tiistai 12. heinäkuuta 2022

HUONE ett RUM ja Kirsi Neuvosen Luontoäidin helmassa

Visiittivinkki

 

Tästä on tullut melkein traditio,
nimittäin Inkoon kesäretkestä ja 
iki-ihanassa HUONE ett RUM:issa vierailusta.
Pienet päivän kesälomaretket ovat niin virkistäviä, 
vaikka varsinaista lomaa ei kesällä olisikaan.
Haluan yleensä nähdä lomapäivinäni jotain kaunista ja 
inspiroitua näkemästäni.
 HUONE ett RUM on loistava paikka tähän tarkoitukseen.
Siellä voi rauhassa nauttia taiteesta ja kauniista esineistä, 
jotka ovat pääosin suomalaista käsityötä.
En ole kova shoppailija, 
mutta tällaisista liikkeistä haluan aina viedä myös tuliaisia kotiin. 
Ikään kuin saisin palasen tätä tunnelmaa sitä kautta myös omaan kotiini.

HUONE ett RUM:ssa on ihastuttava ja uniikki 
valikoima vihersisustukseen liittyviä tuotteita. 
Paljon keramiikkaa, kasveja, kirjoja, taidetta, sisustustuotteita...
Uutuutena oli nämä käsinpuhalletut lasipallot,
vaikka ilmakasveille.
Värimaailma on rauhoittavan harmoninen ja materiaalit aitoja.




Itselleni on aina myös virkistävää jutella 
tämän ihanan putiikin omistajien kanssa. 
Johanna Vireaho ja Eeva Tarkio 
ovat todella taitava parivaljakko vetämään tämän kaltaista liikettä. 
Tykkään todella paljon heidän tyylistään. 





HUONE ett RUM:ssa on myös vaihtuvia taidenäyttelyitä, 
jotka ovat olleet joka kerta todella upeita.
Tällä hetkellä gallerian seiniä koristavat Kirsi Neuvosen grafiikkavedokset.
Näyttelyn nimi on Luontoäidin helmassa.

Pukuteema on toistunut Kirsi Neuvosen tuotannossa yhä uudestaan 1980-luvun lopulta lähtien. 
Tekijän mukaan ne liittyvät etenkin elämän käännekohtiin, 
joissa ompelijan tytärtä jo lapsuudessa mielikuvitusta kiehtoneiden pukujen kauneus 
on tarjonnut tukea ja turvaa.

- Puku aiheena muuntuu moneksi ja elää tuotannon mukana erilaisina variaatioina. 
Olemme kulkeneet kyhtä matkaa jo 35 vuotta, toteaa Neuvonen.

~Suora lainaus Luontoäidin helmassa -näyttelyn esitteestä~



Perhospuku 2/90 2021
Mansikkapuku 47/90 2019
Ruiskukkapuku 62/90 2019


Paivankakkarapuku


Päivänkakkarapuku 31/90 2019



Bambipuku

Bambipuku 8/90 2021



Iirispuku

Iirispuku 1/90 2022


Kielopuku


Kielopuku 53/90 2019



Nautin näyttelystä todella paljon.
Kotiin lähti muutama teos kortteina
ja olen ihaillut ja tutkinut niitä monta kertaa jälkeenpäin.
Taide inspiroi omaakin tekemistä 
ja kauneuden aistiminen ei ole koskaan turhaa.
Omat suosikkini näyttelyssä olivat Iirispuku ja Kielopuku.

Kirsi Neuvosen Luontoäidin helmassa -näyttely
on HUONE ett RUM:ssa Inkoossa
7.8.2022 asti.
Täältä löytyy lisää tietoa:



Tämä postaus ei ole yhteistyö,
vaan tyytyväisen ja inspiroituneen asiakkaan visiittivinkki.



 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
 sekä blogit.fi:n  kautta.











8 kommenttia:

  1. Kaunis kiitos käynnistä ja ihanasta postauksesta 💚 ihanaa kesää Riina! T. Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille taas kerran niin ihanasta elämyksestä! Ja mukavaa ja kaunista kesää! <3

      Poista
  2. Ihanan näköinen kauppa! Tuolla pitää joskus poiketa.
    Voi että, muistan minäkin Kirsi Neuvosen pukugrafiikan jo 90-luvulta, ihastuin teoksiin. Ihana kuulla, että niitä vieläkin valmistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin suositus Saila! Tykkäisit varmasti.
      Mahtavaa, että sulla on muistoja noin kaukaa. Puhuimme Johannan ja Eevan kanssa ja he kertoivat, että jossain puutarhalehdessäkin oli ollut Kirsi Neuvosen pukugrafiikoita kauan sitten. Tuossa näyttelyn esitteessä kerrotaan, että hän on tehnyt ensimmäiset pukuteoksensa jo vuonna 1987.

      Poista
  3. Kiitos kivasta vinkistä Riina, ihastuttavan näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit vinkistä! Itse olen tykännyt joka kerta valtavasti, kun olen vieraillut Huone ett Rumissa. Ja tämä Kirsi Neuvosen näyttely oli todella kaunis ja koko visiitti kokonaisuutena elämyksellinen.

      Poista
  4. Kävin eilen Huone ett Rumissa ihastelemassa niin itse rakennusta kuin tuotteita ja näyttelyä. Palvelun lämminhenkisyys jäi erityisesti mieleeni. Kuin olisi kylässä käynyt.

    VastaaPoista
  5. Oih, puutarhahöperönä vaatetusompelijana rakastuin noihin taideteoksiin. Kiitos esittelystä, aion ehdottomasti tutustua taiteilijaan ja hänen teoksiinsa tarkemmin pikimmiten.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!