keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Parhaimpia ruskakasveja Vaahteramäellä osa 4

 Parhaimpia ruskakasveja Vaahteramaella, Versoja Vaahteramaella

jalokuunlilja
Hosta Tarhafunkia-ryhmä
´Sum and Substance`
ギボウシ(ホスタ)'サム アンド サブスタンス'


Ruskan värittämän puutarhan ihailu jatkuu taas tässä postauksessa.
Ollaan edetty jo neljänteen osaan postaussarjassa 
Parhaimpia ruskakasveja Vaahteramäellä.
Tänä syksynä ruska on ollut erityisen kaunis
ja siksi halusin pyhittää sen ihailulle oikein kokonaisen sarjan.
Toivottavasti saatte näistä postauksista myös vinkkejä omaan puutarhaanne.

Ensimmäisessä kuvassa on mahtavan suuri kuunliljalajike.
´Sum and Substance` -kuunliljan lehdet huitelevat jopa 80 cm:n korkeudessa 
ja kukinnot jopa metrin korkeudella. 
Leveyttäkin tämän kuunliljan lehdillä on normaalia enemmän.
Kuunliljathan ovat perennoja, 
jotka tavallaan luovuttavat ensimmäisenä syksyn kylmyyden kohdatessa.
 Mutta syysväritys on ihanan keltainen. 
Myöhemmin ne muuttuvat läpikuultavan ruskeiksi.

Taustalla näkyy hortensian lehtiä.

Parhaimpia ruskakasveja Vaahteramaella, Versoja Vaahteramaelta

perhoangervo 
Gillenia trifoliata


Perhoangervo tuo upeaa punaa maanpinnalle. 
Monesti sitä unohtaa, 
kuinka useissa perennoissakin löytyy mahtavia syysvärejä. 
Aina ei tarvitse kurkkia vain puiden latvuksia, 
vaan kannattaa kiinnittää huomiota myös maaruskaan.

Parhaimpia ruskakasveja Vaahteramaella, Versoja Vaahteramaelta

mongolianvaahtera
Acer tataricum subsp. ginnala
カラコギカエデ


Mongolianvaahtera on yksi upeimmista ruskakasveista, 
jos se kasvaa avoimella paikalla.
Suojaisella paikalla sen syysväri jää kellertävän punaiseksi.
Tämä ylemmän kuvan pieni mongolianvaahteran siementaimi on kauttaaltaan punainen,
kun taas alemman kuvan emotaimi kasvaa suurten puiden siimeksessä ja 
syysväritys jää paljon vaatimattomammaksi.
Toki väri saattaa vielä tuosta syventyä ennen lehtien putoamista.
Mutta tämä esimerkki osoittaa hyvin,
 kuinka kasvupaikalla on myös oma osuutensa syysvärin syvyydessä.
Avoimilla paikoilla kylmyys nippaisee kasveja paremmin ja aikaisemmin,
joten ruskan värikin on silloin parempi kuin suojaisilla paikoilla.


Parhaimpia ruskakasveja Vaahteramaella, Versoja Vaahteramaelta



Parhaimpia ruskakasveja Vaahteramaella, Versoja Vaahteramaelta

katsura
pikkulehtikatsura
Cercidiphyllum japonicum
カツラ

Myös upean katsuran syysväritys saattaa vaihdella suurestikin kasvin koosta
 ja kasvupaikasta riippuen.
Tässä ylemmässä kuvassa on omassa puutarahassani kasvava pieni katsuran taimi,
joka kasvaa kallion ja muiden kasvien suojissa.
Ylemmissä lehdissä on hieman havaittavissa punaista syysväritystä, 
mutta alemmat lehdet kasvavat vielä niin suojaisissa olosuhteissa, 
että syysväritys  jää kellertäväksi.
Kun katsurani kasvaa, uskon sen värittyvän paremmin, 
siksi en ole huolissani tästä kasvupaikasta, joka antaa sille suojaa. 
Alemmassa kuvassa oleva katsura on kuvattu anoppini puutarhassa. 
Hänen taimensa on jo suuri ja siksi värikin on noin hehkuva.
Näitä ei heti uskoisi edes samaksi kasviksi.
Jos haluat lukea enemmän tästä upeasta katsurasta,
löydät postauksen täältä:

Parhaimpia ruskakasveja Vaahteramaella, Versoja Vaahteramaelta



Sarjan edelliset postaukset löydät seuraavista linkeistä:


Iloa ja kauniita hetkiä päivääsi!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.





6 kommenttia:

  1. Meillä alkaa olla upeita ruskan värejä aronimarjapensaissa pihalla. Kaunista kyllä tämä ruskan aika.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aronia on ihan huippu kasvi näin syksyllä. Sen ruskaväri on kyllä ihan omaa luokkaansa.
      Syksyn tuloa aina vähän harmittelee, kun kesä on niin ihanaa aikaa, mutta myös syksy on todella upea vuodenaika. Luonto suorastaan ilotulittaa kauneutta joka puolella.
      Kiitos samoin, mukavaa loppuviikkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  2. Oma katsuranikin oli sävyttynyt keltaiseen vaaleanpunaisella häivähdyksellä ennen kuin pudotti kaikki lehdet. Toivottavasti siihenkin ajan kanssa tulee punertava väri. Tosin tässä lähistöllä on ison puun mittoihin venynyt katsura ja se oli tänä vuonna myös hehkuvan keltainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen vaaleanpunainen häivähdys on ihastuttava.
      Ja on tosiaan tosi paljon paikasta kiinni, millaisen syysvärityksen katsura saa. Selasin instasta katsuran kuvia Japanista ja sielläkin sitä näkyi sekä keltaisena että punertavana.
      Tuo keltainenkin sävy on aivan ihana.

      Poista
  3. Ihana sarja puutarhasi syysväreistä! Voiton taitaa viedä rusokirsikka, on se niin upea! Minun pikkuruinen katsurani punoitti ylälehdillään, mutta nyt alkaa olla pääosin keltainen. Nautitaan vielä tästä värikkäästä ajasta, pian se on vain muistoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos olet nauttinut tästä sarjasta!
      On ollut mukava tallentaa itsellekin näitä syysvärejä muistiin.
      Voiton vie ehdottomasti tuo rusokirsikka. Pilvikirsikka taitaa saada toisen sijan, vaikka väritys on hieman vaaleampi. Muut kirsikat kasvavat meillä niin suojaisissa paikoissa, ettei kunnon syysväritystä pääse oikein syntymään.
      Nautitaan tosiaan tästä ruska-ajasta täysillä. Taitaa tämän viikonlopun jälkeen olla jo aika paljasta ja harmaata.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!