perjantai 19. maaliskuuta 2021

Lisää kylvöjä


Eilen pääsin tekemään lisää kylvöjä, sillä
keskiviikkona postilaatikosta löytyi odotettu kirjekuori. 
Tilasin nimittäin vielä vähän siemeniä näihin maaliskuun kylvöihin. 


Uudet kylvöt

Kylvin valkoisia kukkia tulevaa kesää varten. 
Kelloköynnöksen kanssa on jo ehkä hieman kiire, 
koska monen puutarhaystävän kelloköynnöksen taimet ovat jo reilun kokoisia. 
Halusin kuitenkin vielä yrittää, 
sillä siemenpussissa kylvöajaksi on suositeltu helmi-huhtikuuta.
Kelloköynnöksen valkokukkainen lajike on nimeltään ´Cathedral Bells`
Valkokukkainen mustasilmäsusanna ´Alba Oculata` pääsi myös multiin. 
Sekä tuo ihana, kerrottu kosmoskukka ´Double Click Snow Puff`
Mustasilmäsusanna kylvetään maalis-huhtikuussa esikasvatukseen.
Sitä löytyy myös muissa väreissä, esim. oranssina ja vaaleanpunaisena.
Mustasilmäsusannan siemenet ovat minusta jotenkin hauskoja. 
Niissä on ikään kuin pieni reikä tai silmä. 
Samoin kuin kukissa on tuo musta keskusta. 


mustasilmasusanna

 krookus
Crocus
クロッカス 


Kukkien lisäksi kylvin paria tomaattilajiketta lisää.
Päärynätomaatti ´Indigo Pear Drops` ja 
kirsikkatomaatti ´Artisan Golden Buble Bee`
ovat uusia kokeilujani. 
Onko kenelläkään teistä kokemusta niistä?

Lisäksi siementilauksessa oli yksi todella odotettu kasvi, nimittäin malabarinpinaatti.
Viime vuonna jäin ilman sen siemeniä ja se harmitti.
Malabarinpinaatin kanssa minulla on ollut 
todella vaihteleva onni aiempina vuosina. 
Eräänä vuonna oikeastaan kaikki siemenet itivät ja 
yhtenä vuonna ei tainnut itää yksikään.
Toivoisin, että tänä kesänä onnistaisi ja saisin siitä satoa. 


Aiemmat kylvöt

Ja alkaa täällä olla jo pieniä elonmerkkejäkin edellisissä kylvöissä. 
Basilikat uskaltautuvat aivan pienesti jo maan pinnalle.
Tomaatit ovat koukkuvaiheessa ja kosmoskukat ovat kaikkein pisimmällä. 
Rikkaporkkana ´Darassa` ei näy vielä mitään muuta kuin multaa. 

tomaatti
 tomaatti
Solanum lycopersicum
Tomato
トマト

kosmoskukka
punakosmoskukka
Cosmos bipinnatus ´Purity`
garden cosmos
コスモス 


basilika

basilika
 Ocimum basilicum
バジル


Jos et vielä ole aloitellut kylvöjä, niin ei hätää. 
Vielä ehtii kylvää monenmoista.
Toki taimet voi ostaa myös valmiina puutarhakaupasta kevään koittaessa. 
Silloin ainakin varmasti onnistuu. 
Itse tykkään puuhailla kasvien ja taimien kanssa näin keväällä,
koska on jo kova hinku puutarhaan. 
Taimien seuraaminen ja hoitaminen ovat tosi rentouttavaa puuhaa. 

Ostatko sä yleensä valmiit taimet vai 
haluatko jo päästä multahommiin esikasvatuksen kanssa?


Aurinkoista tulevaa viikonloppua! 


P.S. 
Jos kaipaat sunnuntaille kivaa ohjelmaa, 
vielä ehtii ilmoittautumaan sunnuntain Kevään Superwebinaariin.
Webinaari on maksuton ja 
siellä on tapetilla monia mielenkiintoisia puutarha-aiheita.
Katso lisätietoa täältä:




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



18 kommenttia:

  1. Kevät on jännittävää aikaa. Kaunis tuo krookus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Joka päivä voi seurata uutta kasvua ja siementen itämistä.
      Itsekin tykkään valtavasti krookuksista sekä ruukkukasvina että puutarhassa.

      Poista
  2. ´Artisan Golden Buble Bee` on minullakin kylvettynä, mutta ensimmäistä kertaa, joten en vielä osaa sanoa kokemuksista - vaikutti kiinnostavalta.
    Tänään puuhasin taas mullan kanssa ihan pitkän kaavan mukaan ja kohta alkavat ikkunan edustat täyttyä uhkaavasti :).
    Oikein hyvää ja rentouttavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se vaikutti mielenkiintoiselta ja herkulliselta tomaattilajikkeelta. Siksi halusin kokeilla sitä.
      Minä luulen, että olen vielä pulassa noiden mun pottieni kanssa, kun alkaa olla koulimisaika. Onneksi on kohtalotovereita, joiden kanssa voi päivitellä, miten taimia tulikaan taas kylvettyä näin paljon. ;)

      Poista
  3. Sinun kosmokset ja basilikat samassa vaiheessa kuin minulla 😉 On tämä kivaa aikaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Nyt uudetkin kosmokset ovat itäneet. Ne itivät ihan älyttömän nopeasti. Ei kestänyt kuin pari päivää.
      Tämä on niin kivaa aikaa. Itämistä ja taimien kasvua on niin kiva seurata, kun tuo kevät näyttää tulevan muuten niin hitaasti.

      Poista
  4. Tänä vuonna luotan enemmän ostotaimiin. Osa taimista täytyy hommata aika aikaisin, joten esikasvatustakin saa aina tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on myös hyvä päätös. Jos sama toistuu kuin viime keväänä, saa taimien kanssa olla ajoissa. Viime vuonna kaikki näytti loppuvan kesken.

      Poista
  5. Ihan pakko päästä tekemään kylvöjä ja seuraamaan mitä sieltä mullasta nousee ja kuinka nopeasti:)
    Täällä on kylvetty tomaatit, kelloköynnökset, orvokit, pelargonit, koristeporkkanat ja jotain koristeheinää. Nyt taitaisi olla hyvä aika tehdä lisäkylvöjä, keittiön tasolle mahtuu vielä vähän;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tähän on ihan pakottava tarve. Muuten ei tunnu, että kevät etenee ollenkaan, jos ei edes sisällä saa puuhailla taimien kanssa ja seurata niitä.
      Kuulostaa ihanalta sun kylvöt. Ja aina taitaa sopu sijaa antaa. Eli aina on vielä yhdelle pussilliselle kylvöjä tilaa. ;)

      Poista
  6. Kelloköynnöstä ajattelin kokeilla valmiina taimina, muuten on kylvöjä tulossa paljon, huhtikuussa sitten seuraavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen yleensä ostanut kelloköynnökset valmiina. Nyt halusin kokeilla tuota valkoista lajiketta, kun sitä ei ole yleensä niin usein tarjolla. Joskus olen ostanut kelloköynnöksen pistokkaitakin Siemen ja Koneesta. En tiedä, onko siellä tänä vuonna niitä.
      Minullakin seuraavat kylvöt menevät huhtikuulle. Tosin huhtikuuhan on ihan kohta. Aika vauhdilla tämä aika taas menee.

      Poista
  7. Kylvin Artisan Golden Bumble Beetä nyt toisen kerran. Viime kesänä kokeilin sitä useamman kehun perusteella ja hyvää oli. Kirsikkatomaattina se kypsyi nopeasti, antoi runsaan sadon ja maistui herkulliselta.
    Pari kertaa olen kokeillut valkoista kelloköynnöstä, mutta jostain syystä en ole saanut sitä itämään. Nyt en edes etsinyt siemeniä. Ehkä tulevina keväinä voisi taas kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla hyviä kokemuksia Golden Bumble Beestä. Nyt odotan vielä enemmän siementen itämistä.
      Minullakin on joskus käynnyt kelloköynnöksen kanssa noin. Nyt kuitenkin uskaltauduin yrittämään. Saa nähdä kuinka käy. Vielä ne eivät ole osoittaneet mitään elonmerkkejä.
      Mutta Dara on nyt itänyt. Jee! Odotan niitä tosi paljon.

      Poista
    2. Löysin muutaman itäneen Daran omistakin purkeista. Ehdin jo huolestua.

      Poista
    3. Hyvä! Luinkin jostain, että saattavat itää tosi hitaasti.
      Nyt mulla on noussut pinnalle uusia itäneitä taimia. Joten tän Daran kanssa täytyy näköjään olla vaan kärsivällinen.
      Toivotaan, että kummallekin tulisi oikein mahtimäärä näitä ihanuuksia.

      Poista
  8. Samassa vaiheessa kylvöt täälläkin. Kosmoskukat ovat itäneet (tällä kertaa vaaleankeltainen Xanthos ja keltakosmos). Samaan aikaan kylvetty Dara ei ole vielä itänyt.Eka kertaa menee kokeiluun tuo Artisan...-tomaatti. Näytti niin kauniilta siemenpussin kuvassa. - Kiitos eilisestä webinaarista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen muutamana vuonna kasvattanut tuota vaaleankeltaista Xantos-kosmosta. Se on minusta niin kaunis ja on kiva, kun se on matalampi kuin nuo perinteiset punakosmokset.
      Viikonlopun aikana Darakin iti ja nyt hennot varret kurottelevat kohti aurinkoa. Olin niin onnessani, kun huomasin ne.
      Ja minäkin ihastuin tuohon Artisan-tomaattiin juurikin sen pussin kuvan ja kuvailun perusteella. Hauska kokeilla jotain uutta, vanhojen ja varmojen valintojen ohella.

      Todella kiva kuulla, että osallistuit webinaariin! <3 Vaikka minua jännittikin aikalailla tuo oma osuuteni, oli niin hauskaa, että Lea pyysi minua mukaan siihen. Tykkäsin itsekin valtavasti muiden puheenvuoroista ja aiheista. Ja oli myös kiva, että messujen ja tapahtumien peruuntuessa voimme "nähdä" puutarhaystäviä ja vaihtaa ajatuksia.

      Aurinkoista uutta viikkoa!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!