maanantai 11. lokakuuta 2021

Kasvihuone lokakuussa

 


Vihdoin ja viimein sain kasvihuoneen siivottua talvea varten viikonloppuna.
Olin jo muutama viikko sitten tyhjentänyt tomaatit, pelargonit ja muut kasvit sieltä 
kompostiin tai autotalliin talvehtimaan.
 Loppusiivous oli kuitenkin jäänyt tärkeämpien hommien jalkoihin.
Oli mukava saada kasvihuone järjestykseen ja 
nyt voi miettiä talvi- ja joulusomistuksiakin paremmin. 
Huomaan, että tykkään pitää oikeastaan ihan samaa järjestystä 
ja samoja tavaroita kasvihuoneessa vuodesta toiseen. 
Kausikasveilla pientä muutosta voi kyllä luoda, 
mutta perusjutut ovat samoilla paikoillaan.
Tällaiselta kasvihuone näyttää lokakuussa.











Järkkäiletkö sä yleensä kasvihuoneen talvikuntoon
vai toimiiko se teillä enemmän varastona?

Iloa ja aurinkoa uuteen viikkoon!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.




12 kommenttia:

  1. Ihana, viihtyisä kasvihuone näin ilmankin kasveja! Tosi ihana se on sitten taas, kun siellä voi istua yhdessä kasvien kanssa. Mutta selvästi se niitä odottelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän kasvit tekevät sen oikean kasvihuoneen. Nyt täytyy tehdä metsäretki ja hakea vähän somistustarpeita luonnosta. Lähempänä joulua on kiva laitella myös valoja.
      Joulun jälkeen voikin alkaa jo valmistelemaan tulevaa kasvukautta. Tosin vielä sisätiloissa.

      Poista
  2. Sun kasvari on kyllä aivan ihana. Mekin saatiin siivottua meidän takapiha. Heitettiin vanhat kalusteet roskiin. Pöytä oli jo niin vanha, että kun nostettiin sitä niin pöytälevy jäi käteen :D Uuden kalusteet ovat varastossa odottamassa ensi kesää.
    Kaunista viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ja aina tuota puuhaa tuntuu riittävän ja kiertokulkua niin kalusteissa kuin vuodenajoissakin. Ihana, että teillä on jo uudet kalusteet odottamassa ensi kesää. Keväällä kalusteista osataan kyllä ottaa aikamoisia hintoja, jos silloin tarvitsee hankkia uutta.
      Kiitos samoin, kaunista viikkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  3. Meillä kasvihuoneen syksy alkaa sadonkorjuulla ja painepesurilla. Kurkut on syöty ja loput vihreät tomaatit on jätetty lautaselle kypsymään. Yrtit jatkaa vielä kasvuaan ja niitä on kiva hakeä mausteiksi ruuanlaittoon. Kannoin omppopuun alla viihtyneen Sisilia -ryhmän siivottuun ja pestyyn kasvihuoneeseen. Muutamat miljoonakellot ja daaliat sulostuttaa Sisilian tunnelmaa pienten ledvalojen kera. Oi miten on pimeällä kiva juoda lämmin iltatee lämpimässä shaaliin kääriytyneenä. Muutäman valkoisen callunan hain puutarhamyymälästä syystunnelmalliseen iltahetkeen. Ihania lokakuun lämpöisiä päiviä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa ihanalta!
      Mun piti ottaa yrtitkin jo pois kasvarista, kun niihin tuli loppukesästä härmää. Oli varmaan liian kuuma. Kiikutin ne äkkiä ulos, että tomaatit ja kurkut säästyisivät siltä. Onneksi ehdin ajoissa.
      Minäkin laittelen vielä jotain kasveja ja luonnonsomistusta kasvariin ja ennen joulua valoja lisää. Kyllä sitten kelpaa viettää glögihetkiä vilttiin kääriytyneenä.
      Kiitos samoin, ihania lokakuun päiviä myös sinulle Kaisa! <3

      Poista
  4. Helpottaa, kun saa kasvihuoneen pestyä - eikö totta? Itse olen pitänyt kasvihuoneen aika vähillä tavaroilla talvikauden, virittelen kyllä valosarjat kasvihuoneen kattoon ja laitan kynttilöitä lyhtyihin. Kolme huvimajan korituolia viettää talven kasvihuoneessa, jos siellä haluaa käydä istuskelemassa. Huomaan kyllä, että istuskeleminen lisääntyy vasta kevätauringon ryhtyessä paistamaan :).
    Jokin kiva syysistutus havuista lisukkeineen on mukava laittaa kasvihuoneeseen talveksi.
    Sinun kasvarisi näyttää oikein siistiltä, eikä haittaa yhtään, että hyväksi havaitut tavarat ovat siellä ympäri kauden. Hyvää lokakuun jatkoa Riina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Itse en tosin pessyt kasvihuonetta näin syksyllä, vaan pesen sen vasta keväällä.
      Ulkoapäin kyllä pesaisen vielä painepesurilla, kun lehdet ovat pudonneet. Koivunlehdistä jää muuten valtava kerros talveksi katolle tai ainakin ränneihin.
      On ihana laitella kasvariin valoja ja juurikin joku istuskelupaikka, vaikka siellä ei kauheasti tarkenisikaan olla. Onhan se kasvari kivemman näköinen ulospäin, jos sinne ei ole kasattu kaikkea romua kuin varastoon.
      Ja kynttilöitä täytyy aina käydä virittelemässä myös sinne palamaan.

      Kiitos samoin Päivi, hyvää lokakuun jatkoa! <3

      Poista
  5. Kasvihuone tulee kyllä laitettua syys- ja sitten talvikuntoonkin, koristeiden osalta. Pesun jätän kevääseen, kauniilla lämpimällä säällä se on vain jotenkin mukavampaa kuin syksyllä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin aina niin nätti kasvari. Ja niin kodikas.
      Minäkin jätän kasvihuoneen pesun keväälle. Näin syksyllä pesen ja pyyhin sitä muuten. Ulkoa pesen vielä ennen pakkasia kaikki lehdet pois ränneistä ja katolta. Nyt ei vielä kannata ryhtyä siihen puuhaan, sillä koivuista tippuu koko ajan vielä lehtiä.

      Poista
  6. Kasvihuoneesi on niin viihtyisä, vaikka vähemmilläkin kasveilla. <3

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!