maanantai 15. maaliskuuta 2021

Hyötykasvikirjavinkkejä

 


Nyt on se aika, kun tulevia kasvimaita ja hyötytarhoja suunnitellaan kuumeisesti. 
Puutarhaihmiset ovat jo aivan sekaisin tästä talven jatkumisesta 
ja kaipaavat sormien upottamista multaan ja uutta kasvua. 
Esikasvatuksella saa suurimpia polttoja lievennettyä ja ikään kuin edistettyä kevään tuloa. 
Blogeista, somesta ja puutarhalehdistä saa mukavasti inspiraatiota 
omien kylvöjen suunnitteluun. 
Aiheesta löytyy myös mahtavia kirjoja,
 joista haluan nyt esitellä teille omat suosikkini.

Olen esitellyt useita näistä kirjoista täällä blogissa jo aiemminkin,
joten voit käydä lukemassa erilliset kirjaesittelyt seuraavista linkeistä:



(Kirjasta on tulossa tänä keväänä uusi laajennettu painos)


ja sen jatko-osa SATO

LAVATARHURI 


MAKUTARHURI




Olen itse saanut paljon vinkkejä ja 
inspiraatiota näistä kauniista ja runsaasti tietoa sisältävistä kirjoista. 
Olisi kiva kuulla myös sinun vinkkisi omista suosikeistasi?




Mukavaa uuden viikon alkua
ja paljon voimia jokaisen arkeen!
Yritetään pitää katseemme positiivisissa jutuissa, 
vaikka synkät uutiset ja lumi meinaavat haudata meidät alleen.
Uutta vihreää versoo kaikesta huolimatta
ja kevät koittaa aivan varmasti. 





Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



10 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä! Osan näistä olen lukenut, mutta uusia tutustumisen arvoisia löytyi myös.

    VastaaPoista
  2. Nuo ovat tosi ihania, monta niistä löytyy minultakin. Lisäksi on yksi kiva Alan Titchmarshin peruskirja kasvimaa-aiheesta. Tuo Nageleisenin kirja Laatikkopuutarhurin opas on minulle ollut yksi inspiroivimpia, kun se on keskittynyt ruutuviljelyyn. Sitten minulla on sympaattinen Alys Fowlerin kirja, jossa puhutaan sekaviljelystä. Nuo metodit ovat minulle sydäntä lähinnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään tuosta Laatikkopuutarhurin oppaasta. Siinä on vähän erilaisia vinkkejä kuin suomalaisissa kirjoissa. Vinkit soveltuvat kuitenkin hyvin myös suomalaiseen puutarhaan.
      Ja kiitos noista sun kirjavinkeistä! Täytyykin tutustua!

      Poista
  3. Tuossa on pari minulle uutta kirjaa, kiitos vinkistä, taidan laittaa heti varaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tästä postauksesta oli hyötyä ja löysit jotain uutta. Tykkäät varmasti noista kaikista.

      Poista
  4. Mielenkiintoisilta vaikuttavia opuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Ainakin minä olen tykännyt näistä kaikista.

      Poista
  5. Upeita kirjoja, joista on paljon iloa ja hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Minusta on välillä ihana katsella vain kauniita kuvia ja inspiroitua niistä. Välillä syvennyn teksteihin paremmin.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!