lauantai 29. huhtikuuta 2023

Venuksenkenkä

Kasvi saatu blogiyhteistyönä Huiskula Oy:ltä
 

venuksenkenkä
Paphiopedilum
パフィオペディルム


Olen möyrinyt joka päivä puutarhassa
ja leikellyt pensaita ja tehnyt muita kevättöitä.
Myös sisällä olevat kasvit kiinnostavat edelleen, 
vaikka puutarha vihertyy silmissä ja sieltä löytyy uusia ilonaiheita päivittäin.

Ilonaiheita löytyy nimittäin myös sisätiloista.
Olohuoneen ikkunalla minulla on pitkä rivi perhosorkideoita,
jotka kukkivat oikeastaan koko ajan.
Ne ovat jo vuosia vanhoja ja 
niin helppohoitoisia.
Olen viime aikoina lukenut muutamaakin romaania
 kasvitieteilijöistä ja orkideaharrastajista.
Ehkä niiden vaikutuksesta olen alkanut itsekin innostua 
orkideasuvun kasveista yhä enemmän.
Suomessa orkideaharrastajia on paljon
ja heidän tietämyksensä ja lajikemääränsä ovat huikeita.
Itse olen innostunut vasta näistä yleisimmistä ja helposti saatavista lajikkeista.
En tiedä, jääkö tämä innostus tähän tasolle,
vai johtaako se joskus hieman pidemmälle.
Tällä hetkellä kuitenkin ihailen ja innolla seurailen 
omia muutamia orkideasuvun kasveja.



Uusin tulokas on venuksenkenkä,


    Venuksenkengän hoito-ohje:

- Viihtyy hajavalossa, ei kestä paahdetta ja suoraa auringonvaloa
- Venuksenkenkä pitää lämmöstä, alle +15 astetta on liian vähän.
- Kastele säännöllisesti. 
Kasvualustaa ei saa päästä kuivumaan kokonaan.
Talvella voi kastella hiukan niukemmin.
Sen voi kastella myös upottamalla, kuten esimerkiksi perhosorkideat.
- Lannoita orkidealannoitteella kerran kuussa keväästä syksyyn.
Talvella se ei tarvitse lannoitusta.
- Venuksenkenkä ei tarvitse lepokautta.
- Kasvualustana käytetään orkideoille tarkoitettua kasvualustaa, 
se ei viihdy tavallisessa mullassa.
- Mahdollisia tuhohyönteisiä ja kasvitauteja ovat 
kilpikirvat, vihannespunkit ja sienitaudit.


Venuksenkengän erikoinen kukka muistuttaa mielestäni myös lihansyöjäkasveja.
Se ei olekaan kaukaa haettua, 
sillä kukan pussimainen huuli houkuttelee pölyttäjähyönteisiä. 
Täydellisestä luonnon suunnittelusta kertoo se, 
että yläpuolella oleva kääntynyt terälehti toimii sateenvarjona 
ja estää sadeveden kerääntymisen pussiin.
Sivulla olevat kaksi terälehteä puolestaan ohjailevat ja 
houkuttelevat pölyttäjähyönteisiä.
Kukan eri osilla on siis kaikilla omat tärkeät tehtävänsä.



Venuksenkengät ovat kotoisin Oseaniasta ja Aasiasta.
Niitä on noin 70 eri lajia.
Koko orkidea- / kämmekkäkasviheimossa on yli 800 sukua ja yli 200 000 lajia.
Niitä on myös risteytetty kauan ja paljon, 
joten eri lajien välisiä risteymiäkin on saatavilla yli 100 000.
Eli ei ole ihme, että kämmekkäkasviharrastajia löytyy paljon.
Niissä tosiaan riittää ihmettelemistä.

Olisi kiva kuulla, 
onko siellä ruudun toisella puolella muitakin kämmekkäkasveista innostuneita?
Suosittelen tutkimaan niiden ihmeellistä maailmaa.
Minä ainakin jatkan näitä ihmettelyjäni ja
katson, mihin tämä innostus johtaa.

   


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.




8 kommenttia:

  1. Sehän on kuin hienoistakin hienoin taideteos. Lähikuvasta näkyy hyvin kukan erityiset yksityiskohdat, kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihmeellinen! Olen ihmetellyt ja ihaillut sitä itsekin.

      Poista
  2. Onpa hieno kukka! Kuninkaallinen onkin hyvä määre iiriksille ja orkideoillekin. Nuorempana pidin eniten näistä eksoottisen näköisistä kukista, nykyisin sydämeni läpättää kovimmin kaikenmaailman minikokoisille kukkasille, joita ei tahdo huomatakaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin!
      Kuninkaallisia kukkia on paljon ja ne ovat jotenkin olemukseltaan ylväitä.
      Itsekin tykkään myös pienistä ja mitättömistäkin kukista. Ne ovat jotenkin niin suloisia ja herttaisia. Metsäpuutarhan kasvit ovat usein sellaisia. Ja niissäkin on paljon yksityiskohtia, kun alkaa tarkkailemaan.

      Poista
  3. Kiitos,hyvän tietopläjäyksen laitoit.On puhutteleva. Seurantaan laji,hajavalo helpottaa sijoitusta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit. Ja ihailenkin usein hajavalon kuvia.

      Poista
  4. Kuin taideteos. Kaunis.
    Iloista vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoitit hienosti, tämä on kuin taideteos.
      Kasvien maailma on ihmeellinen.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!