tärkeä kevään merkki koko meidän perheelle.
   


Vaahteramaen kukkivat puut
   

  Kirsikkapuumme tarinaa voi käydä lukemassa useammasta eri postauksesta:

Postauksissa näkyy myös selkeämmin puu kokonaisuudessaan.


Vaahteramaen kukkivat puut

Iloa päivääsi!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

10 kommenttia:

Olen iloinen jokaisesta kommentista!