perjantai 26. marraskuuta 2021

Adventtikynttilät 2021

 


Tulevana sunnuntaina on ensimmäinen adventti ja 
joulun odotus alkaa virallisesti.
Adventtikynttilät ovat kaunis tapa odottaa joulua ja 
seurata sen lähestymistä sunnuntai sunnuntailta.
Monta kertaa adventtikynttilät ovat kruunukynttilöitä ja 
tarkoitukseen on tarjolla kauniita kynttelikköjä.
Kynttelikön yhteyteen valmistetaan yleensä kukkalaitteita tai
 koristellaan kynttelikkö muilla koristeilla ja ruseteilla.
Itse tykkään kaikessa yksinkertaisuudesta ja 
tässäkin asiassa rauhoitun joulunodotukseen simppelin kauneuden edessä.



Monena vuonna adventtikynttelikkömme on rakentunut 
pöytäkynttilöistä yksinkertaisen alustan päällä. 
Kynttilöiden seurana on ollut usein kukkia, havuja tai sammalta.
Tänä vuonna alustana toimii harmaa peltinen alusta, joka kuuluu erääseen kukka-astiaan.
Kynttilöiksi ostin 100 % steariinia olevat kynttilät, 
joiden reunaan muodostuu pitsinen kuvio kynttilää poltettaessa.
Olen kuullut paljon kehuja 100 % :sta steariinista valmistetuista kynttilöistä. 
Ne eivät muiden kokemusten mukaan savuta samalla tavalla 
kuin parafiinista valmistetut kynttilät. 
Eli ne ovat sekä käyttäjälleen että ympäristölle ystävällisempi vaihtoehto. 
Kerron teillekin lisää kokemuksiani joulun lähestyessä.
Ja olisi kiva kuulla myös teidän kokemuksianne laadukkaista ja
 ympäristöystävällisistä kynttilöistä.



Tänä vuonna kynttilöiden seuraksi taitoin vain pari sinilaakakatajan oksaa. 
Ne tuoksuvat muuten todella mielyttäviltä ja 
tuovat osaltaan myös joulutunnelmaa kotiin. 











Jos tykkäät poltella enemmän kruunukynttilöitä, 
et välttämättä tarvitse erillistä kynttelikköä adventtikynttelikköösi.
Persoonallisimman kynttelikön saat, kun kaivelet omia kaappejasi 
ja otat esille 4 erilaista kynttilänjalkaa. 
Kynttilänjalat voi asetella tarjottimelle tai muulle alustalle
ja pieniin lasipulloihin voi lisätä kukkia tai havunoksia.


Jos oma adventtikynttiläidea ei ole vielä selvillä,
voit käydä kurkkaamassa, 
millaisia adventtikynttelikköjä täällä Vaahteramäellä on aikaisempina vuosina ollut.
Ehkä niistä tulee vähän enemmän inspistä.
Tästä linkistä löydät kaikki adventtikynttilä-postaukset

Kaunista ensimmäistä adventtiviikonloppua!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

18 kommenttia:

  1. Yksinkertaisuus on kaunista!
    Blogissani olisi sinulle haaste ;)
    https://puutarhaterapiaa.blogspot.com/2021/11/kuusi-kuvaa-kesasta-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinkertaisuudessa rauhoittuu ja siihen ei kyllästy.
      Ja kiitos haasteesta! Menenkin heti lukemaan sen.

      Poista
  2. Komppaan Pirjoa! Kylläpä puhtaanvalkoiset kynttilät ovat eleettömän kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! <3
      Puhtaanvalkoiset kynttilät sopivat joka sesonkiin ja ovat muutenkin ajattomat. Minusta liekki näyttää myös kauneimmalta valkoisessa kynttilässä, sekä kruunukynttilöiden että pöytäkynttilöiden kohdalla.

      Poista
  3. Less is more tässä tapauksessa :)
    Kaunista joulunodotusta sinulle Riina <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos Outi! <3
    Ja monessa asiassa ´Less is more`, paitsi ehkä kevään kukissa, suklaassa, ystävällisyydessä, hymyissä, rakkaudessa ja ystävyydessä ym. sellaisessa. ;)

    VastaaPoista
  5. Kaunista! Kiinnostavaa lukea 100% steariinin kynttilöistä, en ole tuosta asiasta kuullut aikaisemmin ja kiinnostaa kovasti. Oikein hyvää adventtiaikaa Riina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Päivi! <3
      Minäkin kiinnitin tuohon steariiniasiaan vasta nyt huomiota, kun näin instassa kehuja, miten se vaikuttaa ympäristöön ja sisäilmaan. Eli itsekin vasta tutkailen asiaa.
      Huomasin, että monet kruunukynttilät ovat tuota 100% steariinia. Nekin joita yleensä poltan. Pöytäkynttilöissä oli sitten paljon eri variaatioita, eikä osassa kynttilöistä löytynyt olenkaan materiaalimerkintöjä.
      Yksi hyvä keino tunnistaa ympäristölle sekä ihmiselle turvalliset kynttilät on joutsenmerkki.
      Yksi syy, miksi olen tutkaillut asiaa on juuri sisäilma. Poltan todella paljon kynttilöitä ja huomaan, että joskus ne yskittävät minua. Ehkä näistä materiaalivalinnoista on apua.

      Poista
  6. Yksinkertaisuudessaan kaunis :)
    Kiinnostaa myös miten nuo kynttilät palavat. Nokea tahtoo kertyä tavallisista kynttilöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! <3
      Vielä en ole polttanut kuin kuvaa varten tuota yhtä kynttilää, mutta lupaan raportoida teille kokemuksiani.
      Ostin myös toisen merkkisiä pöytäkynttilöitä, joka on myös täyttä steariinia. Kerron teille omat vertailuni vähän myöhemmin.
      Itse olen ollut ainakin tyytyväinen Havin ja Pirkan (jotka ovat myös Havin valmistamat) kruunukynttilöihin, jotka ovat 100% steariinia. Ne palavat kauniilla liekillä, eivätkä savuta. Ja tämä on vain minun omaa vertailuani maksavana kuluttajana, ei mitään yhteistyötä.

      Poista
  7. Kaunista. <3 Mulla on vielä mietinnässä, miten adventtikynttilät laitan esille. Oliivi-kynttilät on muuten kanssa hyvä vaihtoehto nykyään! Ihanaa adventin aikaa Vaahteramäelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus! <3
      Minäkin olen kuullut noista oliivi-kynttilöistä ja ostinkin eilen pari kokeiluun. Tuntuu kivalta, että kynttilöissäkin on vegaanisia ja ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja.

      Poista
  8. Ihanan pelkistettyä!
    Mulla vielä adventtiasetelma tekemättä...täytyy katsoa huomenissa mitä kotoa löydän:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! <3
      Huomaan tykkääväni vuosien saatossa yhä vain pelkistetymmästä tyylistä. Se jotenkin rauhoittaa ja näyttää silmissäni kauniilta.

      Poista
  9. Kaunista❤️

    Tunnelmallista ensimmäistä adventtia!🕯️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  10. Kaunis ja tyylikäs, jotenkin myös kovin japanilaishenkinen.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! <3
      Japanilaishenkistä taitaa tulla ihan alitajuntaisesti tai sitten me vaan nähdään sitä herkästi monissa jutuissa.
      Viikonloppuna innostuin, että olisi ihana tehdä himmeli. En ole koskaan tehnyt. Näen siinäkin jotain niin japanilaista, vaikka onkin supisuomalainen juttu.
      Ehkä näissä jutuissa tulee esille se, että japanilaisuudessa ja suomalaisuudessa on todella paljon jotain samaa ja yhtymäkohtia.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!